Göteborgin järjestelmä

Göteborgin järjestelmä oli 1800-luvulla Ruotsissa kehitetty väkevien alkoholijuomien säännöstelyjärjestelmä, jossa juomien myynti- ja anniskelulupa myönnettiin kussakin kaupungissa monopolille. Nimensä se sai Göteborgin kaupungin mukaan, vaikka se oli ollut aiemmin käytössä jo muun muassa Falunissa. Monopoliyhtiön tuotto käytettiin pääosin yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Järjestelmää sovellettiin Suomessa 1800-luvun lopulta alkaen kieltolain voimaan tuloon saakka.

Göteborgin järjestelmä oli juoppouden ehkäisemiskeino, jonka perusajatus oli se, että väkijuomien anniskelu – osaksi myös vähittäismyynti – jossakin kaupungissa tahi maalaiskunnassa jätetään osakeyhtiölle, jonka jäsenet saavat liikkeeseen panemastaan pääomasta vain rajoitetun koron, 5–6 prosenttia, kun taas muu puhdas voitto käytetään yleisiin tai hyväntekeväisyystarkoituksiin; anniskelupaikkojen johtajat ovat vakinaisesti palkattuja henkilöitä, jotka eivät anniskelusta voi lainkaan saada suoranaista tai välillistä etua. Nimensä tämä järjestelmä on saanut Göteborgin kaupungista, jossa sitä köyhyyden ehkäisemistarkoituksessa vuodesta 1865 alkaen toteutettiin sellaisella tavalla, että se herätti paljon huomiota muuallakin. Jo aikaisemmin oli samaa ajatusta sovellutettu Falunissa vuodesta 1850, Jönköpingissä vuodesta 1852 ja Marstrandissa vuodesta 1861. Samanlaisia suunnitelmia oli Suomessakin esitetty jo ennen kuin Göteborgiin anniskeluyhtiö perustettiin. Ruotsissa järjestelmä tuli melko pian yleisesti käytäntöön, ja jo 1870-luvulla se levisi Norjaan ja Suomeen. Myöhemmin perustettiin samantapaisia laitoksia useille paikkakunnille Englantiin ja Saksaankin. Järjestelmän toteuttaminen on tosin eri maissa tapahtunut monessakin suhteessa eri lailla, ja lainsäädäntö on sitä eri tavoin järjestellyt, mutta yhteisenä tunnusmerkkinä on yksityisedun poistaminen juovuttavien juomien kaupasta erityisten tätä varten perustettujen yhtiöiden avulla.

Suomen ensimmäiset vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiöt, joilla oli samantapainen tarkoitus kuin Göteborgin järjestelmällä, perustettiin vuosina 1872–1875 (Kajaaniin, Helsinkiin, Poriin, Tammisaareen, Turkuun, Uuteenkaupunkiin, Uuteenkaarlepyyhyn, Sortavalaan, Viipuriin, Kuopioon ja Hämeenlinnaan). Samoihin aikoihin, vuoden 1873 paloviina-asetuksessa, yhtiöt mainittiin ensi kerran Suomen lainsäädännössä vähittäismyynti- ja anniskeluoikeuksien myöntämisen yhteydessä.

Vuosikymmenen kuluttua oli vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiö jo kaikissa Suomen kaupungeissa paitsi Joensuussa ja Kemissä, ja muutamiin perustettiin kaksikin yhtiötä. 1900-luvun vaihteessa järjestelmä oli käytännössä – tosin eri laajuudessa – kaikissa Suomen kaupungeissa. Samaa periaatetta noudattaen järjestettiin monessa kaupungissa myös viinien ja muiden miedompien väkijuomien sekä mallasjuomien kauppa, jota varten on perustettu erityisiä yhtiöitä. Vuonna 1902 niitä oli 11 kaupungissa.

Paloviina-asetusta muutettaessa vuoden 1885 valtiopäivillä päätettiin, että kaikkien väkijuomien vähittäismyynti tai anniskelu voidaan uskoa yhtiölle, joka siveellisyyden edistämiseksi on sellaisen liikkeen käyttämistä varten pantu toimeen, ja että yhtiön liikkeestä syntyvä voitto on käytettävä yleishyödyllisiin tarkoituksiin, ei kuitenkaan sellaisiin, joista kaupunkikuntien itse tulee jäseniänsä verottamalla huolta pitää. Voittovarojen käytön suhteen tehtiin vuoden 1892 paloviina-asetuksessa se muutos, että 2/5 niistä säädettiin luovutettavaksi valtion kulkulaitosrahastoon ja 3/5 kaupunginvaltuusmiesten jaettavaksi mainitunlaisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Paloviinan vähittäismyynnin yksinoikeus oli 1900-luvun alussa kaikissa maamme kaupungeissa vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiöillä, ja useimmissa kaupungeissa oli niillä yksinoikeus myös muiden poltettujen tahi tislattujen väkijuomien vähittäismyyntiin; anniskelun suhteen oli monopolijärjestelmä sitä vastoin vähemmän käytännössä. Vuonna 1903, jolloin Suomessa oli yhteensä 41 vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiötä, niillä oli erilaisten alkoholipitoisten juomien vähittäismyyntipaikkoja yhteensä 72 ja anniskelupaikkoja 55. Vuosina 1898–1902 ne myivät paloviinaa vähittäismyynnissä yhteensä 29 miljoonaa litraa ja anniskelussa 634 000 litraa, mikä oli keskimäärin 78,2 prosenttia Suomen koko paloviinankulutuksesta. Kokonaistulot nousivat mainittuna viisivuotiskautena yhteensä yli 78 miljoonaan markkaan ja puhdas voitto yhteensä 14 miljoonaan markkaan eli 18 prosenttiin liikevaihdosta. Eri yhtiöiden voiton vaihteluväli oli 5,2–30,8 prosenttia. Voitosta teki valtion kulkulaitosrahaston osuus vuosilta 1893–1902 yhteensä yli 9 miljoonaa markkaa. Yleishyödyllisten tarkoitusten joukossa, joihin 3/5 voitosta on käytetty, ovat ensi sijalla olleet opetustoimi, terveydenhoito, köyhäinhoito ja hyväntekeväisyys, taide, kadut, tiet, torit ja puistot ja niin edelleen. Mutta varoja luovutettiin sellaisiinkin tarkoituksiin kuin kaupungin velkoihin, poliisilaitokseen, kunnallishallintoon ja kaupungin virastoille, yleisiin rasituksiin ja niin edelleen. Juoppouden vastustamista, jota varten yhtiöt perustettiin, voittovarojen jaossa muistettiin melko vähän, keskimäärin yksi prosentti niistä annettiin varsinaiseen raittiustyöhön.

Vaikka vähittäismyynti- ja anniskeluyhtiöiden varsinaista tarkoitusperää, juoppouden vastustamista, pidettiin silmällä aika vähän, toisaalta yhtiöiden pyrkimyksenä oli myymälöiden ja anniskelujen määrän vähentäminen, niiden aukioloajan supistaminen enemmän kuin mitä laki sääti, juoma-annosten määrän rajoittaminen, paloviinan alkoholipitoisuuden vähentäminen ja myyntihintojen korottaminen, erityisien järjestyssääntöjen laatiminen liikkeisiin sekä raittiusravintoloiden ja lukusalien ylläpitäminen. Myös ikäviä epäkohtia ilmeni, kuten yksityisten polttimojen suosimista paloviinan ostossa, tarpeettoman suuria osakepääomia ja korkeita palkkoja, tehotonta tilintarkastusta ja niin edelleen. Järjestelmä ei – ainakaan sellaisena kuin se oli Suomessa – kyennyt tehtäväänsä täyttämään, koska juoppous Suomessa lisääntyi.

Kirjallisuutta

• Leo Harmaja, Gööteporin järjestelmä Suomessa, 1907.
• Harvia, Monopolijärjestelmä Suomen kaupungeissa, 1913.

Aiheesta muualla

• Göteborgssystemet, Nordisk Familjebok 1904–1926