Hanhipelto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomessa valkoposkihanhet aiheuttavat vahinkoa kasvustolle pelloilla erityisesti Pohjois-Karjalassa.

Hanhipelto on valkoposkihanhien ruokailuun ja lepoon varattu peltoalue, jolla ne saavat häiriöttä oleilla muuttomatkallaan. Hanhipeltojen tarkoitus on vähentää satovahinkoja. Luonnonvarakeskus perusti vuonna 2021 hankkeen niiden merkityksen arviointiin.[1] Hanke toteutettiin 2021–2022[2] Passiiviset karkottimet eivät näyttäneet toimivan. Tehokkain vaikutus oli paukkupatruunoilla.[3] Kyselyyn vastanneista viljelijöistä puolet kannatti hanhipeltojen perustamista.[4]

Vuonna 2024 valkoposkihanhien karkotukseen myönnettiin 15 poikkeuslupaa 54 tilalle, jotka sijaitsevat pääasiassa Pohjois-Karjalassa. Keväällä 2024 on voimassa kaikkiaan 66 poikkeuslupaa, jotka koskevat 319 tilaa. 35 tilalla on voimassa vuonna 2022 myönnetty poikkeuslupa ampumiseen. Kaikki karkotusluvat myöntää Varsinais-Suomen ely-keskus. Paukkupatruunalupia ei myönnetä lintujen pesimärauhan turvaamiseksi ja myös siksi, ettei niiden vaikutusta muulle linnustolle tunneta. Karkotus on tehokkainta, kun linnuille on varattu niille houkuttelevia ja levähtämiseen ja laiduntamiseen soveltuvia peltoja, joilla ne voivat ruokailla rauhassa ilman häirintää.[5][6]

Ely-keskukset maksoivat vuonna 2023 yhteensä noin 3,37 miljoonaa euroa korvauksia rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Suurin osa korvauksista kohdistui Itä-Suomen valkoposkihanhivahinkoihin. Vahinkoja aiheutuu erityisesti rehunurmiin ja oraisiin.[5]

  1. Markku Mikkola-Roos, Valkoposkihanhi ei ole uhka harvinaisille lajeille. Kanava 4/2021 s. 67
  2. Hanhipelto Luonnonvarakeskus. Viitattu 2.6.2024
  3. Jukka Forsman, Hanhipelto-konsepti Luonnonvarakeskus. Viitattu 2.6.2024
  4. Mikko Jokinen, Luke: Viljelijöiden näkemykset hanhipelloista Luonnonvarakeskus. Viitattu 2.6.2024
  5. a b Eija Vallinheimo, Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia, Maaseudun Tulevaisuus 18.4.2024, viitattu 2.6.2024
  6. Valkoposkihanhien pelloilta karkottamiseen on myönnetty uusia poikkeuslupia STT 17.4.2024, viitattu 2.6.2024

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]