Joensuun kävelykatu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joensuun kävelykatua Niskakadun puoleisessa päässä.

Joensuun kävelykatu kulkee kolmen korttelin matkan pitkin Kauppakatua etelästä Suvantokadulta alkaen. Se ohittaa Joensuun torin ja Siltakadun ja päättyy Niskakadulle. Kävelykadun rakentaminen aloitettiin 1999, ja se avattiin virallisesti 17. syyskuuta vuonna 2004. Syksyllä 2018 kävelykaduksi merkittiin myös Niskakadun ja Kauppakadun risteysalue.

Joensuun kävelykadulla on talvella lumensulatusjärjestelmä, katulämmitys, josta vastaa isännöintitoimisto Joensuun Kuivakenkä Oy kävelykadun kiinteistöjen kanssa. Kaupunkikeskustan kiinteistöt ovat Joensuun Kaupunkikeskustayhdistys ry:n jäseniä ja osallistuvat mm. kävelykadun jokavuotisten jouluvalojen toteuttamiseen. Kävelykeskustassa järjestetään vuosittain teemapäiviä ja kaupunkitapahtumia, joista muun muassa Joulunavaus on kerännyt vuosittain yli 20 000 osallistujaa. Suosittuja ovat olleet myös Valkosipulikestit, Villisikafestivaalit (alkoi 2011), Popkatu (alkoi 2002), Kahviviikko ja Joen yö.lähde?

Kävelykadulle sijoitettiin kesällä 2007 pronssinen Susi kosiomatkalla eli Kosiosusi-veistos (Eija Hänninen ja Henna Onnela). Saman patsaan lasikuituinen versio oli esillä kesällä 2006.[1] Rinnakkaisveistos Morshukka (Eija Hänninen ja Henna Heiskanen) paljastettiin Kosiosuden lähellä 2019. Kävelykadulla on myös taiteilijoiden tekemiä katulaattoja.lähde?

Kävelykadun toiminnoista ja lupa-asioista, kuten myyntipaikoista, huolehtii Joensuun Kaupunkikeskustayhdistys ry, jonka markkinointinimi on ollut vuodesta 2018 Virta.[2] Yhdistys järjestää esim. myyntipöytiä, katostelttoja tai äänentoistolaitteita erilaisiin kävelykadun tapahtumiin sekä muihin tilaisuuksiin.lähde?

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Joensuun kaupunkikeskusta: Kaiken keskellä, kaikkien käytössä -esite

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Joensuun kaupunginhallituksen pöytäkirja 14.5.2007[vanhentunut linkki]
  2. Joensuun kaupunkikeskustayhdistys on nyt Virta Virta - Joensuun kaupunkikeskustayhdistys ry. 14.11.2018. Arkistoitu 3.1.2019. Viitattu 3.1.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]