Keskustelu:Dubki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miten niin eksklaavi[muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli väittää: Dubki on Venäjän eksklaavi Virossa, sillä se on kokonaan Viron ympäröimä. Pohjoisessa ja lännessä Dubki rajautuu Pihkovanjärveen, mutta Viron aluevedet ympäröivät järvelläkin. Julkisen nykytiedon valossa tämä väite tuntuu hieman kummalta, siis väite erillään olemisesta muusta Venäjästä eli että olisi eksklaaavi? Perustuuko luokittelu eksklaavikai pelkkään tie/ maayhteyden puuttumiseen? Valtakunnanraja ei näy sulkeutuvan tämämn paikkakunnan kohdalla, vaan saapuvan Pihkovanjärveltä ja tekevän mutkan Dubkin suuntaan. Näin siis, jos lähteenä käyttää esim. virolaisia maantiekarttoja (GT-tason karttakirjat) tai vaikka OpenStreetMapia tai Google Earthia. Noin 300 metrin päässä Dubkin niemen maa-alueesta pohjoiseen alkaa venäläissaari, jossa on enemmän asutusta. Olisiko lähteenä käytetyn artikkelin tieto vanhentunut; Viro ja Venäjähän ovat sopineet joistain rajariidoistaan 2000-luvulla. --Paju (keskustelu) 21. marraskuuta 2012 kello 12.17 (EET)[vastaa]

Katoppas vaan! Sanoisin, että aikaisemmin kartoissa raja järvellä on sulkenut Dubkin Viron sisään, koska sen verran olen kuitenkin enklaavien ja eksklaavien kanssa ollut tekemisissä viime vuosina (ja ihan vaan, koska ne on jänniä :-D). Artikkeli väittää Dubkin olevan eksklaavi, koska lähdekin niin väittää ja lähteen mukaan järvelläkin Viron vedet ympäröivät. Lähde oli vissiin vuodelta 2005... Viro ja Venäjä ovat sopineet, mutta en tiedä sitten ovatko sopimukset ikinä tulleet voimaan. Itse muistelen lähinnä kariutuneita sopimuksia. Roquai (keskustelu) 21. marraskuuta 2012 kello 17.49 (EET)[vastaa]
Tarkistin asian kahden maantiekarttakirjan lisäksi myös painetusta venäläisestä 1:400 000 turisti/maantiekartasta (Pskovkaja oblast, Diskus Media, 2007-2008, ISBN 5-94059-048-9) ja melontatarkoitukseen ostetusta virolaisesta 1:200 000 kartasta (Turismikaart Tartumaa, Valgamaa, Võrumaa, Põlvamaa 1:200 000, ISBN 9949-416-44-2, www.eomap.ee, 2006), eivätkä nekään millään lailla tue väitettä eksklaavista, ainakaan kokonaan sulkeutuvana sellaisena. Jollei löydy muuta kuin tuo yksi artikkeli, jonka väitteet näkyvät siirtyneen monesta wikistä toiseen, kirjaan lähipäivinä tilanteen rajalinjan osalta joko muuttuneen sitten vuoden 2005 tai alkuperäisen väitteen olevan epätäsmällinen, eli täsmennän sitä. En väitä että näin on tässä tapauksessa, mutta tieteellisisistä artikkeleista löytyy toisinaan (tai jopa aika usein ja jopa isojakin) virheitä. Ja artikkeleita saatetaan käyttää ja käytetäänkin ilmeisen poliittisiin tarkoituksiin tai mielipiteenmuokkaamiseen; tähän voidaan päästä myös lähteitä "sopivasti" valitsemalla. Tällä kertaa ru-wiki vaikuttaa (mielestäni) eniten neutraalilta. Se mainitsee alueen "puolittaisena" eksklaavina, mantereen puolelta vieraan vallan ympäröimänä alueena (polueksklav).--Paju (keskustelu) 21. marraskuuta 2012 kello 21.37 (EET)[vastaa]