Kalkkimaali

Kalkkimaali on valmistettu kalsiumhydroksidista eli sammutetusta kalkista, joka on tärkeä raaka-aine muun muassa aidoissa kalkkimaaleissa ja esimerkiksi muurauslaastissa. Kalsiumhydroksidia valmistetaan sekoittamalla kalsiumoksidia (poltettu kalkki) ja vettä[1]. Reaktio tuottaa lämpöä. Reaktiossa syntynyt kalkkitahna (kalsiumhydroksidi) sekoitetaan kalkkiveteen. Näin syntyy aito kalkkimaali.

Nimitystä "kalkkimaali" käytetään myös virheellisesti polyvinyyliasetaatti- tai akryylipohjaisista mattapintaisista sisustusmaaleista, joita markkinoidaan englanninkielisellä nimellä chalk paint eli "liitumaali".

Kalkkimaalin valmistus

Perinteistä kalkkimaalia voi tehdä myös itse. Kalkkimaali valmistetaan sekoittamalla kalkkitahnaa kalkkiveteen. Kirkkaan kalkkiveden joukkoon sekoitetaan 20 kg kalkitahnaa sataa kalkkivesilitraa kohti, jolloin maalin kalkkipitoisuus on noin 15 tilavuusprosenttia. Nykyisin Suomessa yleisimmin käytetty metodi on kolmen kerran kalkkaus. Tällöin työvaiheet ovat pohjustus, välimaalaus ja valmiiksimaalaus.

1) Pohjustuksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 5-15 %.

Pohjustuskalkkiin voidaan lisätä väripigmenttejä, varsinkin mikäli kyseessä on uusi rappaus, jossa pintalaasti on värillinen. Värillisellä pintalaastilla halutaan estää ajan myötä kalkkimaalatussa pinnassa esiintyvien huuhtoutumien ja luonnollisen kulumisen liian selvä näkyminen rapatussa pinnassa. Huomaa, että väripigmentit tulee liuottaa etukäteen pieneen määrään kalkkivettä, kts. sävytys.

Joissakin tapauksissa, kun kyseessä on ollut uusi rappaus (pintalaasti värillinen), pohjustuksessa on käytetty valkoista (sävyttämätöntä) kalkkimaalia. Perusteluna tälle menettelylle on lisäaineettoman kalkin parempi imeytyminen alustaansa. Valkoinen pohjustus ei kumoa värillisen pintalaastin funktiota, koska pohjustuskalkki on hyvin läpikuultava.

Mikäli kyseessä on vanhan pinnan uudelleenkalkkaus, käytetään pohjustuskalkkina lähes aina valkoista kalkkimaitoa. Perusteluna tälle menettelylle on usein tasaisempi lopputulos.

2) Välimaalauksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 10-25 %.

3) Valmiiksimaalauksessa kalkkitahnaa sekoitetaan kalkkiveteen 20-35 %.

Joissakin maalauskäsittelyohjeissa käytetään kalkkivesikäsittelyä ennen ja jälkeen jokaista kalkkimaalauskertaa. Lopuksi suoritetaan päättävä kalkkivesikäsittely, joka tasaa jonkin verran kirjavuuksia ja kirkastaa maalatun pinnan värisävyt. Näin ollen käytettäessä kolmen kerran kalkkausta kalkkivesikäsittelyineen tulee sivelykertoja yhteensä seitsemän.

Kalkkimaalin kalkkipitoisuus määritellään upotus- eli vajontakokeen avulla. Värjättävä kalkkimaidon vahvuus tulee määrittää upotuskokeen avulla ja sovittaa siten, että se vastaa sitä vahvuutta, joka on työselityksessä tai muuten sovittu.

Vajontakoe tehdään seuraavasti:

1) Ota näyte mittamerkein varustettuun mittalasiin (1 000 ml) kalkkimaidosta, jota on juuri äsken sekoitettu voimakkaasti. Täytä mittalasi merkin 1000 ml tasalle.

2) Täsmälleen 24 tunnin lepotilan kuluttua luetaan painuneen massan korkeus mittalasista. Jos on tarkoitus saada esimerkiksi 33 % kalkkimaalia, on mittalasin pohjalla oltava saostunutta kalkkitahnaa 330 ml.

3) Laskutoimituksen avulla voidaan oikea kalkkimaitoseos tämän jälkeen valmistaa joko lisäämällä kalkkitahnaa tai kalkkivettä.

Käyttötarkoitus

Tuote soveltuu kiviainespinnoille (rappaus-, betoni-, kalkkihiekkakivi- tai kipsilevypinnoille) sekä savipinnoille. Kalkkimaali kestää lämpöä hyvin ja soveltuu siksi myös esimerkiksi takan käsittelyyn. Kalkkimaalilla voi maalata aikaisemmin kalkkimaalilla maalattuja pintoja. Kalkkimaaleilla voi maalata myös paperitapettien päälle. Pääsääntöisesti kalkkimaalit eivät sovellu puupintojen maalaamiseen. Kalkkimaali muodostaa kovan kivimäisen pinnan joka ei kestä puun kosteuselämistä.

Koostumus

Kalkkimaali on valmistettu märkäsammutetusta kalkista ja vedestä. Markkinoilla on myös moderneja versioita kalkkimaalista jotka ovat tehty helppokäyttöisemmiksi kuin perinteinen kalkkimaali. Niissä on usein muita mineraalisia täyteaineita kuten kaoliini, liitu ja selluloosa.

Huomaa että osa markkinoilla olevista kalkkimaaleista eivät ole kalkkimaalia "kalkkimaali" nimestään huolimatta. Aidon kalkkimaalin tunnistaa syövyttävää varoitusmerkistä joka on kaikissa aidoissa kalkkimaaleissa koska maalin ph on erittäin korkea. Aito kalkkimaali ei myöskään tarvitse säilöntäaineita tai muita kemikaaleja.

Maalattavan pinnan esikäsittely

Puhdista pinnat liasta, pölystä ja suoloista. Irtonainen lika on suositeltavinta puhdistaa kuivana kevyesti pehmeällä harjalla ilman hankausta. Pese homehtuneet, sammaloituneet ym. pinnat homeenpoistolla käyttöohjeen mukaisesti. Maalattavan pinnan on oltava ehjä ja puhdas myös orgaanisista maaleista. Sementtivahvat laastit eivät sovellu kalkkimaalin alustaksi. Poista irtonainen ja alustassaan huonosti kiinni oleva kalkkimaali teräsharjauksella (harjakset oltava pehmeitä ruostumattomasta teräksestä tai messingistä) tai korkeapainepesulla niin, ettei ehjä alusta vaurioidu. Tee mahdolliset rappauspaikkaukset ympäröivän rappauksen koostumusta vastaavalla laastilla ympäröivän pinnan tasoon ja karkeuteen.

Suojaa maalaamattomiksi tarkoitetut pinnat, esim. ikkunat, metalli- ja luonnonkivipinnat huolellisesti työn ajaksi.

Maalausvälineet

Kalkkimaalia voidaan levittää käyttötarkoituksesta riippuen pensselillä,jota kutsutaan kalkkiharjaksi tai kalkkihakkuriksi. Maalausvälineet pestään maalauksen jälkeen puhtaaksi vedellä.

Sävyt ja sävyttäminen

Kalkkimaalit voidaan sävyttää kalkinkestävillä maaväripigmenteillä. Markkinoilla on olemassa myös täysvärjättyä kalkkimaalia, jota voidaan sekoittaa valkoiseen kalkkimaaliin oikean värisävyn aikaansaamiseksi. Kalkkimaalin sävytyksessä käytetään yleisimmin epäorgaanisia maavärejä. Keinotekoisesti valmistetut pigmentit eivät ole niin hyviä (esim. punainen rautaoksidi muuttuu jo muutamassa vuodessa marjapuuron väriseksi). Kalkkimaaleja ei voida sävyttää tavallisten sävykarttojen mukaan sävytyskoneella.

Kultaokra on eniten käytetyin, sitä voidaan käyttää niin yksinään kuin yhdessä muiden pigmenttien kanssa. Kirkkaat sävyt eivät sovellu kalkkimaalin sävytykseen. Vihreistä kromioksidivihreä on ainoa sävytykseen käyvä pigmentti, sinisistä taas koboltin sininen on käytössä todettu kestävimmäksi. Valitettavasti on myös sekoituksia, jotka eivät sovellu maalin sävytykseen. Oksidimusta ja kimrööki on sekoitettava todella huolellisesti sillä näillä on taipumus erottua maalista. Maalarin valkoinen saadaan luonnon umbralla. Muitakin vaihtoehtoja on toki, mutta niissä joudutaan käyttämään kahta tai kolmeakin pigmenttiä.

Sävyttäminen aloitetaan sekoittamalla kuivat jauhepigmentit kalkkiveteen löysäksi tahnaksi noin 2 vuorokautta ennen käyttöä. Tahna voidaan tarvittaessa siivilöidä jos pigmentit eivät ole kunnolla sekoittuneet.

Kalkkimaalia alettiin 1960-luvulla sävyttää muovimaalin kantasävyillä, puna- ja keltamultasävytykset tehtiin helppouden ja edullisuuden vuoksi entiseen tapaan. Myös pastavärisävytyksiä kokeiltiin, mutta ne epäonnistuivat poikkeuksetta maalin emäksisyyden ja liian heikon auringon UV-säteiden kestävyyden vuoksi.

Kalkkitahnassa kuiva-ainesprosentti on noin puolet ja sitä pidetään laskennallisena perusteena. Siihen voidaan sekoittaa 80-100g kuivia pigmenttejä kiloa kohti. Jos pigmenttiä on liikaa niin sateella maali valuu ja tehty työ on lyhytikäinen. Sävytyksen onnistuminen on kiinni kalkkitahnan ja pigmenttien laadusta. Pigmenttien laatu on kuitenkin heikentynyt raskasmetallien poiston myötä eikä kaikkia sävyjä pystytä enää valmistamaan.

Lähteet

• Järvinen, Kalevi: Kalkki: Muurattujen julkisivujen pintakäsittelyt. 2005

Aiheesta muualla

• Museoviraston kalkkimaalausohje. PDF.
• [1]. Auro -kalkkimaali
• Youtube / Nordkalk Corporation. Youtube
• Isännän kalkkimaali (Arkistoitu – Internet Archive).Tikkurilan maalitehdas
• Holvi-kalkkimaali (Arkistoitu – Internet Archive). Tikkurilan maalitehdas
• Aito-kalkkimaalin käyttöohjeYouTube