Keskustelu:Selim Töyrä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelin parantamistoive[muokkaa wikitekstiä]

Toivoisin todella, että Selim Töyrästä jotain tietävät täydentäisivät artikkelia. Töyrästä on hämmästyttävän vähän tietoa saatavilla ja kuitenkin hän on kohtuu suuri nimi ollut. Ja jos jotakuta erityisesti kiinnostaisi alkaa etsimään tietoa hänestä, niin sen hienompaa. --Jvuollo 22. toukokuuta 2008 kello 19.21 (UTC)

Kuuluisa taideteos[muokkaa wikitekstiä]

Poistin Töyrän maalauksen kuuluisa taideteos-mallineen. Perustelen sillä, että Selim Töyrä ei ole Yhdysvalloissa tai Suomessa kovinkaan tunnettu taiteilija, eikä hänen Muonion kirkossa oleva maalauksensa ole myöskään tunnettu. Taiteilijaa tai teosta ei mainita esimerkiksi tunnetuimmissa taidehistoriallisissa julkaisuissa. Myös maalauksesta otettu kuva on heikohko, mikä ei sinänä koske teoksen merkittävyyttä. Teos voi olla paikallisesti kuuluisa, tunnettu tai merkittävä, mutta se ei tarkoita sitä, että sillä olisi välttämättä laajempi taidehistoriaalinen merkitys. Neutraalisuussyistä Wikipediaa ja kuuluisa taideteos-mallinetta ei saisi käyttää myöskään teoksen merkityksen liikaan korostamiseen yli sen nykyisen "kuuluisuustilan". Tällä en kuitenkan halua vähätellä teoksen subjektiivista merkitystä, koska se on varmaan monelle tärkeä kuva. --Kulttuurinavigaattori 13. kesäkuuta 2009 kello 14.52 (EEST)

Asia harvinaisen ok! yst.terv.Jvuollo 13. kesäkuuta 2009 kello 15.12 (EEST)