Kiinan–Mongolian sota (1913–1915)
| Kiinan–Mongolian sota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
Kiinan–Mongolian sota oli vuosina 1913–1915 käyty sotilaallinen yhteenotto Mongolian ja Kiinan välillä. Yhteenottoja tapahtui lähinnä Sisä-Mongoliassa ja sota päättyi lopulta mongolihyökkääjien vetäytymiseen alueelta Venäjän painostuksesta.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolian itsenäistyttyä vuonna 1911 35 Sisä-Mongolian 49:tä lippueista ilmaisi halunsa liittyä uuteen valtioon. Alueella alkoikin sattua puolisotilaallisten joukkojen yhteenottoja. Sisä-Mongolialainen ruhtinas Utai hyökkäsi kiinalaisia vastaan Jirimin alueella 20. elokuuta 1912 saatuaan aseita Mongolian hallinnolta. Hänet kuitenkin lyötiin ja syyskuuhun mennessä hänen joukkonsa olivat paenneet Mongoliaan. Toinen paikallinen toimija ennen varsinaista sotaa oli Togtakhu Taiji.[1]
Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mongolian hallinto ryhtyi virallisesti sotatoimiin alueella vasta saatuaan lupauksia venäläisistä aseista ja koulutuksesta tammikuussa 1913. Sisä-Mongolian Shiliin Gol ja Ulaanchab-liitot määrättiin 23. tammikuuta nostamaan 2 000 miestä aseisiin. Joukot lähtivät liikkeelle vasta helmikuun puolella. Kesän aikana joukot valloittivat muun muassa Linxin, Dolonnuurin, Zhangjiakoun (Kalgan) ja Guisuin (Hohhot). Lähes kaikki joukkojen komentajat olivat sisämongolialaisia. Heihin lukeutui esimerkiksi Babujab ja Damdinsürüng. Tavallisten joukkojen pääosa koostui khalka- ja sisämongoleista, joiden lisäksi joukkoihin lukeutui sekalainen joukko kiinalaisia ja mongolialaisia puolisotilaallisia ryhmiä. Yhteensä heitä oli noin 7 000–8 000.[1]
Joukkojen alkumenestyksen jälkeen heidän aseistuksensa kehnous alkoi näkyä. Mukana oli vain viisi tykkiä ja ammuksista oli pulaa. Lisäksi joukkojen mukana taistellut ruhtinas Nasun’arbijikhu loikkasi kiinalaisten puolelle. Mongolialaiset yrittivät saada lisää apua Venäjältä ja tästä syystä Sain Noyan Khan Namnangsürüng vieraili Pietarissa. Venäläiset kuitenkin kieltäytyivät tukemasta sotaa. Tästä syystä mongolialaiset päättivät vetäytymisestä takaisin.[1]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sota loppui virallisesti vuonna 1915 Kyakhtan trilateraalisopimuksella. Paikanpäältä Sisä-Mongoliasta tulleet sotilaat saivat kuitenkin pitää aseensa ja he palasivat takaisin kotiseuduilleen käyden sissisotaa vuoteen 1917 Babujabin johdolla. Kiinan–Mongolian sota tuotti Mongolialle suuren ulkomaanvelan Venäjälle. Vuoteen 1916 mennessä velkasumma oli 332 000 kultaruplaa ja se muodosti viidenneksen valtion rahan kulutuksesta.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Christopher P. Atwood: Encyclopedia of Mongolia and the Mongol Empire, s. 503. Facts On File, 2004. ISBN 0-8160-4671-9. (englanniksi)