Keskustelu:Stam1nan diskografia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kulta- ja platinalevyt[muokkaa wikitekstiä]

Syystä tai toisesta Musiikkituottajien tietokannasta puuttuu useita Stam1nan kulta- ja platinalevyjä. Merkkasin ne toistaiseksi lähdepyynnöin. Yhtyeen ja levy-yhtiön tiedotteita niihin liittyen olisi kyllä löydettävissä, mutta ne eivät oikein käy riippumattomiksi lähteiksi. Jotain outoa tuossa on, sillä esim. Rajaa on Musiikkituottajien tietojen mukaan myyty 14 050 kappaletta pelkästään julkaisuvuonnaan 2008. Vaikea uskoa, etteikö se olisi myöhemmin ylittänyt kultalevyrajaa, joka tuolloin julkaistuille albumeille on 15 000. Vielä vuonna 2010 levy on käynyt useamman viikon ajan albumilistallakin. –Kooma (keskustelu) 27. maaliskuuta 2016 kello 14.19 (EEST)[vastaa]

Muokkasin uuden ulkoasun albumeille, ja löysin muutaman lähteen kultalevyille. Inferno ja Mesta.net kertovat, että yhtyeen kaikki albumit Taipaleeseen asti ovat myyneet kultaa. Lisäksi löysin yksittäisiä lähteitä muutamalle levylle. --URunICon 24. marraskuuta 2019 kello 16.42 (EET)[vastaa]