Keskustelu:Luettelo Laukaan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lisättävää[muokkaa wikitekstiä]

  • OK - Lisäsin luetteloon Otto Ville Kuusisen muistomerkistä/reliefistä Laukaalla. Lähdeteoksessa oli mainittu tiennimi sijainnille (Pitkäniementie), ja lähdeteoksen valokuvasta näkyy muistomerkin paikka muutaman metrin päässä järvenrannasta (Nurminen). Tällä tiedolla muistomerkkiä ei vielä voi kohdistaa aivan tarkasti. Koska kyseessä on kapean, noin 1,7 km pitkän Pitkäniemen kärkeen päättyvä, lomakeskusalueen (KS-lomakeskus) läpi johtava tie, voinee muistomerkin kohdistaa/löytää yhdellä kartoituskäynnillä kyseiseen niemeen. Muistomerkki on ehkä parisen metriä korkea (mittakaava veikattu) punagraniittinen suorakaiteenmuotoinen muistokivi, jonka sivussa on isohko kuparireliefi (kasvojen alla teksti O W Kuusinen). --Paju (keskustelu) 3. lokakuuta 2020 kello 00.01 (EEST)[vastaa]
Tämän löytämisessä on haasteita. Eli ajelin Pitkäniementien hitaasti päästä päähän, ja takaisin, mutten huomannut muistomerkkiä/reliefiä tai viitoitusta sellaiselle. Järvenrantaan ei näkynyt kaikkialta, eikä minulla ollut mahdollisuutta aikaa/kaluta (osin yksitysten pihapiirien) rantoja jalkapatikassa, eikä valitettavasti ollut tuota lähdeteosta mukana hakureissulla. Tarvittaisiin lisätietoa, täsmällisempää osviittaa sijainista, ennen uutta etsintäyritystä. En kuitenkaan vielä poistaisi nimikettä, koska lähdeviite löytyy. Ehkä olisi syytä tiedustella asiaa kunnan kulttuurin asiantuntijoilta? --Paju (keskustelu) 29. toukokuuta 2023 kello 22.45 (EEST)[vastaa]
Tuo Pitkäniementie oli muuten merkitty yksityistieksi suurelta osin.--Paju (keskustelu) 2. kesäkuuta 2023 kello 01.46 (EEST)[vastaa]
Löysin lehtijutun Keskisuomalaisesta, julkaistu 26.6.2013, tässä. Muistolaatan sijainti jää epäselväksi. Graniittipaasi muistolaattoineen on paljastettu osoitteessa Pitkäniementie 150 olevan nykyisen Loma-Laukaan (tms.), entisen ravintola Pointin ja sitä entisen SKP:n Pitkiksen pihapiirissä. Tuo 10 vuotta vanha lehtijuttu kertoo, että muistolaatta on hävinnyt paikaltaan ja on tuolloin hyvässä tallessa ja kunnossa yksityishenkilön kokoelmassa. Ei käynyt ilmi, onko graniittipaasi paikallaan vai onko jopa laatta tuotu alkuperäiselle sijaintipaikalleen. Lehtijutussa on kolme kuvaa, katso ne, kuvissa näkyy muistolaatta, Kuusisen kaksi lapsenlasta ja ko. ravintola. --Htm (keskustelu) 29. toukokuuta 2023 kello 23.43 (EEST)[vastaa]
Kiitos, huimanhyvä tietotoimisto tykitti jälleen. Hyvä kun paikka tarkentui! Tuon rakennuksen seutua pidin ulkoisesti ja ennakkotiedon perusteella mahdollisena, mutta koska osuin vähän huonoon aikaan, eikä ulkona näkynyt ihmisiä, en tällä kertaa ryhtynyt enempiä kyselemään. Täytynee täsmentää koordinaatteja ja ehkä varmentaa kunnalta/Loma-Laukaalta ennen ensi kertaa, onko paasi ja laatta tänä vuonna tuolla. --Paju (keskustelu) 30. toukokuuta 2023 kello 01.59 (EEST)[vastaa]
Oleellista tässä nimikkeessä on mielestäni tuo muistolaatta ja sen sijainti. Olen muistaakseni kesän 2023 aikana lukenut muualtakin, että muistolaatta on yhä poissa alkuperäiseltä paikaltaan, yksityissäilytyksessä. Siitä syystä mielestäni nimike tulisi siirtää poistettuihin. --Paju (keskustelu) 20. elokuuta 2023 kello 21.34 (EEST)[vastaa]
  • OK - Muistomerkki tai veistos Peurungan kylpylähotellin (kuntoutuskeskuksen) alueella. Karttapaikka näyttää muistomerkkisymbolia noin 270 metriä kylpylähotelli Peurungan kylpylärakemmuksen luoteiskulman luoteispuolella, melko lähellä teema-alueen laavua. Karttapaikan mukaan muistomerkki sijaitsee katuosoitteella Peurungantie 76 löytyvän kiinteistön (Pölkinaho) pihapiirissä tai tontin vieressä. Alustavat koordinaatit Karttapaikasta: 62.436°N, 25.8918°E. Mikäköhön muistomerkki tuolla on? Karttapaikan kiinteistörajojen mukaan tämä olisi samaa kiinteistöä kuin kuntoutuskeskus. Teostietoja kaivataan. --Paju (keskustelu) 3. lokakuuta 2020 kello 00.01 (EEST)[vastaa]
Ruotsin ja Venäjän vallan alaisuuden sekä itsenäisyyden ajan muistomerkki 1994; lähde Tammenoksa, Paavo: Pölkinaho, entinen ruotusotamiehen torppa --Aulis Eskola (keskustelu) 28. huhtikuuta 2021 kello 13.56 (EEST)[vastaa]
  • OK - Huomasin Karttapaikasta "manuaalisesti" Lievestuoreen terveysaseman sijaintia hakiessani muistomerkkisymbolin aivan Lievestuoreen Shellin (Liepeentie 2a, Lievesture, Laukaa) pohjoispuolella. Katunäkymän mukaan siinä on metsikköä, ehkä joku vaakasuuntainen muistomerkin tai kaiteen osa vilahtaa puiden välissä. Onko kellään tietoa, mikä muistomerkki siinä voisi olla? Tai kilautetaanko Shellille tai Laukaan kulttuuritoimen edustajille ja kysytään...? Koordinaatit Karttapaikan muistomerkkisymbolille 62.2514°N, 26.177°E. (Yhtä Keski-Suomen sotamuistomerkkien teosta en vielä ole katsellut kovin tarkkaan, jos mm on tuosta aihepiiristä, selitys löytynee kunhan ehdin syventyä).--Paju (keskustelu) 27. huhtikuuta 2021 kello 23.21 (EEST)[vastaa]
Tienrakentajien muistomerkki, lähde Lievestuoreen asemakaavan muutos; Valtatie 9 ja Hohontie --Aulis Eskola (keskustelu) 28. huhtikuuta 2021 kello 08.47 (EEST)[vastaa]
Kaksikin ympyräteosta Laukaalla: https://www.designalonen.fi/teokset-kari-alonen/ --Aulis Eskola (keskustelu) 30. toukokuuta 2023 kello 22.33 (EEST)[vastaa]
Joo, kiitos, huomasin saman. Tämä Laukaan pohjoisen liikenneympyrän (kiertoliittymän) kuvattu teos on Kari Alosen Jaakon ympyrä (eli Kehityksen pyörä). Esim. Keskisuomalaisessa ollut juttu (2016), mutten pääse sitä lukemaan. Mutta tuo antanee teosten julkaisuvuoden. Nämä liikenneväylän myös valoteoksina toimivat taideteokset kytkeytyvät osaltaan Laukaan kk:n kiinnostavaan kehittämissuunnitelmaan. Lisään tämän kun ehdin (en tänään). --Paju (keskustelu) 30. toukokuuta 2023 kello 22.47 (EEST)[vastaa]
Kirjaan Kansalaisen karttapaikasta alustavan katuosoitteen teokselle Asserin ympyrä (Pirunpelto), 2016: Laukaan eteläinen liikenneympyrä (kiertoliittymä), Jyväskyläntie 27, Laukaa. Viitteet kuten jo taulukoidulle pohjoisen kiertoliittymän teokselle. Pääsisikö joku lukemaan tuota Keskisuomalaisen artikkelia? Kiinnostaisi, onko lehtiuutisen perusteella syytä merkitä myös Samuli Alonen tähän tai molempiin teoksiin toiseksi taitelijaksi.--Paju (keskustelu) 31. toukokuuta 2023 kello 00.51 (EEST)[vastaa]
  • Ryhdyin läpikäymään teosta Kuninkaat käskivät - Isänmaa kutsui II : Keski-Suomen sotamuistomerkit nuijasodasta veteraanien perintöön (Matti K. Hyvärinen, 2014). Siitä löytyy lisättävää monen kunnan muistomerkkiluetteloihin. Teos on kuitenkin kuntakohtaisten tarkastelujen kannalta hankalasti koottu: muistomerkkejä esitellään aiheettain esimerkiksi isovihan muistomerkit, Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkit Suomen sodan muistomerkit jne.., mutta kunnissa olevia muistomerkkejä ei ole esitetty kootusti mitenkään eikä muistomerkeistä ole tarkempia osoite- tai paikkatietoja. Lisättävää tulisi ja kohdistus voi olla haastavaa. Kirjan läpikäynti saattaa lykätä kuvaussafarille lähtöä loppuviikolla.
Esimerkki: teoksessa on valokuva Laukaan (pää)kirjaston vieressä sijaitsevasta kolmen sodassa kaatuneen Järvisen veljesten muistokivestä. Koska kyse ei todennäköisesti ole heidän hautapaikastaan, tämä kuuluisi ilmeisesti listalle. [1] --Paju (keskustelu) 13. kesäkuuta 2023 kello 00.30 (EEST)[vastaa]
  1. Matti K. Hyvärinen: Kuninkaat käskivät - Isänmaa kutsui II : Keski-Suomen sotamuistomerkit nuijasodasta veteraanien perintöön, s. 188. Korpilahti: Matti K. Hyvärinen, 2014. ISBN 978-952-93-4668-4.