Induktiolämmitys

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 27. kesäkuuta 2011 kello 00.56 käyttäjän Palosirkka (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Massiivinen työkappale suuritehoisen työkelan sisällä.
Rattaan induktiolämmitys. Kuvassa näkyy suurella taajuudella lämmitetty työkappale, suurella taajuudella lämpeneminen ulottuu vain työkappaleen ulompiin osiin.

Induktiolämmitys on resistiiviseen kuumenemiseen perustuva tapa kuumentaa magneettisista metalleista muodostuvia kappaleita. Induktiolämmityksessä käytetään kelaa (ns. työkela) jonka sisälle lämmitettävä kappale (ns. työkappale) sijoitetaan, työkappale ei kuitenkaan ole kosketuksissa kelan kanssa vaan lämpeneminen perustuu kappaleen sisälle muodostuviin pyörrevirtoihin. Pyörrevirrat aiheuttavat lämpöhäviöitä pohjan heikosti sähköä johtavassa materiaalissa. Lisähäviöitä syntyy siitä, että kenttä magnetoi työkappaleen koska sen sisältämä rauta tai muu magnetoituva aines toimii magneettipiirin osana. Kappaleen lämpeneminen perustuu ensisijaisesti sähköisiin pyörrevirtahäviöihin ja toissijaisesti työkappaleen materiaalissa tapahtuviin magneettisiin hystereesi-häviöihin. [1]

Työkelassa kulkee 5-480 kilohertsin taajuinen sinimuotoinen vaihtojännite, joka saa aikaan pyörrevirrat. Käytettävä taajuus määräytyy työkappaleen materiaalin mukaan; ja sen mukaan, kuinka syvälle työkappaleen kuoresta lämpenemisen täytyy vaikuttaa. Mitä suurempi taajuus, sitä matalammalta kuoresta katsottuna työkappale lämpenee.

Taulukko induktiolämmityksessä käytettävistä taajuuksista
Taajuus (kHz) Työkappaleen koko
5–30 Paksut materiaalit
100–400 Pienet työkappaleet tai vain kappaleen kuoreen ulottuva lämpeneminen
480 Mikroskooppiset kappaleet

Käyttö

Induktiolämmitystä käytetään muunmuassa sulatuksessa, induktioliesissä, lämpökäsittelyssä ja kappaleen kuumentamisessa ennen karkaisua.

Lähteet

  1. Renesas Technology Europe: Induction cooking Basics (s. 3) eu.renesas.com. 2008. Viitattu 20.10.2010.

Aiheesta muualla