Keskustelu:Keijo Varis

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Keskustelua merkittävyydestä ja lähteistä[muokkaa wikitekstiä]

Hei. Olen lisännyt Keijo Varista koskevaan artikkeliin lähteitä, joiden artikkelit todistavan tutkijan ja tutkimuksen kansainvälisyyden merkittävyyden. Suomessa ja maailmalla tehdään valtavasti organisaatiomuutoksia, jotka aiheuttavat valtavasti turhaa hämmennystä ja kustannuksia. Keijo Varis on suomalaisena tutkijana kyseenalaistanut organisaatiomuutosten tarpeellisuuden ja siksi hän on merkittävä organisaatiotutkija. Myös sen vuoksi, että hän on paljastanut sen, miksi heikon tunneälyn omaavia johtajia valitaan ja miten suuren kustannukset siitä Euroopassa ja USA:ssa aiheutuu (lähde 5). Kukaan suomalainen tutkija ei ole tehnyt tällaista "paljastusta" koskaan aiemmin. (Vähähäme (keskustelu) 7. joulukuuta 2019 kello 18.59 (EET))[vastaa]

Eli siis lisätty kaikki lähteet. Edellisessä keskustelussa viittasin virheellisesti viitteeseen 5, kun tarkoitukseni oli viittata viitteseen 5.

Lisäksi puolueettoman viitteet mukaan Keijo Variksen väitöskirja on saanut suuren huomion vuosina 2012-2019 ja sitä on luettu 3952 kertaa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/40456. (Vähähäme (keskustelu) 7. joulukuuta 2019 kello 19.17 (EET))[vastaa]

Siis viitteseen 6. (82.203.251.152 7. joulukuuta 2019 kello 19.18 (EET))[vastaa]

Lisäsin Keijo Variksen Wikipediasivulle Tekniikka ja talouslehden juttulinkin https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tutkimus-useimmat-organisaatiomuutokset-ovat-turhia/8be01071-4fbd-3d94-8fae-91698a971005, joka todistaa Keijo Variksen väitöskirjan olleen merkittävä ja yleisesti käsitelty aihe lehdistössä.

Vastaavia juttuja löytyy Kauppalehdestä sekä Talouselämälehdestä ja muualtakin. (Vähähäme (keskustelu) 7. joulukuuta 2019 kello 22.25 (EET))[vastaa]

Lisäsin internettilinkin julkisen ja arvostetun Talouselämä-lehden artikkeliin, jossa lehti kehuu Keijo Variksen Suomea koskeavia ennustetaitoja ja on pyytänyt Keijo Varikselta uutta Suomea koskevaa ennustetta: https://www.talouselama.fi/uutiset/suomi-taiteilee-kaaoksen-partaalla/160d5f89-8b53-3550-a8be-5795fa67b4b8.

Artikkeli todistaa, että ainakin Talouselämä-lehden mielestä Keijo Varis on taitava Suomeen keskittynyt futurologi. (Vähähäme (keskustelu) 7. joulukuuta 2019 kello 22.34 (EET))[vastaa]

Tässäpä mm. linkki Talouselämälehden sivuille koskien Keijo Variksen väitöskirjaa ja sen merkitystä: https://www.talouselama.fi/uutiset/nyt-se-on-tutkittu-monet-organisaatiomuutokset-ovat-taysin-tarpeettomia/03501776-6385-3667-a3a7-fced8e69e632. (Vähähäme (keskustelu) 10. joulukuuta 2019 kello 17.03 (EET))[vastaa]

 Pois Ei erityisen merkittävä alallaan. --Abc10 (keskustelu) 13. joulukuuta 2019 kello 09.34 (EET)[vastaa]

Sinänsähän edes professori ei ole automaattisesti merkittävä tietosanakirjaa ajatellen, mutta kun "Varis on julkaissut useita englanninkielisiä artikkeleita englanninkielisissä journaleissa USA:ssa ja Kanadassa. Ne ovat käsitelleet johdon konsultointiohjelmien arviointia ... johtajien tunneälyä sekä syitä, joiden vuoksi puutteellisen tunneälyn omaavia johtajia valitaan." niin kyseessä on peräti poikkeuksellinen heebo, joka on syytä säilyttää. --Höyhens (keskustelu) 17. joulukuuta 2019 kello 07.13 (EET)[vastaa]

Merkittävyys on siinä ja siinä, joten poistoäänestys olisi paikallaan. 109.240.130.183 23. maaliskuuta 2020 kello 14.50 (EET)[vastaa]

Löytyykö muitakin, jotka sitä mieltä, että artikkelia ei pidä suin päin poistaa, mutta poistoäänestys olisi suositeltava?

Tulee järjestää poistoäänestys. 109.240.210.27 10. syyskuuta 2020 kello 15.20 (EEST)[vastaa]