King Cobra (vuoden 2016 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
King Cobra
Ohjaaja Justin Kelly
Käsikirjoittaja Justin Kelly
Perustuu Andrew E. Stonerin ja Peter A. Conwayn kirjaan Cobra Killer: Gay Porn, Murder, and the Manhunt to Bring the Killers to Justice
Tuottaja James Franco
Säveltäjä Tim K
Pääosat Garrett Clayton
Christian Slater
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Aiheesta muualla
IMDb

King Cobra on Justin Kellyn käsikirjoittama ja ohjaama yhdysvaltalainen elokuva vuodelta 2016. Se perustuu homopornonäyttelijä Brent Corriganin uran varhaisvaiheisiin, tämän tuottajan Bryan Kocisin murhaan ja aiheesta tehtyyn kirjaan Cobra Killer. Corrigania näyttelee Garrett Clayton ja Kocisin pohjalta kirjoitettua Stephen-nimistä tuottajaa Christian Slater.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan juoni perustuu tositapahtumiin, ja tarina kerrotaan Kocisin tähtinäyttelijän ja entisen poikaystävän Brent Corriganin näkökulmasta.[1][2] Tosielämän tapahtumissa lääketieteellisenä kuvaajana työttömäksi jäänyt Bryan Kocis perusti vuonna 2001 niin sanottua ”twink”-homopornoa tekevän tuotantoyhtiön, jonka päähenkilöt olivat alaikäisen näköisiä nuorukaisia ja videot kuvattiin ”bareback”-tyyliin eli ilman kondomia. Menestyvän yhtiön suurimmaksi tähdeksi nousi nuori Brent Corrigan, joka parin vuoden jälkeen paljasti medialle olleensa ensimmäisten videoiden aikaan vasta 17-vuotias eli alaikäinen näyttelemään pornoelokuvissa[3]. Tuottaja-ohjaaja Kocis joutuu asiasta hankaluuksiin. Vuonna 2017 Kocisin surmaavat yllättäen kaksi kilpailevaa homopornon tuottajaa Joe Kerekes ja Harlow Cuadra, motiivinaan vapauttaa näin Corrigan sopimuksesta, jotta tämä voisi työskennellä heille. Tekijät tuomittiin elinkautisiin vankeustuomioihin ilman armahdusmahdollisuutta.[4][5]

Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Garrett Clayton  … Sean Lockhart eli Brent Corrigan  
 Keegan Allen  … Harlow Cuadra  
 Alicia Silverstone  … Janette  
 James Franco  … Joe Kerekes  
 Christian Slater  … Stephen  
 Molly Ringwald  … Amy  
 Sean Grandillo  … Caleb  
 Spencer Lofranco  … Mikey  
 Solenn Heussaff  … Tehmina Kaoosji  
 Jinri Park  … Yoon Kim  
 Sheree Bautista  … tarjoilija  
 Janice Hung  … Nina Cuadra  

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

King Cobra sai maailmanensi-iltansa huhtikuussa 2016 Tribecan elokuvajuhlilla New Yorkissa,[6] ja teatterikierros alkoi Yhdysvalloissa 21. lokakuuta 2016.[7] Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 43 prosenttia 35 kriitikosta antoi elokuvalle myönteisen arvion, keskiarvon ollessa 5,3/10.[8] Metacriticin 19 arvosteluun perustuva keskiarvo on 48/100.[9] Kriitikot luonnehtivat elokuvaa muun muassa hyvien näyttelijöiden ”kivenkovaksi mustaksi komediaksi” ja potentiaaliseksi hitiksi muidenkin kuin sukupuolivähemmistöjen edustajien keskuudessa.[10][11] Penseämmät kriitikot kuvailivat King Cobraa sieluttomaksi ja huonosti rytmitetyksi.[12][13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Debruge, Peter: Film Review: ‘King Cobra’ Variety. 15.2.2016.. Viitattu 22.9.2017.
  2. King Cobra (2016) Internet Movie Databasessa (englanniksi)
  3. Wheeler, Jody: ”Underage But Man Enough to Tell”, Gay Monkey, s. 20–21. , 4/2006. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.9.2017).
  4. Virginia Seizes Assets Of Pair Accused Of Killing Gay Porn Producer 365gay.com. 15.8.2007. Viitattu 22.9.2017.
  5. Wilkinson, Peter: Death of a Porn King Rolling Stone. 20.9.2007. Viitattu 22.9.2017.
  6. Lee, Ashley: Tribeca Film Festival Sets Hologram for the King, Elvis & Nixon World Premieres The Hollywood Reporter. 2.3.2016. Viitattu 27.9.2017.
  7. Calvario, Liz: King Cobra Trailer: James Franco and Christian Slater Star In Gay Porn Drama Indiewire.com. 26.9.2017. Viitattu 27.9.2017.
  8. King Cobra (2016) Rotten Tomatoes. 9.12.2016. Flixster. Viitattu 27.9.2017.
  9. King Cobra Metacritic. -8.12.2016. CBS Interactive. Viitattu 27.9.2017.
  10. Fuller, Graham: 'King Cobra: Tribeca Review Screen Daily. 18.4.2016. Viitattu 27.9.2017.
  11. Ehrlich, David: King Cobra Is the 'Boogie Nights' of Gay Porn (Tribeca Review) IndieWire. 17.4.2016. Viitattu 27.9.2017.
  12. Debruge, Peter: Tribeca Film Review: King Cobra Variety. 29.5.2016April 17, 2016.
  13. DeFore, John: King Cobra: Tribeca Review The Hollywood Reporter. 24.4.2016. Viitattu 27.9.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]