Keskustelu:Ahti Pelttari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

JOHDANTO[muokkaa wikitekstiä]

Nähdäkseni Ahti Pelttari on varteenotettava laulaja/lauluntekijä, joka aloitti punkin / uuden aallon saralla ja on jatkanut omaperäistä ja mainstreamia välttelevää tuotantoaan tähän päivään asti. Pelttarin luotsaama Kadotetut-yhtye oli ensimmäisiä Neuvostoliitossa esiintyneitä länsimaisia rock-yhtyeitä. Kadotetut on soittanut yhteiskonserteissa ja konserttitikiertueilla mm. Pelle Miljoonan, Dave Lindholmin, Tuomari Nurmion, Sielun Veljet -yhtyeen, Wouden, Billy Braggin ja monen muun kanssa. Pelttari on mm. esiintynyt myös nimellä Zapa. Levytyksiä hän on tehnyt merkittäville suomalaisille levy-yhtiöille (Love-recordsin ja Johanna-kustannuksen eri levymerkeille), kuin myös pienkustantamoille sekä omakustanteina. Tiedon sirpaleita löytyy paljolti internetistä, ja laajempia katsauksia mm. 80-luvun sanoma- ja musiikkilehdistä. Olisi ilahduttavaa, jos jollakulla punk / uuden aallon genreä tuntevalla ja mielellään musiikkiin liittyvästä aiheesta kirjoittavalla riittäisi viitseliäisyyttä koostaa tiedoista mielekäs kokonaisuus wikipediaan. Se tekisi oikeutta Pelttarin elämäntyölle.

AIHEESTA LEHDISSÄ (mm.)[muokkaa wikitekstiä]

  • Uusi Suomi 2.7.1985 - s.27
  • Ilta-Sanomat 13.6.1984 - s.19
  • Iltalehti, heinäkuun lopulla 1984 (koskee Mikey Dread'in konserttia Tavastialla, jossa Kadotetut oli lämmittelijänä)
  • Rumba, luultavasti marraskuu 1987 - ss. 28-42
  • KSML SYKE 14.6.1985 s. 2

AHTI PELTTARIN HAASTATTELU[muokkaa wikitekstiä]

MUITA LINKKEJÄ PELTTARIIN LIITTYEN[muokkaa wikitekstiä]

KADOTETUT[muokkaa wikitekstiä]

BILLY BRAGG ja KADOTETUT MOSKOVASSA:

--BeaverZaphfdam (keskustelu) 13. tammikuuta 2013 kello 01.21 (EET)[vastaa]

hyvää työtä linkkien suhteen. Kiitos. --Zache (keskustelu) 14. tammikuuta 2013 kello 11.14 (EET)[vastaa]

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Eiköhän tämä ole riittävän tunnettu jotta hän mahtuu wikipediaan. --Zache (keskustelu) 14. tammikuuta 2013 kello 11.14 (EET)[vastaa]

Nimi on tuttu lehdistä ja muutenkin. Tää antaa jotain kuvaa. --Tietomanni (keskustelu) 15. tammikuuta 2013 kello 13.42 (EET)[vastaa]
No Nuorgam nyt ainakin sinetöi merkittävyyden. Iivarius (keskustelu) 15. tammikuuta 2013 kello 13.48 (EET)[vastaa]

Levy-yhtiöt[muokkaa wikitekstiä]

Terve, Uusimies. Jäin miettimään 16. pvä johdantoon tekemääsi muutosta Kadotettujen esikoisen kohdalla. Eikö tuo Beta-levymerkki kuitenkin ollut pikemmin Love Recordsin (tai Love Kustannuksen?) kuin Johannan? Minulle nuo Loven konkurssikoukerot ovat jääneet epäselviksi, mutta ko. LP:n keskiö-labelissa ainakin lukee "p&c Love Kustannus Oy 1984". BeaverZaphfdam (keskustelu) 17. tammikuuta 2013 kello 10.42 (EET)[vastaa]

Tässä oli kyse ensimmäisen Johanna Kustannuksen konkurssista. Love Kustannus julkaisi Beta-merkillä levyjä, jotka jäivät Johannalta konkurssin takia julkaisematta. Levy on siis tehty Johannalle, mutta sen julkaisi Love Kustannus... Love Records oli mennyt konkurssiin jo useita vuosia aikaisemmin. -Uusimies (keskustelu) 17. tammikuuta 2013 kello 12.48 (EET)[vastaa]