Keskustelu:Vinyylilevy

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Poistin väitteen"Kunnollisilla laitteilla äänenlaatu on analogisessa LP-levyssä digitaalista CD-levyä parempi." Tämä ei pidä paikkaansa. Sokkotesteissä on kyllä todettu, että jotkut ihmiset saattavat pitää LP levyn ääntä parempana, mutta samat ihmiset pitävät parempana myös CD ääntä, johon on keinotekoisesti lisätty säröä. Ko. ihmiset siis ovat mieltyneet huonoon (=LP-levyn) ääneen--Teveten 11. marraskuuta 2005 kello 11:09:51 (UTC).

Äänenlaatua voi mitata muutenkin kuin sokkotesteillä. Tiedetään, että CD-levyllä ei ole kaikkia samoja taajuuksia kuin LP-levyllä ja vaikka ihminen ei niitä normaalisti kuule, ne voivat silti vaikuttaa - tämä voi huonontaa musiikkikokemusta. Voitko antaa viitteen mainitsemaasi tutkimukseen - olivatko ihmiset tavallisia kaduntallaajia vai kenties audioalan ammattilaisia ja klassisen musiikin säveltäjiä? Tavallinen kaduntallaaja ei näe välttämättä eroa C64:n ja G5-Macin välillä mutta ei se mitään kerro niiden sisuskaluista. Ravel 18. joulukuuta 2005 kello 07:43:43 (UTC)
Voin yrittää kaivaa viitettä esiin. Juttu oli Tekniikan Maailmassa silloin 80-luvun lopulla, kun CD vs LP äänenlaatu keskustelu oli kuumimmillaan. Oli esim. koejärjestely, jossa sinfoniaorkesterin konsertti toistettiin mikrofoneilla ja kaiuttimilla toiseen huoneeseen siten, että oli mahdollista kuunnella ääntä suoraan mikrofoni-parhaat mahdolliset studiokaiuttimet vs. mikrofoni- CD-standardin mukainen-AD muunnos-perään DA-muunnos-parhaat mahdolliset studiokaiuttimet. Näitä kahta äänenlaatua vertailtiin hifikultakorvien toimesta sokkotestissä. Kuuntelijat eivät pystyneet erottamaan AD-DA muunnoksen läpi käynyttä ääntä suoraan toistetusta. Koska siis ei ollut mahdollista erottaa AD-DA muunnoksen käynyttä ääntä suoraan toistetusta, on mahdotonta väittää, että LP:n äänenlaatu olisi CD:tä parempi, koska CD oli jo yhtä hyvä kuin suoraan toistettu. Tiedän kyllä, että CD-levylle ei taltioida yli 19000Hz:n taajuuksia,mutta niitä ihmiset eivät kuule. CD-levyn dynamiikka on huomattavasti LP:tä parempi.
Samantyyppisissä koejärjestelyissä todettiin, että jos verrattiin mikrofoni-kaiuttimet ääntä ääneen, johon oli lisätty aavistus säröä, niin jotkut ihmiset pitivät säröllä huononnettua ääntä parempana. Ihmiset olivat siis niin tottuneita LP-levyn puutteisiin, että pitivät näitä puutteita hyvän äänen ominaisuuksina.--Teveten 18. joulukuuta 2005 kello 09:39:50 (UTC)
  • Onkohan nimimerkki Teveten perehtynyt asiaan, vain ovatko nämä vain omia mielipiteitä, eli toisin sanoen hatusta? Ehdottaisin nimimerkille Teveten pari aihetta. Aloita vaikkasta mikro-akustiikasta, yli-sämpläyksestä (oversampling) ja digitaalisäröstä, jatka opiskelua vaikkasta sitten D/A-muuntimista, virheenkorjaus-algoritmeista ja FFT:stä (ei siis TTF tai TFT, vaan FFT). Lisää mielenkiintoisia asioita digitaalisen, murretun ääniaallon heikkoudesta löytyy aiheista alaääni-särö (subsonic distortion) ja harmoninen särö. Väitteeseen "mutta niitä ei ihminen kuule", jonkinasteisena totuutena voi pitää venäläisten jo 60-luvulla tehdyt kokeet jotka once-and-for-all näyttävät toteen, että ihminen kuulee öbaut 25 kHz:iin asti. Totuuden nimissä olosuhteet eivät tietenkään vastaa arkiolosuhteita, mutta se ei totuutta muuta suuntaan eikä toiseen. Voisin kaivaa linkit yms esiin, mutta niin voit myös itsekin. "CD-levyn dynamiikka on huomattavasti LP:tä parempi" on myös tulkinnasta kiinni. Vinyylilevyn pintakohina kun nyt vaan on suorassa suhteessa riippuvainen masteroinnista ja laitekannan laadusta. Yleisesti kvasi-tieteellisissä lehdissä, kuten raskaan sarjan akateeminen Tekniikan Maailma(!) on käytetty Anttilasta ostettu vinyyli "Eurolla Paskaa"-korista. Ei millään pahalla, mutta nämä molemmat kategoriset väitteet eivät ole täysiä totuuksia. Vinyylilevyllä tulee aina ja iankaikkisesti olemaan "parempi" ääni kuin CD-levyllä. Aina. Vai olisikohan nyt ainoastaan kysymyksessä jonkinasteista CD-elitismiä tahi muuta vastaavaa puolueellisuutta? ;) Parempi nyt vain on parempi vaikka se olisi tehty porsaan virtsarakosta. :D Kyseiset faktat eivät ole artikkelissa, onneksi. Ei millään pahalla. Carthago delendum est. Tiro 15. heinäkuuta 2006 kello 22.17 (UTC)
Miten kommentoit sitä, että koejärjestelyssä, jossa sinfoniaorkesterin konsertti toistettiin mikrofoneilla ja kaiuttimilla toiseen huoneeseen siten, että oli mahdollista kuunnella ääntä suoraan mikrofoni-parhaat mahdolliset studiokaiuttimet vs. mikrofoni- CD-standardin mukainen-AD muunnos-perään DA-muunnos-parhaat-mahdolliset studiokaiuttimet Hifikultakorvat (joukossa CD-äänen vannoutuineita vastustajia) eivät pystyneet erottamaan AD-DA muunnoksen läpi käynyttä ääntä suoraan toistetusta? Jos kuulija ei siis pysty erottamaan CD-standardin mukaisen AD-DA muunnoksen läpikäynyttä ääntä suoraan toistetusta niin on mahdotonta väittää, että LP:n äänenlaatu olisi CD:tä parempi, koska CD oli käytännössä (=eroa ei pysty kuulemaan) jo yhtä hyvä kuin suoraan toistettu.
Tiedän kyllä, että joilla vinyylientusiasteille kysymys on uskonnosta ja uskoahan ei tarvitse perustella järjellä, riittää että uskoo.--Teveten 16. heinäkuuta 2006 kello 20.04 (UTC)

Virhe, kenties[muokkaa wikitekstiä]

Suora lainaus artikkelista: "muuttaa sen epätasaisuudet jännittevaihteluksi ja vahvistin edelleen ääneksi." Onkohan tämä täysin totta? Kun pistää vinyylin soimaan ja kuuntelee tarkkaan lähellä soitinta, kuulee sen musiikin samanlailla kun käyttäisi vahvistintakin. Luulen, että neulasta ja vinyylilevyn urasta tulee ääntä ja vahvistin (nimensä mukaisesti) vahvistaa äänen, ettei tarvitse pää kiinni soittimessa kuunnella. Joku viisaampi voisi kertoa onko artikkeli vai minä oikeassa ja jos löytyy lähde, niin vielä parempi. --kebabi 28. joulukuuta 2005 kello 07:47:28 (UTC)

Vinyylilevyn urat saavat neulan värähtelemään ja siitä kuuluu heikko ääni, jonka kuulee korvallakin. Neula on kiinnitetty magneettiin, jonka ympärillä käämit. Liikkuva magneetti indusoi käämeihin heikon sähkövirran, joka sitten vahvistimessa vahvistetaan ja syötetään kaiuttimiin. Eli kyllä levyn urien epätasaisuudet muunnetaan jännitevaihteluiksi.--Teveten 28. joulukuuta 2005 kello 08:47:11 (UTC)

LP-puoliskon pituus[muokkaa wikitekstiä]

Kun CD:tä ei vielä ollut, normaali LP-puoliskon pituus oli 17-22 minuuttia. Nykyään valmistettavat LP:t ovat CD:n vinyyliversioita. On todettu että koska CD:lle mahtuu 80 minuuttia musiikkia, on älppärin mittainen levy liian lyhyt ja ostaja tuntee itsensä huijatuksi. Siksi nykyään julkaistavat LP:t voivat olla vaikka 30 min levypuoliskoja. Noin oli kuitenkin hyvin harvoin silloin kun vinyyli oli tärkein tallennusmuoto. Oli noin pitkiä ennenkin, erityisesti tv-mainostetuissa kokoelmissa, mutta niihin eivät musiikin ystävät koskeneet. --Frank 6. helmikuuta 2006 kello 14.27 (UTC)

Artikkelin tieto viittaakin enemmän siihen, mimmoisia vinyylit ovat kuin siihen, että mimmoisia levyjä "musiikin ystävillä" on. Hiukan alle 30 minuutin levyssä ei vielä ääni huonone --128.214.205.4 4. maaliskuuta 2006 kello 11.10 (UTC)
Ilmaisin itseäni huonosti, mutta idea oli se, että nuo mainitut täyteenahdetut kokoelmat olivat kuuntelukelvottomia. Artikkelin kohta on nyt hyvin. --Frank 7. kesäkuuta 2006 kello 18.32 (UTC)

Ohjaus EP:stä[muokkaa wikitekstiä]

EP eli Extended play viittaa käsittääkseni myös CD - levyihin jotka ovat "liian pitkiä" sinkuiksi, ja "liian lyhyitä" kokopitkiksi albumeiksi. Joten kirjoittakaahan joku aiheesta EP artikkeli, ettei turhaan tulee väärinkäsityksiä että EP viittaisi vain savikiekkoihin. Englannin kielisestä wikipediasta löytyisi kattava artikkelin kun joku vain jaksaisi käydä kääntämään. Hof 13. kesäkuuta 2006 kello 22.14 (UTC)

CD:lle tehty EP kulkee yleensä nimellä CD-EP, eikä pelkkä EP. Mielestäni EP saa edelleen tulla vinyyliartikkeliin ja CD-EP:n voi ohjata CD-levyartikkeliin. --kebabi 14. kesäkuuta 2006 kello 06.38 (UTC)
Savikiekot eli sellakkalevyt eivät olleet ep-levyjä vaan yhdellä puolella oli yksi 3-4 minuutin mittainen kappale. EP:t ilmestyivät markkinoille noin samaan aikaan kuin singlet ja lp:t. Olen huomannut, että vinyylejä jotkut virheellisesti nimittävät savikiekoiksi. --Ulrika 15. tammikuuta 2008 kello 16.04 (UTC)

Aika mielenkiintoisia kommentteja.
"CD:lle tehty EP kulkee yleensä nimellä CD-EP, eikä pelkkä EP": kyllähän ainakin 2000-luvulla julkaistut EP:t ovat olleet "pelkkiä" EP:tä, vaikka CD-muodossa julkaistiinkin (nykyään myös lisäksi/pelkästään digitaalisena) Itse asiassa EP-levy on nykyään oma artikkelinsa, jossa lukee mm. "Pian EP vakiintui kuitenkin tarkoittamaan mitä tahansa albumia lyhyempää, mutta singlelevyä pidempää äänitettä"
Ja tuo "savikiekko" on gramofonilevyn kansankielinen nimi, joillekin (harvoille?) myös vinyylilevyn. 109.240.55.196 12. tammikuuta 2022 kello 18.23 (EET)[vastaa]

Cut-Out tarkoittaa levyä jonka kannesta on leikattu pala pois. Tunnusmerkkinä sille, että kustantaja on myynyt varastonsa halvalla toisille markkinoille. Tyypillisimmin amerikkalainen kustantaja Eurooppaan. Näitä näkyi CD:n alkuaikoinakin, silloin kotelon kylkeen oli sahattu lovi. Mutta vinyyleinä noita liikkuu yhä paljon divareissa. Ei siis tarkoita erikoisen muotoista levyä. Frank 12. syyskuuta 2006 kello 13.22 (UTC)

Artikkelin alussa lukee: "...kierteen muotoisessa kapeassa urassa..." Selittäkääpäs se.--Ulrika 15. tammikuuta 2008 kello 16.05 (UTC)

Toisin kuin artikkelissa sanotaan, Bamboon sinkku ei ollut Suomen ensimmäinen flexi. Muun muassa mainosflexejä julkaistiin ainakin jo 1970-luvun alussa.

Levyt voidaan jakaa teknisesti vinyylilevyihin ja cd-levyihin. Molemmissa tallennusmuodoissa valmistetaan muun muassa lp-, ep, ja single-levyjä (esim. cd-single). Moni arvovaltainenkin taho kuitenkin lajittelee levyt virheellisesti lp- ja cd-levyiksi, vaikka toisessa luokassa on kyse levyn pituudesta ja toisessa levyn teknisestä rakenteesta.

-jukka-

88.114.94.14 11. elokuuta 2010 kello 20.09 (EEST)[vastaa]

Vinyylilevyjen suosio[muokkaa wikitekstiä]

Vinyylilevyjen suosiota käsittelevä osio pitäisi päivittää. Varsinkin myyntigrafiikka, joka päättyy vuoteen 2004 eli 15 vuoden taakse. Tällä vuosikymmenellä on alkanut varsinainen vinyylibuumi, ei vähiten "hifistelijöiden" toimesta. Etelä-Suomen Sanomien referoiman Suomen Musiikkituottajat ry:n tilaston mukaan vuonna 2015 myytiin vinyyli-LP'itä peräti 74030 kpl. Määrä menisi siis artikkelin grafiikassa ihan tappiin. Myös yhä useammista julkaisuista tehdään myös vinyylipainokset. Ne saattavat kohta olla ainoat fyysiset tallenteet, jotka ylipäätään julkaistaan. https://www.ess.fi/teemat/ihmisetjailmiot/art2360203

Rinnakkaisilmiönä näkyy myös analogisten levysoittimien markkinan kasvu. Koska uudemmista vahvistimista yleensä puuttuu phono-sisäänmeno, on uusissa grammareissa sisäänrakennettu RIAA-korjaussuodatin.

Vinyylin suosion syitäkin on CD-kaudella käsitelty. On mainittu analogisoundin "pehmeys", jotkut pitävät myös tiettyä pohjahuminaa (rumble) asiaankuuluvana. Myöskin se että pitää "tehdä" jotain levyn soittamiseksi, on monille tärkeää. Ja lopuksi on tietysti Cover Art: kuka haluaa katsella taideteosta 12-senttisenä pienoiskuvana? Puhumattakaan Spotifyn pikku postimerkeistä.

Kirjoittaisin luvun uusiksi, jos osasin. 188.238.18.255 1. joulukuuta 2019 kello 22.13 (EET)[vastaa]