Erkner
Erkner | |
---|---|
Erknerin rautatieasema |
|
vaakuna |
|
Erkner |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Saksa |
Osavaltio | Brandenburg |
Piirikunta | Oder-Spree |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 16,5 km² |
Korkeus | 40 m |
Väkiluku (2023) (30.4.2023) | 12 023[1] |
– Väestötiheys | 727 as./km² |
Postinumero | 15537 |
Suuntanumero(t) | 03362 |
Erkner on kaupunki Brandenburgin osavaltiossa Saksan koillisosassa. Berliinin kupeessa sijaitsevan Erknerin elinkeinoja on muun muassa kemianteollisuus.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erkner sijaitsee Pohjois-Saksan alangolla noin 25 kilometriä Berliinin keskikaupungilta kaakkoon.[2] Kaakkoiskolkan pientä metsäaluetta lukuunottamatta Erknerin alue sijaitsee Berliinin kehämoottoritien sisäpuolella.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaisin asiakirjamaininta Erkneristä on vuodelta 1579 muodossa Archenow. Vuonna 1701 paikkakunnan taloluku oli seitsemän. Kymmenen vuotta myöhemmin avattiin postilinja Berliinistä Erknerin kautta Frankfurt Oderiin. Erkner sai uutta väestöä 1700-luvun puolivälissä alkaneen muuttoliikkeen myötä. 1800-luvulla paikkakunta teollistui ja sai rautatieyhteyden 1842. Helmikuussa 1889 sen nimeksi virallistettiin Erkner. Vuonna 1905 väkiluku oli yli kolme tuhatta. Monet kehityshankkeet kaatuivat ensimmäiseen maailmansotaan. Sotien välisenä aikana väkiluku kasvoi: vuonna 1941 asukkaita oli yli 9 000. Erkneriä pommitettiin voimakkaasti 8. maaliskuuta 1944. Toisen maailmansodan jälkeen Erkner jäi Neuvostoliiton valtapiiriin. Paikkakunnalla alettiin valmistaa muun muassa muoviraaka-ainetta Trabant-henkilöautojen koreja varten. DDR:n lakkauttamisen yhteydessä Erknerin elinkeinoelämää uudistettiin. Paikkakunta sai kaupunkioikeudet 6. kesäkuuta 1998.[3]
Kirjailija Gerhart Hauptmann asui perheineen Erknerissä 1880-luvulla ja kirjoitti siellä esikoisteoksensa Vor Sonnenaufgang. Kaupungissa toimii Gerhart-Hauptmann-museo. Erknerin vanhin kirkko on Genezareth-Kirche, joka rakennettiin 1890-luvulla ja jälleenrakennettiin toisen maailmansodan jälkeen.[4]
Talous ja liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Erknerin kemianteollisuudella on pitkät perinteet. Erknerin rautatieasema, Bahnhof Erkner, kuuluu Berliinin paikallisjunaliikenteen alueeseen.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Brandenburg : Zum aktuellen Statistischen Bericht – April 2023 : Download pdf : Bevölkerung im Land Brandenburg am 30. April 2023 nach kreisfreien Städten, Landkreisen und Gemeinden : Gebietsstand 30.04.2023 : Landkreis Oder-Spree : Erkner, Stadt Statistik-Berlin-Brandenburg.de. Statistik Berlin-Brandenburg. Viitattu 21.8.2023. (saksaksi)
- ↑ Entfernung von Erkner, Deutschland nach Berlin, Deutschland Entfernungsrechnerkm.com. Viitattu 21.8.2023. (saksaksi)
- ↑ Von Arckenow nach Erkner - ein Streifzug durch die Geschichte Erkner.de. Stadt Erkner. Arkistoitu 31.8.2023. Viitattu 21.8.2023. (saksaksi)
- ↑ Genezareth-Kirche Familienbuendnis-erkner.de. DRK-Kreisverband Märkisch-Oder-Havel-Spree e.V.. Viitattu 21.8.2023. (saksaksi)
- ↑ Gewerbe in Erkner Fuerstenwalde-spree.de. Stadt Erkner. Arkistoitu 31.8.2023. Viitattu 21.8.2023. (saksaksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|