Keskustelu:Jalkapallon Mestaruussarjan karsintasarja 1945

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Karsintasarja vai edellinen nimi Mestaruussarjan kausi (vaihtui pois 2.12.-14 )?[muokkaa wikitekstiä]

Miten tämä kaksi eri tietoa pitää ratkaista fiwikissä? Tämä versio oli pätevä vuonna 1945, jolloin luotettavat lähteet tulkitsivat tämän sarjan karsintasarjaksi. Tuon vuoden jälkeen jossain välissä karsintasarja muuttuu SPL:n Mestaruussarjan kaudeksi. Jo 1945 SPL esittää omassa toimintakertomuksessaan ap tulkinnan lisäksi tiedon, että kyse on Mestaruussarja-kaudesta. Jälkeenpäin on täysin yksimielinen konsensus, että kyse on Mestaruussarjakaudesta. Fiwiki on ottanut tutkijan roolin ja määrittelee vuosien 45-89 jalkapallokaudet uudestaan (järjestysnumero) ihan itse keksimällään tavalla. Eli on keritty ”sontia” tämä tieto jokaiseen tätä kautta seuraavaan Mestaruussarjaan.

Korjasin ylle 45-89 ja lisäsin (järj. nro)--ACFCjne Kuopio (keskustelu) 5. tammikuuta 2015 kello 12.04 (EET)[vastaa]

Olen kyllä sitä mieltä, että tämän pitäisi olla kuten ap nähtiinkin (eli kyse on karsintasarjasta). Mutta koska näkemys muuttui matkan varrella, sarjahistiorian uudelleenkirjoittaminen 60 vuoden ajalta ei ole wikipedian rooli, vaan sen pitää tapahtua vastuullisen toimijan toimesta. Heille voi olla vaikeaa tunnustaa, ”aprillia me on juksattu teitä 70 vuotta” eli vakiintunut käytäntö jatkaa (eikä kymmenissä käsikirjoissa oleva erilainen tieto hämmennä liikaa uusissa lajihistorian tutkijanalkuja). --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 5. tammikuuta 2015 kello 11.05 (EET)[vastaa]

Katso myös Keskustelu:Mestaruussarja (jalkapallo). --Aulis Eskola (keskustelu) 5. tammikuuta 2015 kello 11.33 (EET)[vastaa]

Tässä nyt mielestäni tehdään liikaa tikusta asiaa - eli mikä oli ko. sarjan virallinen nimi. Olkoonkin, että lähteiden perusteella se oli tapahtuma-ajankohtanaan karsintasarja kauden 1945-45 SPL:n mestaruussarjaan, siinä joka tapauksessa karsittiin joukkueet myös vuoden 1945 SPL:n mestaruusotteluun, eli oli kyseessä SPL:n vuoden 1945 mestaruuskilpailun alkulohkot... Jos tarkalla nimellä on ratkaiseva merkitys, eivät vuosien 1930-35 SM-kilpailut kuulu Mestaruussarja-kausiin, silloin pelattiin Suomen sarjan mestaruuksista, erikseen A-sarjan ja B-sarjan mestaruudesta. Sarjan 'lyhyys' ei myöskään voi olla syynä, että kilpailu ei täyttäisi muiden kausien tapaan 'mestaruussarja'-määritettä, otteluita on pelattu jopa enemmän, kuin kaudella 1930. Yleinen konsensus lienee siitä, että Mestaruussarja-kausiksi katsotaan Palloliiton ns. pääsarja 1930 - 1947/48 ja liittojen yhteinen mestaruussarja 1948 - 1989. Nykyinen Palloliittohan aloitti tosin toimintansa vasta kaudella 1956, kun vanha SPL ja TUL;n jalka- ja jääpallotoiminta lopullisesti yhdistyivät.(Vessix (keskustelu) 5. tammikuuta 2015 kello 20.12 (EET))[vastaa]
Ps. eli artikkelin NIMI, voidaan jättää nykyiseksi, mutta kausi pitäisi mielestäni sisällyttää yhdeksi SPL:n mestaruussarja-kaudeksi, koska sarjamestaruus kyseisellä kaudella ratkaistiin (eli järjestysnumero tällekin kaudelle) (Vessix (keskustelu) 5. tammikuuta 2015 kello 20.18 (EET))[vastaa]
Wikipedian epäluotettavuuden lisääntyminen ei juurikaan näy, vaikka tehdyllä artikkelin nimivalinnalla sen yli sadassa muussa artikkelissa esitetty tieto muuttui olemaan ristiriidassa Wikipedian itsensä kanssa. En tiedä yhtään ihmistä, joka pitää tämän median suomiseurafutistietoja sellaisina, että niihin kannattaa uskoa, ja on minustakin aika lailla sama mitä täällä esitetään. Varmistan itse aina Wikipediassa esitetystä tiedosta ja sille esitetystä lähteestä, onko esitetty tieto totta vai valetta. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 29. tammikuuta 2016 kello 14.10 (EET)[vastaa]

Artikkelin lähteistämisbluffaukset[muokkaa wikitekstiä]

Päätettiin kyllä, että pelataan Mestaruussarjan karsintana, mutta osallistujat ym. toteutui toisin joukkuein, mitä päätettiin. Ei pitäisi näennäislähteistää eli kertoa muunneltua totuutta. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 7. tammikuuta 2015 kello 09.51 (EET)[vastaa]

Tämä bluffi melkein korjattu, Vessix ymmärtää lähteistämisen. 43/44 MS:n 8 parasta puuttui lähde ja lisäsin, SS:n 4 parasta vielä lähteistämättä. --ACFCjne Kuopio (keskustelu) 7. tammikuuta 2015 kello 15.53 (EET)[vastaa]
Asia valottuu hieman lukemalla läpi v. 1945 SPL:n edustajakokousten pöytäkirjat. Alunperin piti pelata Karsintasarjat vuoden 1945-46 SM-sarjaa varten, myös TUL;n joukkueet mukana. Tällöin karsintasarjan loppuottelu olisi ollut pelkästään 'karsintasarjan loppuottelu' koska Suomen Mestaruus 1945 oli jo päätetty ratkaista cup-kilpailulla. Koska TUL:n seurat jäivät pois jo 1943-44 sarjan loppuratkaisuista ja samalla karsintasarjasta, muodostui karsintasarjasta SPL:n sisäinen sarja ja sen loppuottelusta SPL:n mestaruusottelu kaudelle 1945. Sarjan 'virallista nimeä' oleellisempaa on se mistä siinä loppujen lopuksi pelattiin, eli SPL:n mestaruudesta 1945 seuraavan kauden sarjapaikkojen ohessa. Myös kaudesta 1945-46 muodostui SPL:n sisäinen sarja (sekin lopulta vain 'karsintasarja' SM-otteluihin pääsystä, kuten myös kaudet 46-47 ja 47-48). (Vessix (keskustelu) 7. tammikuuta 2015 kello 16.22 (EET))[vastaa]