Keskustelu:Yksipuolinen iskentä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mielestäni artikkelissa esitellyn työstömenetelmän nimi yksipuolinen iskentä viittaa erheellisesti ja arvottavasti samankaltaisena toistuvaan työskentelymenetelmien käyttöön, jonka myötä ikään kuin kerta toisensa jälkeen turvaudutaan hyvin suppeaan työstötapojen valikoimaan, vaikka tästä ei tietenkään ole kysymys. Artikkeli kuvaa työstötapaa, jossa liittisen reduktion periaatteiden mukaisesti poistetaan ainetta ainoastaan työstettävän kappaleen toiselta puolelta, oli kyseessä sitten sen reunan muodostaman terän muotoilu tai sen toisen sivupinnan eli lappeen muotoilu. Kyse on siis iskentään liittyvästä tekniikasta jonka vaikutukset kohdistetaan työstettävän kappaleen tietylle alueelle, ei niinkään käytettävän tekniikan yksipuolisuudesta tai heikkoudesta. Ehdotan, että artikkelin otsikon kuvaamaa työstötapaa kutsutaankin yksipuoleiseksi iskennäksi. Yhden kirjaimen lisääminen muuttaa sanan merkityksen täysin. Muutosehdotuksessani ei ole kyse arkeologian terminologiasta vaan puhtaasti suomenkielen käytöstä. Miika 19. marraskuuta 2007 kello 23.31 (UTC)