Kainuun Kansanpirtti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kainuun Kansanpirtti
Osoite Linnankatu 2
Sijainti Kajaani
Koordinaatit 64°13′27″N, 27°43′09″E
Valmistumisvuosi 1956
Suunnittelija H. K. Salo
Rakennuttaja Kainuun Kansanpirtti ry
Omistaja Kainuun Kansanpirtti ry
Runkorakenne rankorakenteinen
Julkisivumateriaali mineriitti, rappaus
Kerrosala 1046 m2
Verkkosivut
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kainuun Kansanpirtti on Kajaanin keskustassa sijaitseva työväentalo.

Rakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanpirtin suunnitteli H. K. Salo jäsenyhdistysten kokoontumispaikaksi. Vasemmistojärjestöt ostivat tontin kaupungin järjestämästä huutokaupasta. Jyrkkä rinnetontti oli aiemmin jäänyt rakentamatta. Talo rakennettiin talkootyönä vuosina 1952—1956. Avajaistanssit järjestettiin 9. kesäkuuta 1956. Talossa oli juhlasali näyttämöineen, ravintola, kaksi keittiötä, neljä eteistä sekä kahden huoneen ja keittiön asunto. Rankorakenteinen talo on osin vuorattu mineriitillä, osa seinistä on rapattu. Talossa oli alun perin puulämmitys, joka vaihdettiin öljylämmitykseen vuonna 1962. 1990-luvulla talo siirtyi kaukolämpöön. Ikkunat uusittiin vuonna 1976.[1][2]2010-luvun lopussa talo peruskorjattiin, ikkunat ja ovet uusittiin, rakennettiin inva-wc ja sähkönosteinen esiintymislava sekä päivitettiin esiintymistekniikka vastaamaan nykypäivän tarpeita.[3]

Toimintaa työväentalolla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansanpirtti oli aikoinaan suosittu tanssipaikka. Esiintyjinä olivat muun muassa Tapio Rautavaara, Olavi Virta, Eppu Normaali, Kirka ja Danny.[3] Aikuisille suunnattujen tanssien lisäksi talolla järjestettiin myös nuorisodiskoja, tansseja saattoi olla kolme kertaa viikossa. Tanssien ohella talolla järjestettiin kokouksia, nuorisotoimintaa, bingoa ja juhlia. Tanssien suosio väheni 1980-luvulle tultaessa ja Kansanpirtin tiloihin avattiin elokuvateatteri vuonna 1981. Elokuvateatteritoiminta jatkui mm. nimillä Bio Linna ja Kino Sisu aina vuoteen 2003 asti, jolloin järjestötalon tilat vuokrattiin tanssiseura Kajaanin Casamban harjoitussaliksi. Tanssiseura muutti pois tiloista vuonna 2019, jolloin tanssien järjestäminen aloitettiin uudelleen. Tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille juhlien ja tapahtumien pitopaikaksi.[4][1] Kansanpirtillä sijaitsee mm. Kainuun Vasemmiston piiritoimisto.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Båsk-Ekholm, Katia & Häyry, Kaj: Suomen työväentaloja koskeva selvitys. Helsinki: Opetusministeriö, 1982.
  2. Kansantalojen liitto ry: Kansantalojen liiton kiinteistökartoitus. julkaisematon aineisto, 2002.
  3. a b Kainuun Kansanpirtti ry: Kansanpirtin kotisivut kansanpirtti.fi. Viitattu 13.5.2022.
  4. Kainuun Sanomat 15.10.2019 kainuunsanomat.fi. Viitattu 13.5.2022. [vanhentunut linkki]