Kai Paananen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kai Paananen (s. 1954 Lappeenranta[1]) on suomalainen liikemies, joka omistaa SET Group yritysryppään, johon kuuluu Petrochemicals -öljynvälitysyhtiö sekä Southeast Trading -konsulttiyhtiö. Tätä ennen Kai Paananen on toiminut mm. Karelia Trade Oy[2] - nimisessä yrityksessä. Karelia Trade Oy oli perustettu 1978, Karelia Trade Oy:n omistivat Kai Paanasen isä Yrjö Paananen, Martella Oy, Teräs Oy, Lakan Betoni Oy ja Lappeenrannan ja Imatran kaupungit. Vasta myöhemmin omistajaksi tuli Kai Paananen.

Kauppahuone Karelia Trade[2] oli yksi aikansa suurimpia rakennuttajia ja mekaanisen metsäteollisuuden laitetoimittaja Venäjän kaupan osalta ja sen liikevaihto oli yli 200 miljoonaa markkaa. Karelia Trade Oy toimitti 1990-luvulla mm. puunjalostuslaitoksia (28 kappaletta) eri puolille Venäjää, näiden lisäksi Karelia Trade rakensi urheilukomplekseja ja mm. poliklinikan SPR:n rahoittamana Spitakiin 1999 maanjäristyksen jälkeen. Sittemmin Karelia Trade yhtiön toiminta ajautui konkurssiin. Kai Paananen on toiminut merkittävällä tavalla myös Airfix Aviation Oy:n[3] toiminnassa, yksityisessä liikelentoyhtiössä, joka oli aikansa yksi suurimpia toimijoita.

Molemmat yhtiöt (Petrochemicals ja Southeast Trading) ovat Yhdysvaltain pakotelistalla, jonka tarkoitus on rajoittaa presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluvien henkilöiden ja yhtiöiden toimintamahdollisuuksia. Myös Paananen itse on ollut kyseisellä listalla tiettävästi ainoana syntyperäisenä suomalaisena vuodesta 2015.[1][4]

Paananen tutustui liikemies Gennadi Timtšenkoon 1980-luvulla. Hän edustaa Timtšenkoa Hartwall Arenan omistajayhtiön hallituksessa. SET Petrochemicals on rahoittanut Suomen Keskustan toimintaa ja Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa.[4] SET Petrochemicals on myös tilauslentoyhtiö Airfix Aviationin suurin omistaja. Airfix Aviation on Yhdysvaltain pakotelistalla.[4]

2000-luvun alussa Southeast Trading konsultoi venäläistä Kinex Holding -yritystä Suursaareen kaavaillun turistikylän perustamisessa.[5] Paananen on ollut omistajana myös vuosina 1978–1998 toiminnassa olleessa Karelia Trade -kauppahuoneessa, joka työllisti parhaimmillaan yli 500 ihmistä Suomessa ja Venäjällä. Paananen on ollut lisäksi toimitusjohtajana Uukuniemellä vuosina 1993–2007 toimineessa yksityisessä rajanylityspaikassa, joka on ainoa Venäjän ja Suomen rajalla toiminut yksityinen rajanylityspaikka.[1]

  1. a b c Salovaara, Outi: Idän uskottu mies. Suomen Kuvalehti, 18.12.2020, nro 51-52, s. 24-30.
  2. a b Pihlaja Jaakko: Karelia Trade hakeutui konkurssiin Helsingin Sanomat. 9.5.1998. Viitattu 1.2.2023.
  3. Jyri Raivio: Pakotteet uhkaavat Suomen suurinta liikelentoyhtiötä – koneilla lentäminen mahdotonta Suomenkuvalehti.fi. 31.7.2015. Viitattu 1.2.2023.
  4. a b c Hänninen, Jyri: Verkko Timtšenkon ympärillä kiristyy – pakotteet painavat Jokereitakin Yle Uutiset. 23.12.2015. Viitattu 27.12.2015.
  5. Länsi-Savo 8.6.2002 s. 15. Viitattu 8.2.2016.