Keskustelu:Maamme kirja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Onko tämän tarkoitus olla "Maamme"-niminen kirja vai kirja nimeltä "Maamme kirja" (eli "Meidän maamme kirja")? -tKahkonen 6. elokuuta 2007 kello 08.18 (UTC)

Mihin asti kirja oli koulukäytössä?[muokkaa wikitekstiä]

Artikkelin tämänhetkinen teksti kertoo: ”Alempien luokkien lukukirjaksi laadittua teosta luettiin kouluissa vuosikymmeniä, 1940-luvulle saakka.” Aivan äskettäin keskustelin Maamme kirjasta sukulaiseni kanssa ja kysyin, milloin se mahtoi kansakouluista väistyä. Hän on käynyt koulunsa Porin seudulla ja vastasi osapuilleen näin: ”Lukuvuonna 1959–60 meillä oli yhdysluokka, jossa neljäsluokkalaiset saivat vielä lukea Maamme kirjaa. Minä kuuntelin kiinnostuneena ja kateellisena, sillä kirjasta oltiin juuri luopumassa, ja meille kolmasluokkalaisille annettiin käyttöön uusi, paljon tylsempi teos. Kunta oli silloin melko varakas, joten en ihmettelisi, jos Maamme kirja olisi joissakin osissa Suomea säilynyt käytössä vielä vuosia sen jälkeenkin.” On muistettava, ettei koulukirjojen noina aikoina ajateltu vanhentuvan ollenkaan samalla tavalla kuin nykyään. Painovuosien tarkastaminen kansallisbibliografiasta ei siis riitä, vaan tarvitaan aikalaisten kertomuksia tai vielä mieluummin asiakirjatietoja siitä, mihin asti jotakin tiettyä teosta on käytetty oppikirjana. – Jippe (keskustelu) 20. syyskuuta 2017 kello 15.09 (EEST)[vastaa]