Heilurikello

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo kellosta. Heilurikello on myös eräs tähdistö.
Heilurikellossa kellotaulun alla roikkuu heiluri

Heilurikello on kello, jonka käynninsäätimenä toimii heiluri.

Heilurin toimintaperiaatten keksi Galileo Galilei, tarinan mukaan opiskeluaikoinaan Pisassa vuonna 1582. Galileo oivalsi, että heilurista saataisiin mekaaniseen kelloon hyvä käynninsäädin, sillä sen liike oli säännöllinen. Ensimmäisen heilurikellon suunnitteli ja rakennutti Galileon työn pohjalta vuonna 1657 Christiaan Huygens. Hänen heilurikellonsa oli tarkin kello, joka siihen asti oli nähty, ja sen tarkkus oli luultavasti yksi minuutti päivässä. Ensimmäisen ankkurikäynnillä käyvän kellon teki Joseph Knibbin vuonna 1670. Ankkurikellossa on ankkuria muistuttavia varsia, jotka mahdollistavat huomattavasti aiempaa pienemmän heilurin heilahduksen. Siihen asti heiluri oli heilahtanut 90 astetta, mutta nyt heilahdus saatiin pienennettyä 12 asteeseen, mikä teki mahdolliseksi pitkän heilurin mahduttamisen kaappikellon sisään.[1]

Sähköä alettiin käyttää heilurin työntämiseen ja kellon pyörittämiseen 1830-luvulta alkaen. Saksalainen laitevalmistaja Sigmund Riefler patentoi vuonna 1889 uuden käyntimekanismin, jossa heilurin heilumisesta vastaava sykäys oli heiluria tukevan joustavan metallihihnan vastuulla. Riefler-kellon tarkkuus oli 10 millisekuntia/päivä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hart-Davis 2012, s. 182–187.
  2. Hart-Davis 2012, s. 197–198.