Keskustelu:Susan Mayerin tuttavuudet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Voisi yhdistää artikkeliin Luettelo televisiosarjan Täydelliset naiset henkilöistä. --Harriv (keskustelu) 31. lokakuuta 2012 kello 15.01 (EET)[vastaa]

Aiheutti itselleni melkoisen facepalm-reaktion :-( Juuri kun Salkkari-artikkeleihin ja -listoihin ruvetaan saamaan jotain tolkkua, niin vastaan tulee jotain kaksinverroin pahempaa. Salkkareissa oli sentään suhdelistalla (lähes) kaikki sarjassa esiintyneet hahmot, mutta että vastaavanlainen lista tehdään yksittäisestä hahmosta. Listan asiat on näemmä käsitelty perinpohjaisesti hahmoa käsittelevässä artikkelissa, jolloin erillinen listaus ei tuo mitään lisäarvoa. Pois ja äkkiä! --Erantala (keskustelu) 31. lokakuuta 2012 kello 15.10 (EET)[vastaa]
Ei riippumattomia lähteitä, ylipäätään lähde merkitty vain kahdelle kohdalle. Rikkoo tarkistettavuuskäytäntöä, on myös mahdollisesti uutta tutkimusta. Tarkistettavuuskäytännöstä: "Ensisijaisia lähteitä voi käyttää faktojen tarkistamiseen, jos niiden julkaisija on luotettava. Kaiken tulkintoja esittävän tekstin tulee kuitenkin perustua toissijaisiin lähteisiin. Toissijaiset lähteet ovat asiantuntijoiden kirjoittamia yhteenvetoja ja tulkintoja ensisijaisista lähteistä. Ne toimivat Wikipedian pääasiallisina lähteinä." Tämä artikkeli käyttää vain ensisijaista lähdettä, sarjaa itseään. Jos aiheesta onkin toissijaisia lähteitä, niitä ei ole käytetty. Ehdotan poistoa käytäntöjen vastaisena. – Kuohatti 31. lokakuuta 2012 kello 16.30 (EET)[vastaa]
Jooei suhdeluetteloita yhden ainokaisen hahmon näkövinkkelistä. --Eetvartti (kommentoi) 31. lokakuuta 2012 kello 16.34 (EET)[vastaa]

Ehdotan uudelleenohjausta artikkeliin Luettelo televisiosarjan Täydelliset naiset henkilöistä jotta tiedot säilyvät muokkaushistoriassa ja voi myöhemmin täydentää sinne. --Cary (keskustelu) 31. lokakuuta 2012 kello 22.35 (EET)[vastaa]

Öhh.. Lynette Scavon tuttavuudet, Bree Hodgen tuttavuudet, Gabrielle Solisin tuttavuudet. Voisi varmaan käsitellä jotenkin ryhmänä nämä kaikki neljä. Eikös ihan vaan pelkkä hahmoluettelo riitä. Pakkoko samoja asioita on vatvoa neljästä eri näkökulmasta? --Erantala (keskustelu) 1. marraskuuta 2012 kello 13.15 (EET)[vastaa]

PoisJ.K Nakkila (keskustelu) 1. marraskuuta 2012 kello 16.33 (EET)[vastaa]

Uudelleenohjaukseksi ja materiaali lyhytmuotoisesti pääartikkeliin (tai luetteloon). --Aulis Eskola (keskustelu) 1. marraskuuta 2012 kello 22.42 (EET)[vastaa]

Siirrettävä pölhöpediaan. --Esamatti1 (keskustelu) 2. marraskuuta 2012 kello 12.02 (EET)[vastaa]

Mä laittaisin tämän kokonaan poistoon. --Velma (keskustelu) 2. marraskuuta 2012 kello 14.29 (EET)[vastaa]