Gogi Koguašvili

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
2019

Gogi Murmanovitš Koguašvili (s. 26. huhtikuuta 1969) on venäläinen entinen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija.

Juniorina MM- ja EM-kultaa voittanun gruusialaissyntyinen Koguašvili siirtyi vuonna 1990 armeijan leipiin keskusurheiluseuraan Viktor Mamiašvilin valmennukseen. Hänen ensimmäiset aikuisten arvokilpailunsa olivat 1992 Barcelonan olympialaiset, missä hän IVY:n joukkueessa saavutti pronssimitalin 90 kilogramman painoluokassa. MM-kisoista Koguašvili voitti uransa aikana viisi kultamitalia. 90-kiloisissa hän voitti maailmanmestaruuden 1993 ja 1994, ja 97-kiloisissa 1997, 1998 ja 1999. Lisäksi hän saavutti vuonna 1995 MM-pronssia. EM-kisoissta Koguašvili voitti kultaa 90-kiloisissa vuosina 1995 ja 1996, ja 2002 96-kiloisissa. Lisäksi hän saavutti EM-hopeaa vuonna 2000. Muita saavutuksia: maailmancupin voitto 1991 ja 1992, Itämeren maiden mestaruus 1993, sotilaiden maailmanmestaruus 2001.

Olympialaisissa Koguašvili kilpaili Barcelonan jälkeen kolmesti, mutta jäi mitalisijojen ulkopuolelle. Hänen viimeisiksi kansainvälisiksi arvokilpailuikseen jäivät 2004 Ateenan kisat, joissa sijoitus oli kuudes. Hänen uransa pahimpia kilpakumppaneita kansainvälisellä tasolla olivat muun muassa Maik Bullmann, Mikael Ljungberg ja Hakkı Başar.

Nykyisin Koguašvili toimii Venäjän maajoukkueen kreikkalais-roomalaisen painin päävalmentajana.