Franz Tausend

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Franz Tausend (18841942) oli saksalainen alkemistina esiintynyt huijari, joka onnistui 1920-luvun Saksassa petkuttamaan monia vaikutusvaltaisia henkilöitä väittämällä osaavansa valmistaa kultaa.

Tausend oli putkimiehen poika, joka oli toiminut erään kemistin apulaisena, mutta häneltä puuttui muodollinen kemian alan koulutus. Hän kehitti lähinnä alkemiaa muistuttavia teorioita metallien ”kasvattamisesta”, rakensi kotiinsa laboratorion ja uskoi kykenevänsä löytämään menetelmän, jonka avulla metalleja voisi valmistaa halvemmista materiaaleista. Vuonna 1924 hän vastasi lehti-ilmoitukseen, jossa etsittiin luotettavaa sijoituskohdetta kemian alalta, ja yllättäen Rudolf Rienhardt -niminen mies ilmoitti olevansa valmis sijoittamaan suuren summan hänen ”tutkimustyöhönsä”. He perustivat osakeyhtiön ja hankkivat uuden laboratorion. Vuoden 1925 alussa Tausend ehdotti kullan valmistamista, sillä hänen muut kokeensa eivät olleet onnistuneet. Reinhard houkutteli hankkeen suojelijaksi kansallismielisissä piireissä arvostetun kenraali Erich Ludendorffin, joka lähetti Kummer-nimisen miehen tutustumaan Tausendin työhön. Tausend sai huijattua Kummeria sulatusastian pohjalle sujauttamillaan kultahauleilla, ja myös Ludendorff vakuuttui.[1]

Tämän jälkeen useat merkittävät teollisuusvaikuttajat olivat valmiita sijoittamaan hankkeeseen. Lokakuussa 1925 perustettiin ”Yhteisö 164” -niminen osakeyhtiö, jonka voitoista Ludendorffin oli määrä saada 75 prosenttia. Toimintaa laajennettiin perustamalla tehtaita, mutta pian ilmeni, että vain Tausend henkilökohtaisesti kykeni valmistamaan kultaa. Ludendorff, joka oli siihen mennessä saanut henkilökohtaiset velkansa maksetuiksi, vetäytyi hankkeesta vuoden 1927 alussa. Tausend sai kuitenkin vielä vedetyksi mukaan lisää sijoittajia myymällä näille ”kultakuponkeja”, jotka myöhemmin oikeuttaisivat kullan lunastamiseen. Hän sijoitti huijauksella saamiaan rahoja maaomaisuuden ja linnojen osteluun. Ensimmäiset Tausendiin kohditetut poliisin tutkimukset jäivät kesken, mutta ne käynnistettiin uudelleen, kun hän jäi keväällä 1929 kiinni jalankulkijan yliajosta eräässä Alppien solassa.[2]

Kun Tausend viimein vuonna 1929 haastettiin oikeuteen, kieltäytyivät huijatut sijoittajat yhtä lukuun ottamatta todistamasta suojellakseen mainettaan. Oikeuden valvonnassa Tausend onnistui yllättäen 3. lokakuuta 1929 jälleen ”valmistamaan” kultahaulin Baijerin rahapajassa suoritetussa kokeessa; pian kuitenkin pääteltiin, että hänellä oli ollut kultahauli valmiiksi kätkettynä kokeessa käyttämänsä täytekynän sisälle. Pitkän syytteiden valmistelun jälkeen oikeudenkäynti alkoi tammikuussa 1931 ja päättyi kolmen vuoden vankeustuomioon. Syyttäjä arveli Tausendin hyötyneen huijauksellaan ainakin puolitoista miljoonaa Saksan markkaa.[3]

Kuollessaan Tausend istui toisesta pikkuhuijauksesta vuonna 1938 saamaansa tuomiota.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gordon 1999, s.335–337.
  2. Gordon 1999, s. 337–338.
  3. Gordon 1999, s. 338–339.
  4. Gordon 1999, s. 339.