Keskustelu:Pentti Hirvonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelista ei käy ilmi, että henkilö olisi merkittävä. Jaalei (keskustelu) 26. huhtikuuta 2015 kello 21.46 (EEST)[vastaa]

Jos hän on Suomen kirjailijat -tietokannassa, niin voisi ajatella merkittäväksi, mutta saan jonkun access forbidden errorin kun menen artikkelin linkin sivulle. --Ukas (keskustelu) 31. elokuuta 2017 kello 14.42 (EEST)[vastaa]
Fennican mukaan Pentti Hirvonen ei ole julkaissut mitään, joten hän ei taida olla ainakaan kirjailija. --Wähäwiisas (keskustelu) 31. elokuuta 2017 kello 15.42 (EEST)[vastaa]
Ei kirjailijan tarvitse julkaista mitään ollakseen kirjailija. Lisäksi, runous on kirjallisuuden muoto. Suomen kirjailijat -tietokannassa voi siksi olla kansanrunoilijoita, jotka eivät ole julkaisseet. Esimerkiksi 1800-luvun suomalaisista kansanrunoilijoista tiedetään vähän, mutta se tiedetään, ettei heistä monikaan julkaissut tai päässyt julkaisemaan. Esimerkiksi Lönnrot kootessaan Kalevalaa kuitenkin turvautui siihen materiaaliin, mitä ajan kansanrunoilijoilla oli. Lönnrot tiedetään yleisesti, mutta moniko osaa nimetä niitä runoilijoita, joiden perusteella Lönnrot kirjoitti Kalevalan? 1800-luvun kansanrunoudella ei ollut aikanaan sitä kulttuurillista arvoa mitä sillä nyt on. Takapajuisena pidetty Suomi on saanut nykyään EU:n kautta sellaista merkittävyyttä ja tunnettuvuutta maailmassa, mitä sillä ei aiemman historiansa aikana ole ollut, mutta nykyaikana ei silti kannata unohtaa sitä mitä meillä oli aikanaan. Suomen kirjailijat -tietokannassa voi olla kansanrunoilijoita, jotka eivät ole julkaisseet mitään mutta ovat alallaan olleet tunnettuja ja merkittäviä. 1800-luvun suomalainen kansanrunoilija, josta tieto on säilynyt nykypäivään, voisi näin aihetodistellen ajatella merkittäväksi. Tämä on siis aiheen mahdollisen merkittävyyden perustelua, en vieläkään osaa sanoa onko Hirvonen ollut merkittävä vai ei, kun linkki tietokantaan ei toimi eikä minulla ole juuri nyt aikaa etsiä hänestä muuta tietoa. Mutta, en kehota ketään muodostamaan vankkaa kantaa ennen kuin informaatiota tulee lisää. --Ukas (keskustelu) 31. elokuuta 2017 kello 16.14 (EEST)[vastaa]
Kumosin perustelemattoman ip-kyseenalaistuksen, lienee tarpeetonta keskustalla tästä näin kaksi vuotta myöhemmin. Iivarius (keskustelu) 31. elokuuta 2017 kello 16.43 (EEST)[vastaa]

Kansanrunoilija, joka julkaisi kaksi runoa, joita ei ole julkaistu, kierteli ympäri Suomea, asui mm. Kajaanissa, sitten työskenteli kauppiaana ja ryyppäsi itsensä kuoliaaksi. Missä on se asia, mikä tekee hänet merkittäväksi?

Ettei vain artikkeli olisi luotu vain siksi, että "kirjailijan" nimi on hauska sananmuunnos

"Popolpoeto", kiu skribis du poemojn, kiuj ne estas publikita, vagadis tra Finnlando logxante ekzemple en Kajaani, laboris kiel vendisto kaj per alkoholo mortigis sin. Kie estas tiu afero, kiuj farigas lin notebla? 86.115.71.201 7. toukokuuta 2024 kello 13.35 (EEST)[vastaa]

Merkittävyys 2024[muokkaa wikitekstiä]

Jos artikkelin merkittävyys kyseenalaistuttaa. niin merkittävyys kyseenalaistettu -keskustelu on paikallaan. -- Htm (keskustelu) 7. toukokuuta 2024 kello 13.54 (EEST)[vastaa]

Ei ole merkittävää, että kiertelee ympäri Suomea, asuu jollakin Suomen paikkakunnalla, palaa kotipitäjänsä kirkonkylään, omistaa siellä maakaupan, kirjoittaa kaksi runoa, joita ei ole julkaistu edes omakustanteina ja ryyppää itsensä kuoliaaksi. 86.115.71.201 7. toukokuuta 2024 kello 13.57 (EEST) En lähde asiasta enempää inttämään, mutta miten ihmeessä artikkelissa mainitut asiat henkilön merkittäväksi tekevät? 86.115.71.201 7. toukokuuta 2024 kello 14.24 (EEST)[vastaa]
Pyydän tutustumaan edellä olevaan keskusteluun Lönnrotin ja kansanrunoilijoiden vuorovaikutuksesta. -- Htm (keskustelu) 7. toukokuuta 2024 kello 14.28 (EEST)[vastaa]
Asiasta tulisi mainita artikkelissa. 46.132.64.224 7. toukokuuta 2024 kello 21.14 (EEST)[vastaa]