Keskustelu:Juha Laukkanen (keihäänheittäjä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Artikkelissa hieman ristiriitaista tietoa. Artikkelin mukaan Laukkanen lopetti uransa kauteen 2002 ja toisaalta hänen mainitaan lopettaneen uransa Edmontonin MM-kisojen aikaisen natsitervehdyskohun takia. Nuo MM-kisat olivat kuitenkin jo vuonna 2001. Mitenhän tämä siis on, onko oikeasti lopettanut uransa vuonna 2001 vuoden 2002 sijasta vai onko oikeasti vuosi aiemmin ollut mediakohu ollut uran lopettamisen perusteena vuonna 2002? --Nironen (keskustelu) 18. elokuuta 2014 kello 16.39 (EEST)[vastaa]

Tilastopajasta löytyy tuloksia vuodelta 2002 ja annetun lähteen otsikkoa muistuttavalla otsikolla löytyy eri juttu kuin lähteessä tarkoitettu ja siinä lukee, että ura loppui vuonna 2002. En tiedä, onko annetussa lähteessä virhe, onko lähdettä lukenut käyttäjä töpeksinyt vai kestikö Laukkasella vuoden verran vittuuntua kohuun, mutta fakta on se, että Laukkanen heitti vielä vuonna 2002. Siltä pohjalta vois artikkelia korjata, ainakin siihen saakka, että joku jaksaa kaivaa tuon lähteenä käytetyn jutun esille. --Lax (keskustelu) 19. elokuuta 2014 kello 10.23 (EEST)[vastaa]