Galeazzo Alessi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alessin alkuperäispiirustus palatsiin Milanossa.
Alessin piirtämä Palazzo dei Priori Perugiassa.

Galeazzo Alessi (1512 Perugia1572[1]) oli italialainen arkkitehti, joka eli ja työskenteli pitkään Genovassa. Hän on vaikuttanut Genovan asemakaavaan ja piirtänyt monia sen kuuluisista palatseista. Hän osoitti jo nuorella iällä taipumuksia matematiikkaan ja kirjallisuuteen ja opiskeli piirustusta ja arkkitehtuuria Giambattista Caporalin johdolla.[2]

Alessi uudisti aikansa arkkitehtuuria selkeämpään suuntaan ja palasi kohti geometrian perusmuotoja. Hän suosi pareittain sijoitettuja pylväitä. Julkisivuun hän loi rytmiä vaihtelemalla ikkunoiden sijaintia. Myöhemmissä töissään hän käytti myös pyöreitä kaaria.[3]

Alessin piirtämiä palatseja on Milanossa, Perugiassa, Genovassa ja muualla Italiassa sekä Saksassa, Ranskassa ja Flanderissa.

Alessi opiskeli ensin syntymäkaupungissaan Perugiassa, ja myöhemmin hän oli Roomassa Michelangelon oppilaana. Genovaan hänet kutsui Saulin perhe. Genovan kaupungin asema Välimerestä porrastaen nousevalla epätasaisella pengerrinteellä ja rikkaiden kauppiasruhtinaiden loistonhalu synnyttivät loisteliasta palatsiarkkitehtuuria, jossa pääpaino katujen ahtauden vuoksi sisäsuuntaan siirtyen, keskittyi väljien eteisaulojen, paripylväiden reunustamien pihojen ja niiden perälle pääakselin suuntaan sommiteltujen, usein avoimien loggiaportaiden luomiseen. Palatsien sisälle avautuu siten perspektiivinäköala. Vaikutelma kehittyy varsin runsaaksi Alessin vuodesta 1549 alkaen luoman Strada Nuova -kadun (myöh. Via Garibaldi) palatseissa, joissa sisäänkäynnit on suunniteltu vastakkain kadun kummallekin puolelle.[1]

Santa Maria da Carignano

Alessi edusti myöhäisrenessanssia, ja hänen tyylinsä oli aluksi yksinkertaisen voimakas ja hienostunut. Myöhemmin hän pyrki töissään alkavan barokin tyylisiin suurpiirteisiin kokonaisvaikutelmiin yksityiskohtia laiminlyömälläkin. Alessin suunnitelmia ovat kaupunkia hallitsevalle paikalle pystytetty suuri Santa Maria da Carignanon kupolikirkko huomattavan yksinkertaisine sisustuksineen mutta liian pienine kupoleineen. Palazzo Cataldi on Alessin ja Giovan Battista Castellon yhteistyötä. Alessin käsialaa ovat Strada Nuovan 12 kuuluisammasta palatsista todistettavasti ainoastaan mahtipontinen Palazzo Cambiaso ja Palazzo Lercari-Palodi (sittemmin Casino). Muista useaan kertaan uusituista (muun muassa Palazzo Spinola, Palazzo Giorgio Doria) on neljä Alessin oppilaiden, kuuteen tiedetään Alessin suunnitelleen vain pohjat. Huviloista on Alessin suunnittelemia Palazzo Scassi mahtavine julkisivuineen, Palazzo Sauli (hävitetty) ja Palazzo Pallavicini kauniin puiston keskellä sekä Genovan ulkopuolella Palazzo Marino (Municipio) Milanossa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Alessi, Galeazzo, Tietosanakirja. Osa 11, palstat 36–37. Tietosanakirja-osakeyhtiö 1922
  2. Galeazzo Alessi, Catholic Encyclopedia (englanniksi)
  3. Galeazzo Alessi Great Buildings (englanniksi)