Keskustelu:Uppo-Outo ja Kumiankat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Albumit omakustanteita, kustantaja Haminan lasten ja nuorten kerhotoiminnan tuki, ei merkittävä--Musamies (keskustelu) 12. toukokuuta 2013 kello 19.02 (EEST)[vastaa]

Esiintymiset isoilla festareilla merkittäviä: Maailma kylässä, Lieksan Vaskiviikot, Lasten Meripäivät, Hamina Tattoo, Vekararokki, Hulivilikarnevaalit Muuril-2 (keskustelu) 12. toukokuuta 2013 kello 21.19 (EEST)[vastaa]

Ensimmäisen albumin ja dvd:n omakustannusosuus vain 10 %. Levyt on kustannettu merkittävän EU-hankkeen Lastenmusiikkia kyliin ja kaupunkeihin turvin (2005 -2007). Levyjä on soitettu Yleisradiossa (silloin kun siellä vielä oli lastenohjelmia) ja Lasten omassa radiossa (nettiradio). Muuril-2 (keskustelu) 13. toukokuuta 2013 kello 07.15 (EEST)[vastaa]

Cd-levyjen ja dvd:n kritiikit Kymen Sanomissa. Viimeisimmän levyn arvio Meidän Perhe -lehdessä. Viime vuonna Ilta-Sanomissa oli aukeaman juttu suomalaisista lastenmusiikkiyhtyeistä, jossa myös Uppo-Outo ja Kumiankat -lastenmusiikkiorkesteri oli mainittu. Pompi bambi -kappale voitti Salon kansainvälisen lastenlaukilpailun yleisöäänestyksen vuonna 2003. Kappaleen tuotti Edu Kettunen Salossa soi 8 -kokoelmalevylle. Muuril-2 (keskustelu) 13. toukokuuta 2013 kello 18.35 (EEST)[vastaa]

Tämä sivu on ollut wikipediassa 1.4.2012 alkaen. Miksi sen merkitys vasta nyt kyseenalaistetaan? Muuril-2 (keskustelu) 15. toukokuuta 2013 kello 00.22 (EEST)[vastaa]

Wikipedian muokkaaminen on sattumanvaraista yksittäisten ihmisten vapaaehtoistyötä, mitään systemaattista hyväksymisprosessia ei ole.–Kotivalo (keskustelu) 15. toukokuuta 2013 kello 20.44 (EEST)[vastaa]

Aiheuttaako yksi kommentti omakustanteista sivun pikapoiston? Yhtye on esiintynyt kaikilla merkittävimmillä lastenmusiikkifestareilla Suomessa, sekä Suomen suurimmilla ilmaisfestareilla (Maailma kylässä) peräti kaksi kertaa. Lisäksi Ilta-Sanomat listasi viime vuonna Uppo-Outo ja Kumiankat -yhtyeen Suomen merkittävimpien lastenmusiikkibändien joukkoon. Muuril-2 (keskustelu) 15. toukokuuta 2013 kello 01.32 (EEST)[vastaa]

Säilytettävä. Jos tuohon Ilta-Sanomat-väitteeseen löytyy lähde, voisi se vakuuttaa joitakuita muitakin. --Lax (keskustelu) 15. toukokuuta 2013 kello 15.16 (EEST)[vastaa]

Uppo-Outo ja Kumiankat -yhtyeen Kumiankka-biisiä on katsottu YouTubessa vähän alle 1600 kertaa. Esim. Pellekaija Pumin suosituinta videota on katsottu alle 1400 kertaa. Orffienkaan Youtube-biisejä ei ole katsottu juurikaan enempää kuin Uppo-Outo ja Kumiankat -orkesterin (paitsi Timo lähti pomppulinnaan). Lastenmusiikin esittäjien pitäisi olla esillä wikipediassa tasapuolisesti. Tai jos katsotaan, että lastenmusiikki ei ole merkittävää kulttuuritoimintaa, niin sitten koko genren merkitys wikipediassa on kyseenalaistettava. Muuril-2 (keskustelu) 16. toukokuuta 2013 kello 15.22 (EEST)[vastaa]

Täytynee olla merkittävä kun minäkin olen kuullut.. --Höyhens (keskustelu) 17. toukokuuta 2013 kello 01.11 (EEST)[vastaa]