Keskustelu:Luettelo Suomen presidenttiehdokkaista puolueen mukaan

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelissa lukee edistyspuolueen (kuten muidenkin puolueiden) taulukossa: "Kansallinen Edistyspuolue on asettanut Suomen presidentinvaaleihin ehdokkaan kahdeksan kertaa..." Vuoden 1940 vaaleissa on sitten puolueen taulukossa kohdassa "ehdokas" teksti "Risto Ryti&Toivo Kivimäki". Ei varmaankaan ollut ed. puolue asettanut Kivimäkeä ehdokkaaksi, sehän tarkoittaisi, että puolue olisi asettanut kaksi ehdokasta samaan vaaliin. Kivimäki vain sattui saamaan yhden hajaäänen eli kai hänet voidaan jotenkin mainita "ehdokkaana", mutta nyt artikkelista saa sellaisen kuvan, että hän olisi ollut etukäteen asetettu puolueen ehdokas siinä missä Rytikin.

Toinen juttu: miksi Kivimäki on merkitty sijalle 3/4 ja Svinhufvud sijalle 4/4, aakkosjärjestyksen mukaanko? Kumpikin sai saman äänimäärän eli yksi. Tällaisessa tapauksessa sijalukujen ilmoittaminen lienee uutta tutkimusta, ei se ainakaan mihinkään virallisiin (siis vaalilain mukaiseen) tuloksiin voi perustua, ei niissä ole jäännössijoja erikseen laskettu, on vain ilmoitettu äänimäärät ja jos kahdella ei-valitulla on ollut sama äänimäärä, niin sitten lienee ilmoitettu aakkosjärjetyksessä, mutta se ei ole silti sama asia kuin sijaluku. Sinäänsä tällä asialla ei toki ole mitään suurta merkitystä, kunhan huomasin...87.93.171.171 27. joulukuuta 2014 kello 15.04 (EET)[vastaa]

Itse itseäni täydentäen: wikipedian pressanvaaliartikkeleissa lähteenä käytetty presidentin kanslian dokumentti[1] käyttää tämän artikkelin taulukoiden "ehdokas"-kohtaa vasataavassa sarakkeessa ilmaisua "Presidenttiehdokkaat ja vaalissa ääniä saaneet henkilöt", joka kuvannee hyvin esim. vuoden 1940 vaalin tilannetta. Mitään sijalukuja tuo lähde ei myöskään varsinaisesti käytä, joten ei voida sanoa, että Kivimäki olisi ollut "kolmas" ja Svinhufvud "neljäs".87.93.171.171 27. joulukuuta 2014 kello 15.17 (EET)[vastaa]

Pekka Tiainen[muokkaa wikitekstiä]

Tiainen oli ehdolla sitoutumattomana vuonna 1994, mutta hän puuttuu listalta.--85.23.98.247 3. kesäkuuta 2017 kello 16.34 (EEST)[vastaa]

  1. Presidentinvaalit 1919-2006 (Tasavallan presidentin kanslia)