Keskustelu:Kortejärvi (Urjala)
Historiasta[muokkaa wikitekstiä]
Historia menee päätösten ja oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan näin:
Nuutajärven kartanon omistaja kapteeni Juhana Furuhjelm haki Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherralta lupaa Urjalanjoen perkaamiseen, jotta vesi saataisiin laskemaan hänen omistamiltaan mailta Menosissa ja Rutajärven ympäristössä. Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherranvirasto antoi luvan 29.5.1820 Urjalanjoen perkaamiseen. Kortejärven ja Rutajärven välinen joki perattiin 1822-1823 "Keisarillinen Koskenperkaus-Direktionin" (Kejserliga Strömrenings Direlationen) valvonnassa. Työn laajuudesta ja kustannuksista ei tässä tehdä selvitystä, mutta oletettavasti Nuutajärven kartano maksoi työn kustannukset.
Kenraalikuvernööri antoi 9.12.1829 määräyksen, jonka mukaan Urjalanjoen ja Honkolanjoen perkaaminen on hyödyllistä ja tarpeellista haitallisen veden poistamiseksi rantamailta ja tämä työ tuli tehdä kruunun valvonnassa sekä lääninhallituksen tuli selvittää millä tavoin perkaus olisi suoritettava.
Hämeen lääninhallitus päättikin 5.10.1836, että Honkolan kartanon tulee siirtää kustannuksellaan Nokorin voimalataitoksen myllyt ja saha ("en tull mjölqvarn en husbehofs såg och en hvete qvarn") Hakkilan koskeen. Hakkilan koskessa oleva kylän mylly olisi päätöksen mukaan pitänyt siirtää kosken "toiselle puolelle" tai Villamon rantaan Kamppariin. Nokorin voimalaitoksen siirto mahdollistaisi päätöksen mukaan laskemishankkeen toteuttamisen.
Honkolan kartanon omistaja eversti Elis Furuhjelmin perilliset valittivat lääninhallituksen päätöksestä. Valituksessa oli monia henkilöitä mukana mm. Hakkilan kylästä Margaretha Lella ja Villamon isäntä Erkki Matinpoika. Kenraalikuvernööri antoi 23.11.1839 päätöksen, joka kumoaa lääninhallituksen päätöksen ja jossa määrättiin, että vesistön laskemishanke tulee toteuttaa siten, että Nokorin koskea ja voimalaitosta ei hävitetä.
Aika kuluu ja henkilöt vaihtuvat. Nuutajärven kartanon omistajaksi tuli v. 1843 Johan Agapetus Törngren ja Mattilan tilan omistajaksi v.1840 Henrik Elers, jotka ajoivat vuorostaan kuivatushanketta eteenpäin. Tie- ja vesikulkulaitosten johtokunta antoi päätöksen 16.11.1850, jonka mukaan vesistöä ei voida laskea poistamatta Nokorin voimalaitosta. Tämän jälkeen Nuutajärven kartanon uusi omistaja, varatuomari Adolf Törngren, haki kihlakunnantuomari Henrik Elersin kanssa Nokorin voimalaitoksen poistamista. Näin asia päätyi kihlakunnan katselmukseen, joka johti siihen, että Tie- ja vesikulkulaitosten johtokunta määräsi insinööriluutnantti Georg Strömbergin laatimaan laskemisesta suunnitelman ja ehdotuksen. Suunnitelma valmistui 1.9.1853.
Hämeen läänin kuvernööri antoi 20.4.1854 päätöksen, jonka mukaan Kortejärven vedenpintaa lasketaan kahdella jalalla (59 cm) perkaamalla Urjalan- ja Honkolanjokea Nokorin voimalaitosta siirtämättä tai hävittämättä. Kampparin mylly piti poistaa tai siirtää Hakkilan koskeen.
Suunnitelman ajatus oli se, että Nokorin yläpuolella oleva Noiskoski perataan siten, että vedenpinta saadaan laskemaan kaksi jalkaa. Jotta Nokorin voimalaitoksen teho ei pienenisi, tuli voimalaitosta laskea saman verran ja perata joki voimalaitoksen alapuolelta Hakkilan koskeen saakka riittävän pudotuskorkeuden saavuttamiseksi Nokorin voimalaitokselle. Tämän lisäksi Urjalanjoki oli perattava.
Strömbergin suunnitelmassa 1.9.1853 työmäärä oli 4206 henkilötyöpäivää ja kustannus 2057 ruplaa 19 kopekkaa. Tavallisen miehen päiväpalkka oli 30 ja kivimiehen 50 kopekkaa. Rakennusmestarin päiväpalkka oli yksi rupla. (yksi syli = kuusi jalkaa = 1,78 m). Yksi kuutiosyli on noin 5,6 kuutiometriä.
Suunnitelman mukaiset raivausmäärät ja työmäärät olivat seuraavat:
Hakkilan koski (fors), yhteensä 1280 henkilötyöpäivää
15 kuutiosyltä patorakenteita (dammbyggnad), 300 henkilötyöpäivää 40 kuutiosyltä kalliota (berg), 980 henkilötyöpäivää
Kampparin koski
106 kuutiosyltä kivisoraa (stengrens), 457 henkilötyöpäivää
Nokorin koski
210 kuutiosyltä kivisoraa, 903 henkilötyöpäivää
Noiskoski
63 kuutiosyltä kivisoraa, 270 henkilötyöpäivää
Urjalanjoki (Urdiala ström), yhteensä 856 henkilötyöpäivää
25 kuutiosyltä patorakenteita, 500 henkilötyöpäivää 70 kuutiosyltä kivisoraa, 301 henkilötyöpäivää 20 kuutiosyltä hiekkaa, 20 henkilötyöpäivää 35 kuutiosyltä hiekkapitoista maata (sandblandad nytta), 35 henkilötyöpäivää
Muihin töihin varattiin 200 henkilötyöpäivää sekä rakennusmestareita ja työnjohtajia kumpiakin 120 henkilötyöpäivää.
Yllä olevasta suunnitelmasta ilmenee, että Urjalanjoessa on ollut patorakenteita. Tästä voidaan päätellä, että joessa on ollut voimalaitos ennen vuotta 1820. Tietääkö joku tästä enemmän?
Suunnitelman mukainen laskemishanke toteutettiin v. 1857-1858. Kustannukset jaettiin maanomistajien kesken laskemishankkeesta saatavan hyödyn perusteella. Hyötyalue ulottui Kampparin kylästä Menosten kylään ja vielä Laukeelan kylään saakka.
Laskemishankkeen jälkeen annettiin arvioita, jonka mukaan kuivatushanke oli tehty vajavaisesti, Nuutajokea ei oltu vieläkään perattu sekä Nokorin voimalaitokset oli väärin rakennettu ja hidastavat siksi veden virtausta. Hämeen läänin kuvernööri lähetti 14.4.1868 asiaan liittyvän ilmoituksen Senaattiin. Senaatti asetti selvitystehtävään insinööri H. Bremerin.
Bremerin selvitys valmistuu 1.12.1870. Selvityksessä todetaan, että Noiskosken pohjaa on raivattu kaksi jalkaa ja tästä seuraa se, että järvien pinta on laskenut suunnitelman mukaisesti. Oikea korkeus Nokorin voimalaitoksessa Bremerin mukaan on, kahdella jalalla laskeminen huomioiden, 2.8 jalkaa padon yläpuolella olevasta kiintopisteestä alaspäin. Korkeus vastaa nykyisellä mitta-asteikolla korkeutta 16.98. Voimalaitos oli oikein rakennettu, tosin kevätveden aikana syntyy ylipadotusta. Nuutajoen perkaaminen ei ole tarpeen, koska Nuutajärven kartano oli jo työn tehnyt ("egarena till Notsjö gård uppgräfvit en kanal emellan Nutajärvi och Rutajärvi sjöar").
Bremer toteaa lopuksi, että kevättulvat eivät aiheudu Nokorin voimalaitoksen virheellisestä rakenteesta vaan siitä että Honkolanjoessa ei ole riittävää pudotusta. Asiaan voidaan vaikuttaa vain poistamalla Nokorin voimalaitos ja perkaamalla Honkolanjoki koko pituudelta.
Kevättulvat koettiin rantamailla ongelmaksi. Vuonna 1901 jätettiin Hämeen läänin kuvernöörille anomus suunnitelman laatimiseksi Vanhanjärven ja Vanajaveden välisen vesistön laskemiseksi. Suunnitelman laati insinööri O.I. Hjelt. Suunnitelman mukaan Nokorin voimalaitos olisi jätetty paikalleen. Suunnitelmaa ei lähdetty toteuttamaan.
20.1.1921 maanviljelijät Juho W. Pilli, Kalle Yntälä ja Emil Karo laativat kirjelmän, jonka perusteella valittiin maanviljelyspiiriin maanviljelysinsinööri J.E.von Fieandt toimittamaan tutkimuksen ja tekemään laskemissuunnitelman. Suunnitelma valmistui keväällä 1923.
Honkolan kartanon omistajan silloin alaikäisen Johan Robet Campbell Furuhjelmin holhoojana asessorinleski Sigrid Furuhjelm haki 20.5.1922 Hämeen läänin maaherralta voimalaitoksen laillistamista ja patoamisoikeuden määräämistä. Hakemus on siis tehty samaan aikaan kun laskemissuunnitelman laatiminen on ollut työn alla. Hakemuksen johdosta määrättiin insinööri Otto Herman Itkonen toimittamaan katselmuksen. Katselmus pidettiin 30.7.1923. Katselmuksessa todettiin, että voimalaitokseen oli tehty muutoksia vuonna 1913. Muutoksiin ei oltu haettu voimassa olleen vesioikeuslain mukaista lupaa. Laskemishankkeen toimitsijamiehet Juho W. Pilli, Kalle Yntälä ja Emil Karo jättivät katselmuksesta muistutuksen, jossa pyydettiin määräämään padotuskorkeus rajaksi, jota ei saa ylittää.
Hämeen läänin maaherra katsoi, että Honkolan kartanolla oli oikeus padota vettä ennen 23.7.1902 voimaan astunutta vesioikeuslakia nyt vahvistettavien ehtojen mukaisesti ja vahvisti päätöksellään 16.10.1924 lupaehdot. Molemmat osapuolet valittivat Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Furuhjelm olisi halunnut korkeamman padotuskorkeuden ja laskuhankkeen toimitsijamiehet vaativat maaherran päätöstä kumottavaksi ja että uusi lain mukainen katselmus pidettäisiin.
Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta päätöksen 2.12.1925, jossa se katsoi patoamisoikeuden Nokorin koskessa riitaiseksi. Maaherran päätös kumottiin. Voimalaitoksen omistajan tuli hakea käräjäoikeudelta päätös patoamisoikeudesta. Hämeen läänin maaherran tuli odottaa kunnes käräjäoikeuden päätös on selvä, ja vasta sen jälkeen vahvistaa sen mukaiset lupaehdot.
Johan Robet Campbell Furuhjelm haastoi toimitsijamiehet Juho W. Pillin, Kalle Yntälän ja Emil Karon käräjille. Patoamisoikeusasiaa käsiteltiin käräjillä 27.8.1926, 31.3.1927, 30.11.1927, 1.5.1928, 11.9.1928 ja 20.9.1928 perusteellisesti.
Kantaja osoitti kiinnekirjoista, että hän omistaa voimalaitoksen, jossa on saha ja myllyt, maapohjan ja hänellä on lainhuuto. Paikan omistaminen oikeuttaa veden käyttöön ja patoamiseen. Tämän lisäksi koski on kuulunut Honkolan tilaan ikimuistoisista ajoista, myllypaikkaa on verotettu Honkolan säteriin kuuluvana ja myllypaikka on omistettu tilalle isossa jaossa. Isossa jaossa 1786 mainitaan, että Honkolan säteritilalla on mylly (en hjul qvarn, som går hela äret om). Ulrica Furuhjelm valitti Hämeen läänin maaherralle v. 1788, että kruununvirkamiehet ja nimismies vaativat häneltä veroa myllystä, vaikka se kuuluu rusthollille ja siitä maksetaan jo sitä kautta veroa. Lisäksi häneltä vaaditaan veroa olemattomasta myllystä Noiskoskessa, vaikka ko. paikassa ei ole myllyä, eikä siihen voi edes myllyä rakentaa.
Hämeen läänin kuvernööri antoi päätöksen 31.7.1788, jonka mukaan asetetaan ja säilytetään rusthollilla Honkolan myllylle veroa 1 tynnyri 15 kappaa ja Noiskoskelle (Noiskosken myllylle) 2 tynnyriä viljaa. Honkolan tilaa perustettaessa 1696 ei havaittu enempää kuin yksi myllypaikka mutta mitä Noiskosken myllyn olemassa oloon tulee, on paikallisen oikeuden selvitettävä asia.
Maanmittauskonttorin tietojen mukaan vuonna 1843 Honkolan säterillä oli voimalaitoksessa saha ja mylly kahdella kiviparilla. Sahan kapasiteetti oli 564 tukkia vuodessa ja myllyn kapasiteetti 3650 tynnyriä viljaa (noin 6018 hehtolitraa) vuodessa. Viljamäärästä on kirjattu, että tämä määrä voidaan oletettavasti jauhaa vuoden aikana ilman, että jauhettavaa määrää nimenomaisesti dokumentoidaan. Veroa perittiin myllystä 1 tynnyri 15 kappaa viljaa vuodessa (1 tynnyri = 30 kappaa = 164,9 litraa).
Kantaja toi esille myös oikeudenkäynnin, jossa Hakkilan Sähkö- ja Myllyosakeyhtiö oli marraskuussa 1919 haastanut Honkolan kartanon käräjille syyttäen tätä saman syksyn aikana laittomasta kosken patoamisesta ja haitan tuottamisesta siten, että Hakkilan sähkö- ja myllylaitokset olivat seisseet. Oikeus antoi päätöksen, jossa hylkäsi syytteen 7.1.1921. Kumpikin osapuoli vastasi kuluistaan.
Vastaajan (Juho W. Pilli, Kalle Yntälä, Emil Karo) mielestä kantajan olisi tullut hakea vesilaitoksen laillistamista vuoden 1868 lain mukaan (Keisarillinen Asetus vesijohdoista ja vesilaitoksista). Koska tämä oli laiminlyöty eikä kuvernöörin päätös 20.4.1854 korvaa laiminlyöntiä, kantajalla ei ole vaatimaansa oikeutta. Kantaja ei voi myöskään osoittaa, että hänellä olisi ollut ennen 23.7.1902 annettua vesioikeuslakia oikeus padota vettä siinä laajuudessa kuin mitä nyt vaaditaan. Vastaajan mielestä myös vesivoimaa ei ikimuistoisista ajoista ole käytetty ja padottu samassa mitassa kuin nyt on suunniteltu, joten ikimuistoiseen nautintaan ei voida vedota.
Käräjäoikeuden päätös oli lopulta se, että Honkolan kartanolla on oikeus padota vettä Nokorin voimalaitoksella, mutta ei ylempänä korkeutta, joka on 0.83 metriä voimalaitoksen yläpuolella olevaan kiintopistettä alempana (vastaa nykyistä korkeutta 16.98). Asianosaiset saivat itse vastata kuluistaan. Molemmat osapuolet ilmoittivat tyytymättömyytensä tuomioon. Vain vastaaja (Juho W. Pilli, Kalle Yntälä, Emil Karo) valitti Turun hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä. Edelleen vastaaja valitti Korkeimpaan oikeuteen, joka tuomiolla 13.3.1931 ei muuttanut hovioikeuden tuomiota.
Johan Robet Campbell Furuhjelm jätti 28.5.1931 Hämeen läänin maaherralle hakemuksen lupaehtojen määräämiseksi. Hämeen läänin maaherra antoi päätöksen 26.10.1934. Korte-, Ruta- ja Nuutajärven laskemishankeen toimitsija agronomi Kalle Jokela valitti päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksessa ilmaistiin huoli siitä, että lupaehtojen mukaiset tulva-aukot eivät riitä tavallista suuremman tulvan sattuessa, vaan ne tulisi tehdä leveämmäksi. Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen 2.9.1936, jonka mukaan maaherran päätös jäi voimaan.
26.10.1934 annetuissa lupaehdoissa oli määräys myllyruuheen rakennettavasta vara-aukosta, jonka toteuttaminen ei ollut olosuhteisin nähden taloudellisesti järkevää lupaehdon mukaisena, joten Johan Robet Campbell Furuhjelm haki 1.3.1935 muutosta Hämeen lääninhallitukselta. Katselmus pidettiin 14.6.1935 ja ehdotettu myllyruuhen vara-aukkon paikka hyväksyttiin. Hämeen lääninhallitus antoi päätöksen uusista lupaehdoista 25.2.1938. Päätöksessä mainittujen tulva-aukkojen kapasiteetti sallitulla padotuskorkeudella oli 12.1 kuutiometriä sekunnissa. Saharuuhen vara-aukon kapasiteetti oli 2.4 ja myllyruuhen kapasiteetti 2.6 kuutiometriä sekunnissa. Katselmuksessa vuonna 1923 tulvavesimääräksi oli oletettu 12 kuutiometriä sekunnissa ja J. E. von Fieandtin suunnitelmassa 12.73.
Nykyiset lupaehdot perustuvat vesistötoimikunnan päätökseen 19.2.1947. Rantamaiden omistajat hakivat 20.8.1932 lupaa Hämeen läänin maaherralta lupaa vesistön laskemiseen vuonna 1923 valmistuneen J. E. von Fieandtin suunnitelman mukaisesti. Suunnitelma oli kuitenkin puutteellinen eikä vastannut vaatimuksia. Uuden suunnitelman teki maanviljelysinsinööri Arvo Henrik Schroderus. Suunnitelma valmistui 21.8.1943.
Suunnitelma perustuu kevätalennukseen, jossa Kortejärven pinta tulisi laskea korkeuteen 16.50 maaliskuun 15:een päivään mennessä, jolloin varastoaltaassa on tilaa sulamisvesille. Sen jälkeen kun vesimäärä on kasvanut niin suureksi, mitä voimalaitos enintään voi kulutta (2.9 kuutiometriä sekunnissa) veden nouseminen pysäytetään Nokorin padolla vanhaan padotuskorkeuteen 16.98 käyttämällä tulva-aukkoja. Kortejäven pinta lasketaan tämän jälkeen heinäkuun 1. päivään mennessä, mutta ei alemmaksi kuin 16.85. Kasvukaudella vettä ei saa Kortejärvessä päästää korkeutta 16.60 alemmaksi.
Kevätalennuksen ansiosta Honkolanjoen kapasiteetti, 10 kuutiometriä sekunnissa vanhalla padotuskorkeudella 16.98, riittää siihen, että ylintä tulvahuippua 17.55 Kortejärvessä ei ylitetä. Tulva-aukkojen kapasiteetti on suunnitelmassa 9.75 kuutiometriä sekunnissa vanhalla padotuskorkeudella. Edellisten 25.2.1938 annettujen lupaehtojen mukaisia vara-aukkoja ei suunnitelmassa ole, mutta voimalaitoksen kautta on laskettu voitavan juoksuttaa 2.9 kuutiometriä sekunnissa.
Suunnitelman mukaan joet tuli perata suunnitelman mukaiseen syvyyteen. Perattaviksi osuuksiksi tulivat Hakkilankosken ja Nokorin voimalaitoksen välinen osuus, jotta saatiin Nokorin voimalaitokselle riittävä pudotuskorkeus, Honkolanjoen yläosa, Urjalanjoki ja Nuutajoki.
Hyötyalueen koko laskettiin olevan noin 350 hehtaaria (pelto 182, niitty 131, laidun 8, räme 27, mutahauta 2 ). Hankkeen kustannusarvio oli 1.300.000 markkaa rahanarvolla, joka vastaa ensiluokkaisen peltomaan arvoa 20.000 mk/ha. Hyötyinä laskettiin saatavan suunnitelman mukaisilla vedenkorkeuksilla maanparannusarvoa noin 2 miljoonaa markkaa. Vesistötoimikunnan päätöksessä vesilaitoksen omistaja sitoutui hoitamaan kustannuksellaan suunnitelman mukaisen veden juoksutuksen laskuyhtiön puolesta, koska laskuyhtiö maksoi voimalaitoksen korjauskuluista kaksi kolmasosaa. Voimalaitoksen korjauskustannusarvio vuoden 1939 rahassa oli 500.000 markkaa. Laskemishankkeen kustannukset jaettiin hyötyalueen maanomistajille kustannusosittelun perusteella.
Suunnitelman mukaisilla vedenkorkeuksilla voimalaitoksen, jossa suunnitelman tekohetkellä oli mylly sekä yhdistetty saha- ja sähkölaitos, vuotuinen energian lisäys on 22.400 kWt.
Lue myös:
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Maaherra_29051820.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Kenraalikuvernoori_23111839.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/KKO13031931.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Suunnitelma_1943.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Liite12.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Liite13.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Liite14.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Vesistotoimikunta_1947.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Vesioikeus_1983.pdf
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Tutkimus_2002.html
- http://www2.ikuisma.fi/dokut/Keskivesi_yht.pdf
–Kommentin jätti 91.152.74.71 (keskustelu) 11. syyskuuta 2013 kello 19.37 (EEST)
Lähde[muokkaa wikitekstiä]
Artikkelin lähteenä on käytetty vesistötoimikunnan vuonna 1947 antamaman päätöksen yhteydessä olevaa toimitusinsinöörin laatimaa tiivistelmää historiasta ja meneillään olevasta toimituksesta. Se on vastaavan sisältöinen kuin edellä oleva kertomus, jossa asiaa on vatvottu edes sun takaisin Honkolan kartanon, Nuutajärven kartanon, Mattilan tilan ja sitten Yntälän, Karon ja Pillin kesken. Asiasta on kirjoitettu tekstiä todella paljon, joten lähdemateriaalista ei ole pulaa.--Zindox (keskustelu) 12. syyskuuta 2013 kello 06.44 (EEST)
Julkaise lähde. Korjaa virheet. Esim. vuosina 1822-1823 perattiin Urjalanjoki, joten Kortejärven vedenkorkeuteen sillä ei ole ollut vaikutusta. Päätös annettiin 29.5.1820 eikä suinkaan perkauksen jälkeen (yllä Maaherra_29051820.pdf) Vuoden 1943 järvenlaskusuunnitelmassa mainitut tavoitteet Kortejärven osalta olivat tulvahuipun alentaminen 0,45 metriä ja kasvukauden vedenpinnan alentaminen 0,20 metriä (yllä Suunnitelma_1943.pdf, Liite12.pdf, Liite13.pdf, Liite14.pdf). Toteutunut kesä-, heinä- ja elokuun keskivesi on ollut vuosina 2002-2013 keskimäärin vain 9 senttimetriä alempana kuin ennen laskemishanketta vuosina 1937-1940 (yllä Keskivesi_yht.pdf). Elokuussa vuosina 2002-2013 jopa 2 senttimetsiä korkemmalla kuin ennen laskemishanketta. Tuo väittämä 60-70 senttimetriä on perusteeton väite.
Väitte siitä että vuonna 2004 jätetty hallintopakkoHAKEMUS hidastaisi jotakin järven kunnostusta, ei perustu mihinkään lähteeseen. Pikemminkin on niin, että se nopeuttaa asiaa. Enää silloisen ympäristökeskuksen ja nykyisen ELY-keskuksen ohjeiden mukaan ei voida jättää lupaehtoja kylmästi noudattamatta vaan on ryhdyttävä asiaa edistäviin toimenpiteisiin.
–Kommentin jätti 91.152.92.181 (keskustelu) 13. syyskuuta 2013 kello 10.39 (EEST)
Artikkelissa ei ole minkäänlaista virhettä. Ja täällä ei ruveta kiistelemään järven laskuhankkeesta. Lähteen voi jokainen käydä tarkastamassa ELY-keskuksessa Tampereella, se on julkista aineistoa. Vesi laski Kortejärvessä 60-70 cm, koska Nokoorin padon alapuolista juoksua alennettiin tuon verran, jotta puodotuskorkeus ei vähentynyt voimalaitoksessa. Tämä tarkoittaa automaattisesti sitä, että Kortejärven pinta laski saman verran, eihän muutoin olisi mitään saavutettu. Artikkelissa on vain mainittu että hallintopakkovalitus on hylätty ja siitä johtunut asian vaikeuttaminen ei enää vaikuta nykyiseen kehitykseen.--Zindox (keskustelu) 13. syyskuuta 2013 kello 16.46 (EEST)
Kirjoituksessa on useita virheitä. Aloitetaan lähteestä 6 ts. "Kopio Vesistötoimikunnan päätöksestä 19. helmikuuta 1947 ja siihen liittyvä tiivistelmä, jota säilytetään Pirkanmaan ympäristökeskuksen arkistossa." Siinä tulisi olla vähintäänkin päiväys ja kirjoittajan nimi, jotta kuka tahansa saisi sen viranomaiselta. Nyt tuolla ei löydy. Aika nolo juttu. Väittämäni todiste on tässä: