ICRC:n säännöt siviilihakkereiden osallistumiselle sotatoimiin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean säännöt siviilihakkereiden osallistumiselle sotatoimiin on ICRC:n lokakuussa 2023 julkaisema ohjeisto siviilihenkilöille, jotka osallistuvat kyberoperaatioihin.[1][2][3][4]

Kahdeksan säännön ohjeistoa on luonnehdittu siviilihakkereille tarkoitetuksi Geneven sopimusten kaltaiseksi kybersodankäynnin ohjeistoksi.[5] Ohjeiston tarkoituksena on selkeyttää esimerkiksi sitä, minkälainen hakkerointi on kiellettyä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kannalta.[1][4][5][6][7][3]

ICRC esittää huolensa myös siviilihakkereista ainakin kolmesta syystä.[8] Ensinnäkin he voivat aiheuttaa vahinkoa siviiliväestölle joko suoraan tai välillisesti. Kyberoperaatiota on kohdistettu esimerkiksi pankkeihin, apteekkeihin, sairaaloihin, rautateihin ja valtiollisiin siviilipalveluihin.[8][6] Toiseksi siviilihakkerit ovat vaarassa paljastaa itsensä ja muut sotilaallisille operaatioille, vaikka esiintyisivät nimimerkeillä. Jos sotilaallinen osapuoli saa heidät kiinni, heitä voidaan pitää suoraan vihollisuuksiin osallistuvana tahona. Myös heidän tietokoneensa ja muut digilaitteensa voivat tulla sotilaallisen operaation kohteiksi. Heitä tai heidän laitteitaan kohti voidaan ampua ammuksia ja ohjuksia.[8] Kolmanneksi siviilien osallistuminen sotatoimiin hämärtää käsitystä siitä, ketkä ovat oikeutettua saamaan suojaa ja ketkä ovat laillisia sotilaskohteita.[8][6]

Kahdeksan siviilihakkereille kohdistetun säännön rinnalla Punaisen Ristin kansainvälisen komitea muistuttaa, että valtioilla on kansainvälisiin sopimuksiin liittyviä velvollisuuksia. Valtioiden tulee huolehtia, ettei siviilihakkerointi riko humanitaarista oikeutta. ICRC kirjaa näkyviin neljä valtiota koskevaa velvollisuutta sotilaallisiin kyberoperaatioihin osallistuvien siviilien toimintaan liittyen.[2][1][3][4]

Ukrainan IT-armeija ja venäläinen Killnet ovat esittäneet kriittisten alkukommenttien jälkeen myönteisiä lausuntoja kyberoperaatioden kansainvälisistä säännöistä. Esimerkiksi Ukrainan IT-armeijan edustaja totesi jo aluksi, ettei se kohdista iskuja terveydenhuollon kohteisiin. Samalla edustaja kuitenkin huomautti, että sääntöjen noudattaminen voi johtaa epäedulliseen asemaan, jos yksi osapuoli ei ohjeita noudata.[4][5][6] Killnetin johtoon lukeutuva Killmilk kysyi aluksi tylymmin: ”Miksi minun pitäisi kuunnella Punaista Ristiä?”[8] Melko pian sekä Ukrainan IT-armeija ja Killnet olivat kertoneet hyväksyvänsä ICRC:n kybertoiminnan säännöt.[6]

Sen sjiaan esimerkiksi Anonymous ja Anonymous Sudan ovat edustajansa kautta viestineet suoraan, etteivät ne aikoisi noudattaa ICRC:n julkaisemia kybertoiminnan sääntöjä.[4][5][6]

  1. a b c Joe Tidy: Rules of engagement issued to hacktivists after chaos 4.10.2023. BBC, bbc.com. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
  2. a b Connor Jones: Red Cross lays down hacktivism law as Ukraine war rages on theregister.com. 4.10.2023. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
  3. a b c Tilman Rodenhäuser & Mauro Vignati: 8 rules for “civilian hackers” during war, and 4 obligations for states to restrain them 4.10.2023. International Committee of the Red Cross (ICRC), icrc.org. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
  4. a b c d e Sebastian Klovig Skelton: Red Cross issues rules of engagement for hackers in conflicts computerweekly.com. 5.10.2023. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
  5. a b c d Joe Tidy: Ukraine cyber-conflict: Hacking gangs vow to de-escalate 6.10.2023. BBC, bbc.com. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
  6. a b c d e f Christopher Whyte: Hacking against humanity: Are Red Cross cyber rules credible? (mielipidekirjoitus (Opinion)) csoonline.com. 23.10.2023. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)
  7. Aude Géry & Marie-Gabrielle Bertran: La protection des civils dans un contexte de numérisation et de « civilianisation » des conflits armés : un continuum d’obligations internationales 9.11.2023. lerubicon.org. Viitattu 7.7.2024. (ranskaksi)
  8. a b c d e Dale Arasa: Red Cross issues rules for civilian hackers during war inquirer.net. 6.10.2023. Viitattu 7.7.2024. (englanniksi)