Keskustelu:Topcon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suojaisin artikkelin päiväksi, koska kolme kumoukset olivat jo täynnä ja yhteenvedoissa kirjoiltiin. Myös WP:3RR on jo tullut täyteen, mutta ilmeisesti erimielisyys koskee {{käännös}}-mallineen käyttämistä eikä esto edesauttaisi tämän läpikäymistä. Kahvihuoneessa on myös keskustelua aiheesta.

Hiukan summaten tähän kuitenkin historiaa. Käännösmallinetta on käytetty aikoinaan siihen, että sillä kerrotaan että teksti on toisesta wikipediasta peräisin ja kääntäminen on ollut sallittua. Lisäksi ollaan pidetty huonona tapana sitä, että lähdeviitteitä kopioitaisiin ilman, että niitä on itse luettu. Kolmas aika selvä asia on, että ainakin lupaava artikkeleiden arvioinnissa kääntämistä on pidetty huonona ideana, koska se tuottaa rikkinäinen puhelin tyyppisiä virheitä ja on pidetty toivottavampana sitä, että kääntäjä kirjoittaa tekstin alusta lähtien lähteisiin perustuen vaikka hän toisen kielistä wikipediaa käyttäisi verrokkina. --Zache (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 16.49 (EEST)[vastaa]

Kahvihuoneessa on selvät linkit, että lähteet on kirjoitettava. Käveletkö nyt niiden yli ja myös ‎4shadoww:n yli ja luot yhtä käyttäjä suojaavan käytännön? Kuvittelin tekeväni työtä Wikipedian hyväksi, mutta taisin erehtyä. --Lehmäantilooppi (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 16.54 (EEST)[vastaa]
Katselen parhaillaan miksi siinä käytännössä lukee nykyään niin. --Zache (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 17.01 (EEST)[vastaa]
Ei se mitään yli kävelemistä sivun suojaaminen ole, eikä sillä oteta kantaa oikeasta versiosta. Sivulla ei ole mitään sotkua tai vandalismia näkyvissä, niin ihan rauhassa voidaan asia selvittää, eikä joka paikkaan keskustelua tarvitse väärästä versiosta levittää. --4shadoww (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 17.16 (EEST)[vastaa]
Sivulla on lähteettömiä tietoja joista osa on en.wikissäkin lähteettömiä. Ollaanko nyt menossa sille linjalle, ettei lähteettömiin tietoihin saa enää merkitä lähdepyyntöjä? --Lehmäantilooppi (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 17.24 (EEST)[vastaa]
@Nenia Litwolf-Flowtilainen: mikäli tilanne rauhoittui ja on suurin piirtein selvää mitä artikkelille pitäisi seuraavaksi tehdä (etsiä lähteitä ja muokata artikkeli niiden mukaiseksi), niin voisin poistaa suojauksen ja voidaan palata artikkelin muokkaamiseen? --Zache (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 18.17 (EEST) edit: lisätty kysymysmerkki ja kielenhuollettu kommenttia --Zache (keskustelu) 25. toukokuuta 2018 kello 19.06 (EEST)[vastaa]
Liimailkaa lähdeläimäkkeitä minkä jaksatte. Vanhoista kameroista ei tahdo löytyä muita lähteitä kuin keräilijöiden keskusteluryhmiä ja wikejä, jotka eivät muodollisesti täytä lähdevaatimuksia. Alan kirjatkin ovat usein harrastajien omakustanteita. Käytännössä kuitenkin uskoisin harrastajien antamien faktatietojen olevan varsin hyvin paikkansapitäviä. Toivottavasti löydätte kelpo lähteitä, itseltäni mielenkiinto wikityöskentelyyn alkaa taas hiipua. Nenia Litwolf-Flowtilainen (keskustelu) 26. toukokuuta 2018 kello 08.35 (EEST)[vastaa]
Ihailen sinnikkyyttäsi, rauhallisuuttasi ja avuliaisuuttasi, Zache, mutta muokkaat nyt artikkelia tavoilla joihin Lehmäantilooppi luultavasti pian puuttuu etkä saa muokkauksistasi juuri onnistumisen elämyksiä. Esim. lähteestä tämä ei löydy tietoa, että Topcon olisi ollut asialla 2 v ennen Nikonia ja Canonia. Lähde on sitäpaitsi amatöörisivusto. Lehmäantilooppi tuskin sietää lähteitä laitettuna Aiheesta muualla -osastoon jne. Mutta saat toki käyttää kaunista kesäaamua mihin haluat. Nenia Litwolf-Flowtilainen (keskustelu) 26. toukokuuta 2018 kello 10.22 (EEST)[vastaa]
Mulla on vielä sen verran uskoa ihmiskunnan kykyyn löytää tieto siitä milloin Nikon ja Canon julkaisivat ensimmäiset kinofilmipeilikameransa jos näille välttämättä haluaa lähteen. Tämän tiedon löytäminen ei kuitenkaan ole mitään salatiedettä. --Zache (keskustelu) 26. toukokuuta 2018 kello 10.40 (EEST)[vastaa]