Fun

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Fun.)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee yhtyettä. Sanan muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Fun.
Fun. esiintymässä Baltimoressa maaliskuussa 2012.
Fun. esiintymässä Baltimoressa maaliskuussa 2012.
Tiedot
Toiminnassa 2008–2015 (tauolla)
Tyylilaji indie pop, indie rock, vaihtoehtorock[1]
Kotipaikka New York, New York, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Nate Ruesslaulu
Andrew Dostpiano, rummut
Jack Antonoffkitara

Levy-yhtiö

Fueled by Ramen
Nettwerk

Aiheesta muualla
Kotisivut

Fun (tyyliteltynä fun.) on yhdysvaltalainen indie pop -yhtye, joka perustettiin New Yorkissa vuonna 2008.[1] Yhtyeen perusti entisen The Format -yhtyeen jäsen Nate Ruess, yhdessä Anathallon Andrew Dostin ja Steel Trainin Jack Antonoffin kanssa.[2] Yhtye on julkaissut kaksi studioalbumia: Aim and Ignite vuonna 2009 ja Some Nights vuonna 2012.

Yhtyeen kappale ”We Are Young”, jolla on mukana Janelle Monáe, palkittiin Grammy-palkinnolla. Se sijoittui Yhdysvaltain Billboard Hot 100 -listan ykkössijalle. Myös kappaleet ”Some Nights” (Hot 100 -listan kolmas sija) sekä ”Carry On” (20.) ovat menestyneet hyvin.

Yhtyeen historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet ja perustaminen (2007–2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Format -yhtye lopetti vuonna 2008. Heti tämän jälkeen yhtyeen jäsen Nate Ruess pyysi Andrew Dostia ja Jack Antonoffia liittymään uuteen projektiinsa. Dost oli aiemmin ollut kiertueilla The Format -yhtyeen kanssa, ja Antonoffin Ruess tapasi, kun The Format oli kiertueella yhdessä Steel Train -yhtyeen kanssa. Kolmikko aloitti yhdessä työskentelemisen New Jerseyssä viikon sisällä. Ruess lauloi melodiat, kun taas Dost ja Antonoff soittivat.[3] Ensimmäinen yhtyeen äänittämä demo oli ”Benson Hedges”, joka julkaistiin ilmaiseksi Spin-lehden kotisivuilla 20. elokuuta 2008 yhtyettä käsittelevän artikkelin ohessa.[4] Fun otti yhteyttä The Formatin Dog Problems -albumin tuottajaan Steven McDonaldiin, ja he kysyivät häntä tuottamaan debyyttialbumiaan. McDonald oli innostunut projektista ja sanoi: "En voi uskoa, mitä olemme tekemässä. Tämä murskaa kaiken, mitä olen koskaan tehnyt."[3]

Aim and Ignite (2009–2010)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen ensimmäinen single, ”At Least I'm Not as Sad (As I Used to Be)” julkaistiin ilmaiseksi yhtyeen Myspace-sivulla 6. huhtikuuta 2009.[5] Aim and Ignite -albumi julkaistiin 25. elokuuta 2009, ja se sai positiivisia arvosteluita.[6][7] Maaliskuussa 2012 albumia oli myyty 75 000 kappaletta, ja se ylsi parhaimmillaan Billboard 200 -listan sijalle 71.[8]

Fun aloitti ensimmäisen Pohjois-Amerikan kiertueensa 8. marraskuuta 2008 yhdessä Jack's Mannequin -yhtyeen kanssa.[9] 4. elokuuta 2010 Fun ilmoitti tehneensä levytyssopimuksen Fueled by Ramen -levy-yhtiön kanssa.[10]

Some Nights (2011–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

17. toukokuuta 2011 Fun julkaisi Panic! at the Disco -yhtyeen kanssa yhteisen ”C’mon”-singlen.[11] 7. marraskuuta 2011 yhtye ilmoitti tulevan albuminsa olevan nimeltään Some Nights.[12] Albumin ensimmäistä singleä, ”We Are Young” (mukana Janelle Monáe), on sittemmin käytetty useissa medioissa, mukaan lukien televisiosarjat Glee, Gossip Girl ja 90210.[13]

13. helmikuuta 2012 yhtye julkaisi Some Nights -albumin streamin verkossa.[14] Albumi julkaistiin 21. helmikuuta 2012.[15]

7. maaliskuuta 2012 Funin single ”We Are Young” saavutti Billboard Hot 100 -listan ykkössijan. Yhtyeestä tuli ensimmäinen monijäseninen rock-yhtye, joka debytoi Billboard Hot 100-listan ykkössijalla vuoden 2001 ja 2002 vaihteen Nickelbackin ”How You Remind Me” -singlen jälkeen.[16] 11. huhtikuuta 2012 Billboard ilmoitti ”We Are Young” -kappaleen tehneen myös digitaalisen myynnin historiaa.[17]

Funin toinen single Some Nights -albumilta oli albumin nimeä kantava kappale ”Some Nights”.[18] Kolmantena singlenä julkaistiin kappale ”Carry On”.[19]

Helmikuussa 2013 Fun palkittiin Grammy-gaalassa parhaana uutena artistina, ja kappale ”We Are Young” palkittiin vuoden parhaana kappaleena. Fun oli ehdolla myös neljän muun palkinnon saajaksi.[20] Helmikuussa Fun julkaisi neljännen singlensä Some Nights -albumilta, nimeltään ”Why Am I the One”.[21] Vuonna 2014 yhtye ilmoitti valmistelevansa vieläkin uutta musiikkia. Fun esiintyi The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -televisio-ohjelmassa 18. kesäkuuta 2014. He esittivät kappaleen Harsh Light, jonka Ruess myöhemmin julkaisi albumillaan.

Helmikuun 5. päivä 2015 yhtye ilmoitti Facebook-sivullaan, että yhtyeen jäsenet ottavat aikaa muille projekteille, mutta yhtye ei kuitenkaan hajoa. [22] Ruess julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 2015.

  1. a b Fun. allmusic.com. Rovi Corp. Viitattu 28.4.2013. (englanniksi)
  2. Aim and Ignite Proves that Music Is fun. tooshytostop.com. Too Shy to Stop. Viitattu 28.4.2013. (englanniksi)
  3. a b About (Archive.org) ournameisfun.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  4. Members of the Format, Steel Train, Anathallo Unite as Fun spin.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  5. Dear You: Letter from Nate + new song! myspace.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  6. Interview: fun. - 23/05/09 alterthepress.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  7. Interview: FUN.'s JACK ANTONOFF on 'Some Nights'. coupdemainmagazine.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  8. That ’70s Style, Reinvented nytimes.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  9. Introducing: Fun absolutepunk.net. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  10. Special Letter From Nate & Live Web Chats with fun.! (Archive.org) ournameisfun.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  11. EXCLUSIVE: Panic!, fun. Collaborate on New Song spin.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  12. fun. announce sophomore album, “Some Nights”, perform acoustic version of “We Are Young” altpress.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  13. Fun premiere 'Some Nights' video music-news.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  14. fun. To Stream New Album "Some Nights" Tomorrow alterthepress.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  15. fun. new album Some Nights on February 21, 2012 fueledbyramen.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  16. Fun.-tastic! 'We Are Young' Tops Hot 100 billboard.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  17. Hot 100: Fun. Makes Digital Sales History in Sixth Week at No. 1 billboard.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  18. fun. debut new single 'Carry On' music video - watch digitalspy.co.uk. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  19. Fun. Compare 'Carry On' Video To A Juicy, Delicious Steak mtv.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  20. Fun. grammy.com. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  21. fun. premiere new single 'Why Am I The One' music video - watch digitalspy.co.uk. Viitattu 29.4.2013. (englanniksi)
  22. Fun. Facebook. 5.2.2015. Viitattu 8.1.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]