Huurrepaju
| Huurrepaju | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Malpighiales |
| Heimo: | Pajukasvit Salicaceae |
| Suku: | Pajut Salix |
| Laji: | daphnoides |
| Alalaji: |
acutifolia (Willd.) Ahlfv. |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Huurrepaju eli idänhärmäpaju (Salix daphnoides subsp. acutifolia) on pajuihin kuuluva puu tai pensas. Suomalaiset kasvitieteilijät pitävät sitä härmäpajun (Salix daphnoides) alalajina.[2][3][4][5] Muualla huurrepaju luokitellaan usein omaksi lajikseen (Salix acutifolia).[6]
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huurrepaju kasvaa puuksi tai pensaaksi, ilmeisesti useammin puuksi. Sen korkeudeksi ilmoitetaan eri lähteissä 1–3, 2–5, 6 tai 5–8 metriä. Kuori on punainen tai sinihärmeinen. Saman vuoden vuosikasvu versossa on tavallisesti karvaton. Verson haarat ovat härmäpajuun nähden paljon ohuemmat. Lehtien lapa on kalju ja 6–12 senttimetriä pitkä, pituus on moninkertainen leveyteen nähden. Lehden kärkipuoli on pitkäsuippuinen.[2][7][3][5]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huurrepajua esiintyy luonnonvaraisesti Venäjällä Euroopan puoleisessa osassa. Lännestä itään sen levinneisyys yltää Karjalan tasavallasta Uralvuoristoon, etelään Mustallemerelle ja Kaspianmerelle asti. Levinneisyyden kasvillisuusvyöhyke on temperaattiselta keskiboreaaliselle vyöhykkeelle. Huurrepaju kasvaa luonnossa hietikoilla ja hiekkasärkillä.[2][5][7]
Suomea lähimpänä alkuperäistä luonnonvaraista huurrepajua esiintyy Laatokan Karjalassa ja Karjalankannaksella. 1900-luvun alkupuolella suomalaiset keräsivät lajista kokoelmanäytteitä runsaasti muun muassa Käkisalmelta, Kurkijoelta ja Terijoen hietikoilta.[8][9]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huurrepajua viljellään Suomessa melko vähän koristekasvina, yleensä hedekasveja. Myös kaarevahaaraista ja riippuvalehtistä lajiketta ’Pendulifolia’ eli riippahuurrepajua viljellään. Huurrepaju on muutamia kertoja havaittu luonnossa viljelyjäänteenä tai viljelykarkulaisena. Myös muissa Pohjoismaissa kasvia löytyy villiintyneenä.[2][7][3][5][10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Huurrepaju IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ a b c d Hämet-Ahti, Leena, Palmén, Annikki, Alanko, Pentti & Tigerstedt, Peter M. A.: Suomen puu- ja pensaskasvio, 2. uudistettu painos. Helsinki: Dendrologian Seura r.y., 1992. ISBN 951-96557-0-0
- ↑ a b c Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- ↑ Räty, Ella (toim.): Viljelykasvien nimistö. Helsinki: Puutarhaliiton julkaisuja nro 363, 2012. ISBN 978-951-8942-92-7
- ↑ a b c d Lagerstöm, M. & Uronen, T.: Pajut puutarhassa. Tammi, 2005. ISBN 951-31-3244-7
- ↑ Govaerts, R. et al.: Salix acutifolia Willd. Plants of the World Online. 2021. Royal Botanic Gardens, Kew. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 81. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
- ↑ Hiitonen, I. & Poijärvi, A.: Koulu- ja retkeilykasvio, 2. painos. Helsinki: Otava, 1935.
- ↑ Luonnontieteellinen keskusmuseo, Hatikka (haku kasvitietokannasta).
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2020: Suomen putkilokasvien levinneisyyskartasto (Idänhärmäpaju Salix daphnoides subsp. acutifolia) 2021. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo.