Inhimillinen tekijä

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Inhimillinen tekijä on vuosina 1997–2017 esitetty suomalainen asiapitoinen keskusteluohjelma. Ohjelman erikoistuneina toimittajina toimivat vuoroviikoin haastattelijat Anne Flinkkilä ja Sari Valto. Alun perin Flinkkilän työparina toimi Helena Itkonen, joka juonsi viimeisen lähetyksensä lokakuussa 2010.[1][2] Ohjelmaa esitettiin alun perin Yle TV2 -kanavalla. Kanavauudistuksen vuosi ohjelma siirtyi Yle TV1 -kanavalle.[3]

Toimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Flinkkilä ja Itkonen saivat vuonna 2002 yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon myöntämän kirkon viestintäpalkinnon.[4] Vuonna 2013 International Bureau for Epilepsy (Kansainvälinen epilepsialiitto) palkitsi Inhimillisen tekijän epilepsiaa käsittelevän ansiokkaan televisiojournalismin sarjassa jaksosta ”Sitten kaikki pimeni”, joka esitettiin 30. maaliskuuta 2012.[5]

Vuonna 2011 Helena Itkoselle myönnettiin elämäntyöstään valtion journalistipalkinto[6].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Randén, Tuula: Saappaiden vaihto. Apu, 2011, nro 4, s. 61.
  2. Jalonen, Miika: Jäähyväiset television taikamaailmalle yle.fi. 21.10.2010. Viitattu 30.1.2011.
  3. Lisää vahvaa keskustelua: Inhimillinen tekijä yle.fi. 16.11.2011. Viitattu 14.4.2012.
  4. Kirkon viestintäpalkinto evl.fi. Viitattu 18.4.2013.
  5. Kansainvälinen epilepsialiitto palkitsi Inhimillisen tekijän yle.fi. 11.4.2013. Viitattu 18.4.2013.
  6. Valtion journalistipalkinnot neljälle toimittajalle Yle Uutiset. 22.6.2011. Viitattu 19.7.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]