Jani Kärkkäinen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Jantsa Kärkkäinen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jani ”Jantsa” Kärkkäinen (196911. toukokuuta 2008 Vaasa) oli suomalainen muusikko ja vaihtoehtolehti Toisen vaihtoehdon perustaja.

Kärkkäinen perusti Toinen vaihtoehto -pienlehden vuonna 1989 ja oli sen päätoimittajana syksyyn 2006 saakka, jolloin hän sai aivoverenvuodon.[1] Toisen vaihtoehdon tekeminen oli Kärkkäisen elämäntyö ja hän panosti siihen todella. Lehden on sanottu yhdistäneen Suomen punkpiirejä enemmän kuin minkään muun.[2] Lehden perustamisen aikoihin ei vielä ollut internetiä tai mitään muitakaan medioita, joista olisi löytynyt tietoa keikoista, levyistä, yhtyeistä ja muista punk-kulttuurin tapauksista. Kärkkäinen näki todella vaivaa lehden eteen, mutta vaikutti sen lisäksi muutenkin punk-piireissä: järjesti konsertteja ja soitti yhtyeissä.[2]

Kärkkäinen soitti bassoa Treblinka-yhtyeessä ja myöhemmin Juggling Jugularsissa yli 17 vuoden ajan.[1][2] Reilun 20 vuoden aikana hän toimi basistina myös muutamissa muissa punk-yhtyeissä.[2]

Jantsa Kärkkäinen sai aivoverenvuodon syyskuun lopussa 2006. Hän halvaantui ja joutui pyörätuoliin. Kärkkäisen kuntoutukseen kerättiin varoja useilla tukikonserteilla. Kärkkäinen löytyi 11. toukokuuta 2008 hukkuneena Vaasassa.[3]

  1. a b Jokelainen, Jarkko: Punklehti Toisen vaihtoehdon perustaja on kuollut Helsingin Sanomat. 13.5.2008. Viitattu 13.5.2008.
  2. a b c d Jani ”Jantsa” Kärkkäinen 1969–2008. Sue, 2008, nro 6.
  3. Toinen Vaihtoehto -lehden perustaja kuollut[vanhentunut linkki] Nelonen. 14.5.2008.