Fiksatiivi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fiksatiivi on nestettä, jota suihkutetaan piirroksen tai maalauksen pintaan sen suojaamiseksi lialta ja värin tahriintumiselta. Fiksatiivia käytetään esimerkiksi lyijykynäpiirroksiin, hiilipiirroksiin ja pastellitöihin. Jotkin fiksatiivit on tarkoitettu valmiin työn viimeistelyyn, mutta joidenkin fiksatiivien päälle voi piirtää, ja taiteilijat hyödyntävät niitä kerroksittaisten teosten teossa.[1][2]

Perinteinen fiksatiivi tehdään kaseiinista, alkoholista ja vedestä. Kaseiini muodostaa kuivatessaan ohuen vedenpitävän kerroksen, joka sitoo värin alustaan. Nykyaikaiset fiksatiivit pohjautuvat polymeereihin, ja niissä käytetään asetonia ja tolueenia. Fiksatiivi on yleensä pakattu suihkepulloon.[1] Fiksatiiveja on saatavilla mattana, läpinäkyvänäselvennä ja kiiltävänä.[2]

Fiksatiivi levitetään pystyyn nostettuun tai vaakasuuntaiseen tauluun riittävän kaukaa hitailla sivusuuntaisilla liikkeillä ohuin kerroksin. Fiksatiivin täytyy antaa kuivua hyvin ennen seuraavan kerroksen levittämistä tai päälle piirtämistä.[2][1]

Hengitettynä fiksatiivi voi aiheuttaa pahoinvointia, huimausta ja päänsärkyä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Fixative Figurativepainters.com. Viitattu 26.9.2014.
  2. a b c Tutorial: Using Fixatives on Your Artwork QuinnCreative. Viitattu 26.9.2014.