Kihpinytš
| Kihpinytš | |
|---|---|
| Кихпиныч | |
 Kihpinytš vuonna 2011 |
|
| Korkeus | 1 552[1] m |
| Sijaintitiedot | |
  Kihpinytš |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Sijainti |
Kamtšatkan niemimaa Venäjä |
| Geologia | |
| Tyyppi | kerrostulivuori |
| Purkautunut viimeksi | 1550[2] |
Kihpinytš (ven. Кихпи́ныч) on kerrostulivuori Kamtšatkan niemimaalla Venäjällä. Se kohoaa noin 600 metriä ympäristöään korkeammalle. Se on romahtanut tulivuori, joka koostuu kolmesta melko saman kokoisesta huipusta, jotka ovat koillis–lounais-suunnassa. Kihpinytš on keskimmäisin, ja sen pohjoisempi huippu on Savitš ja eteläisempi Belaja.[1] Se on osa Kamtšatkan niemimaan tulivuoria, jotka ovat maailmanperintökohde.[3]
Muodostuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pleistoseenikaudella paikalla oli Pik-niminen tulivuori. Nykyisen tulivuoren muodostuminen alkoi noin 4 800 vuotta sitten, kun Zapadnyin kartio muodostui. Se oli pitkään lepotilassa kunnes 1 400 vuotta sitten Savitšin kartio muodostui räjähdyspurkauksessa, joka tuhosi osan Pik- ja Zapadnyi-kartioista.[2]
Koostumus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Savitš on väriltään punertavan musta ja koostuu tummasta laavakuonasta ja lapillista. Siitä on virrannut andesiittilaavaa joka on täyttänyt sen ja keskimmäisen huipun välin. Sen kraatteri on 60–70 metriä leveä ja noin 30 metriä syvä. Kraatterin lonaisseinämällä on heikosti aktiivisia fumaroleja.[1] Savitšilla on ollut aktiivisuutta viimeiksi 400 vuotta sitten.[2]
Eteläpuolella sijaitseva Belajan nimi tarkoittaa vaaleaa ja se on saanut värityksensä vaaleasta ryoliitista muodostuneesta hohkakivestä ja dasiitista.[1]
Kuolemanlaakso
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kihpinytšin juurella sijaitsee ”Venäjän kuolemanlaaksoksi” nimitetty laakso. Se on noin kaksi kilometriä pitkä ja 500 metriä leveä. Sen löysi neuvostoliittolainen seismologian instituutin tutkija Vladimir Leonov vuonna 1975 kun hän kollegojensa kanssa oli tutkimassa aluetta. Laakson alueella oli kymmeniä kuolleita eläimiä joissa ei ollut näkyvää syytä mikä olisi aiheuttanut kuoleman.[4]
Samana vuonna laaksoa kävi tutkimassa karhuja niihin erikoistunut tutkija Vitali Nikolajenko. Hän kertoi muistelmissaan että hänen tutkimansa karhut olivat hyväkuntoisia ennen kuolemaansa. Hän oli kuitenkin huomannut että eräs uroskarhu oli ennen kuolemaansa vaikuttanut jälkien perustella olleen sekava.[4]
Myöhemmin kun Nikolajenko oli tutkimassa laaksoa, hän oli saanut äkillistä huimausta ja keuhkokramppeja, jotka olivat hellittäneet kun hän oli noussut ylemmäs rinteelle. Geologit, joilla oli kokemusta tuliperäisistä alueista, tiesivät mistä nämä oireet ja kuolleet eläimet johtuivat. Samanlaisia alueita on myös muualla maailmassa tuliperäisillä alueilla. Ne ovat ympäristöään matalampia alueita joihin pääsee kerääntymään maaperästä purkautuvia kaasuja. Myöhemmissä tutkimuksissa on selvinnyt että eläimet kuolivat alueella tukehtumalla. Alueen kaasujen koostumista ei ole selvitetty tieteellisesti mutta siitä ei ole rikkidioksidia joka voisi varoittaa pistävällä hajullaan ja hiilidioksidi taas ei haise ollenkaan.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Kikhpinych Volcano World. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Kikhpinych The Smithsonian Institution's Global Volcanism Program. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Volcanoes of Kamchatka UNESCO World Heritage Centre. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Venäjän ”kuolemanlaakso” herätti hämmennystä ensimmäisissä tutkijoissa 1970-luvulla – Pienellä alueella lojui kuolleita lintuja, kettuja ja jopa karhuja Tekniikan Maailma. 22.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Numminen, Pekka: Kamtšatkan niemimaan mystisestä kuolemanlaaksosta mikään ei tule elävänä ulos Iltalehti. 27.12.2019. Viitattu 29.12.2019.
- Andrews, Robin George: The History and Mystery of Russia’s ‘Valley of Death’ Atlas Obscura. 3.12.2019. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)
- Kikhpinych volcano VolcanoDiscovery. Viitattu 29.12.2019. (englanniksi)