Hastingsin vasta-aurinkokaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hastingsin vasta-aurinkokaari on harvinainen halomuoto. Se muistuttaa Wegenerin vasta-aurinkokaarta, mutta on sitä paljon harvinaisempi.

Hastingsin vasta-aurinkokaari syntyy Parry-asentoisista jääkiteistä eli kiteistä, joiden pääakseli ja kaksi prismapintaa ovat vaakasuorassa. Valon kulku kiteessä on sama kuin Wegenerin vasta-aurinkokaarella. Kaari esiintyy kaikkialla hyvin lähellä Wegenerin vasta-aurinkokaarta, mutta sivuaa Parryn kaaria, kun taas Wegener sivuaa 22 asteen sivuavia kaaria. Jos siis auringon korkeus on sellainen, että 22° ylläsivuava ja yläkovera Parryn kaari ovat tarpeeksi erillään toisistaan, Wegenerin ja Hastingsin vasta-aurinkokaaret eroavat toisistaan tässä kohdassa ollen mahdolliset erottaa toisistaan.[1][2]

Ilmiöstä tunnetaan vain kymmenkunta havaintoa, ja luonnollisilla valonlähteillä on tähän mennessä havaittu neljästä eri Parryn kaaria sivuavasta osamuodosta havaittu vain yläkoveraa Parryn kaarta sivuava kaari. Ensimmäisen kerran kaaren valokuvasi Walter Tape vuonna 1986 Etelämantereella, jolloin myös samasta jääkiteen asennosta syntyvät Tapen kaaret kuvattiin ensimmäistä kertaa.[2] Ilmiön teorian esitti C. S. Hastings vuonna 1920.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Riikonen, Marko: Halot – Jääkidepilvien valoilmiöt, s. 85. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2011. ISBN 978-952-5329-89-6.
  2. a b Pekkola, Marko & Sillanpää, Mika & Ruoskanen, Jukka: ”Vasta-aurinkokaaret”, Valkean taivaan vieraat, s. 61–62. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1999. Teoksen verkkoversio (PDF).