Heikberg

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heikberg on kylä Salon kaupungin Särkisalossa. Kylä sijaitsee Särkisalon mantereen puoleisessa osassa aivan Perniön rajan tuntumassa.

Heikberg ulottuu Makarlanjärveltä itään Krapuojalle. Kylän itälaidan läpi kulkee Särkisalontie. Heikberg muodostuu Heikbergin maatilasta ja siitä lohkotuista pientiloista. Kylän alue on pääasiassa peltoa, mutta länsilaidalla kohoaa metsäinen mäkialue Isometsä. Makarlajärvi on Heikbergin alueella suojeltu ja sen rannat ovat ruovittununeet. Kylän naapurikylät ovat Hinkkala, Hirvilahti ja Seppälänmäki.[1]

Kaksi tilaa muodostivat Heikbergin kylän aina 1800-luvun alkuun saakka, jolloin ne yhdistyivät yhdeksi tilaksi. Heikbergistä on itsenäistynyt kolme torppaa ja lisäksi kylään syntyi sotien jälkeen yksi siirtolaistila. Kylään on syntynyt vähän myös uudempaa asutusta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansalaisen karttapaikka Maanmittauslaitos. Viitattu 12.7.2020.
  2. Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Särkisalon kulttuuriympäristö ja arvot, s. 32–33. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.