Keskustelu:Kalevi Mattila (tähtitieteilijä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eikös se nyt millään onnistu, että saisin poistaa itseäni koskevan sivun wikistä. Käsittääkseni minulla on oikeus siihen, ettei minua koskevia tietoja laiteta ilman lupaani internetiin. Ystävällisin terveisin, Kalevi Mattila (Veikko Arto Kalevi Mattila, tähtitieteilijä) Mattilavak (keskustelu) 11. elokuuta 2015 kello 14.43 (EEST)[vastaa]

Kuten käyttäjätunnuksesi keskustelusivulla jo on todettu, ei. Julkisten, paikkansa pitävien tietojen julkaisemista ei estä mikään, ja jos henkilön saavutusten katsotaan ylittävän Wikipedian oman merkittävyysrajan, tiedot voidaan Wikipediassa julkaista. Sitä paitsi internet on täynnä paikkoja, joissa julkaisukynnus on vieläkin alhaisempi. --Lax (keskustelu) 11. elokuuta 2015 kello 15.12 (EEST)[vastaa]
No kyllähän siinä on rajoja mitä tietoja saa julkaista varsinkin sellaisten henkilöiden kohdalla jotka eivät ole julkisuuden henkilöitä ja jollainen Kalevi Mattila ei ole. Kuitenkin ennestään julkaistujen tietojen kertominen tuossa laajuudessa mitä ne artikkelissa lienevät kuitenkin lain salliman sisäpuolella. Todennäköisesti jos kyseessä olisi pienemmillä meriiteillä varustettu henkilö, niin tämän tyylisen ehdotuksen tullessa aika helposti kyseenalaistettaisiin merkittävyys ja poistettaisiin artikkeli sitä kautta, mutta kuten keskustelusivullakin totesin niin professorit ovat niin selkeästi merkittävyysriman yläpuolella ettei artikkelia Wikipedian omien käytäntöjen valossa voi niin poistaa. --Zache (keskustelu) 11. elokuuta 2015 kello 16.25 (EEST)[vastaa]