Antiikin Epeiros

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Epirus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antiikin Epeiroksen alueet kartalla.

Epeiros (m.kreik. Ἤπειρος, Ēpeiros, lat. Epeirus tai Epirus) oli antiikin Kreikan maakunta luoteisessa Kreikassa. Se käsitti Joonianmeren ja Pindos-vuoriston välisen alueen. Historiallisen Epeiroksen alue oli laajempi kuin Kreikan nykyisen Epeiroksen alue, ja siihen kuului sen lisäksi myös nykyisen Albanian eteläosa.[1][2]

Epeiros nousi poliittiseksi tekijäksi 300-luvulla eaa., jolloin se kehittyi yhtenäiseksi kuningaskunnaksi. Sen huippukautta oli kuningas Pyrrhoksen aika 200-luvun eaa. alkupuolella, jolloin alue oli läheisessä yhteydessä Makedonian valtakuntaan. Epeiroksesta tuli Makedonian ohella osa Rooman valtakuntaa vuonna 168 eaa., jonka jälkeen sen alue muodosti roomalaisen provinssin nimellä Epirus Vetus.[1][2][3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeirokseen kuului Joonianmeren ja Pindos-vuoriston välinen alue Ambrakianlahden pohjoispuolella. Sen eteläpuolella sijaitsivat Akarnania ja Aitolia, itäpuolella Thessalia ja pohjoispuolella Illyria.[2]

Epeiroksen nimi tarkoittaa ”mannermaata”. Nimellä viitattiin alun perin koko Kreikan länsirannikkoon Korkyran ja Kefallenian saaria vastapäätä, ja se oli peräisin korkyralaisilta. Tässä laajassa merkityksessä nimi esiintyy paitsi Homeroksella myös vielä 400-luvun eaa. lopulla peloponnesolaissodan aikaan.[1][2][4] Myöhemmin nimen merkitys rajautui käsittämään hieman pienemmän alueen.

Epeiroksen pääalueet olivat Khaonia, Thesprotia ja Molossia (Molossis). Pohjoisosassa sijaitsivat Atintania ja Parauaia. Itäosassa sijaitsi Athamania, joka luettiin usein osaksi Thessaliaa. Koillisosan Tymfaia luettiin puolestaan usein osaksi Makedoniaa.

Epeiroslaiset asuivat pitkään pääosin kylissä. Kaupunkeja rakennettiin alueelle enemmän vasta suhteellisen myöhään.[2] Niistä merkittävimmät olivat muun muassa Ambrakia, Dodona ja Kassope, ja myöhemmin roomalaisella kaudella Nikopolis.

Luonnonmaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeiros on vuoristoista seutua, ja vuoristo eristi sen pitkään muista Kreikan alueista.[1] Merkittävin tasanko sijaitsi lähellä Dodonaa nykyisen Ioánninan kaupungin lähellä. Alue ei kuitenkaan koskaan ole ollut merkittävää viljelyaluetta, ja myös antiikin aikana sen elannon tuotti ennemmin karjanhoito. Alue tunnettiin häristään, hevosistaan sekä molossikoiristaan.[2]

Pindos-vuoriston lisäksi Epeiroksen vuorista tunnetaan Dodonan lähellä sijainneen vuoren antiikin aikainen nimi, Tomaros eli Tmaros. Alueen merkittävimmät joet olivat Arakhthos (nyk. Árachthos), joka laski Ambrakianlahteen; Kelydnos, joka laski Joonianmereen ja toimi Epeiroksen pohjoisrajana; sekä Thyamis (nyk. Kalamás ja Thýamis), Akheron (nyk. Achérontas) ja Kharadros, jotka laskivat Joonianmereen etelämpänä.

Polikset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeiroksen polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[5]

Muut kaupungit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeiroksen muita kaupunkeja tai asutuksia olivat muun muassa:[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dodonan oraakkelinpaikka.

Epeiroksen alkuperäisinä asukkaina pidettiin antiikin aikana pelasgeja. Muun muassa Epeiroksen vanha oraakkelinpaikka Dodona Thesprotiassa esiintyy pelasgien oraakkelina. Myös Khaoniaa kutsutaan pelasgilaiseksi. Varhaisilla Epeiroksen asukkailla oli mahdollisesti etninen yhteys vastapäisen eteläisen Italian rannikon asukkaisiin, mikä näkyy sekä heimojen nimissä että paikannimistössä.[2]

Aristoteleen mukaan Dodona olisi ollut alkuperäistä, koko maalle nimensä antanutta Hellasta ja Graikoi-nimisen heimon kotiseutua, jolloin Epeiros olisi ollut kreikkalaisten alkuperäistä asuma-aluetta. Yleensä kreikkalaisessa perinteessä alkuperäinen Hellas on kuitenkin sijoitettu Thessaliaan. On kuitenkin mahdollista, että Epeiroksessa olisi ollut Graikoi-niminen heimo, joka olisi asuttanut myös eteläistä Italiaa, mikä selittäisi roomalaisten Kreikasta ja kaikista helleeneistä myöhemmin käyttämän nimimuodon alkuperän.[2]

Pronssikaudella mykeneläisten kreikkalaisten on arveltu tulleen Kreikan alueelle Epeiroksen kautta. Alue oli kuitenkin muutoin tuolloinkin syrjäseutua. Mykeneläisen kauden löytöjä Epeiroksesta on tehty lähinnä Dodonasta sekä Nekromanteionista eli kuolleiden oraakkelinpaikalta Akheron-joelta.[6]

Kreikkalaisen mytologian mukaan Neoptolemos tai Pyrrhos, Akhilleuksen poika, asettui Epeirokseen yhdessä Priamoksen pojan Helenoksen kanssa palattuaan Troijan sodasta. Hänen poikansa oli puolestaan Molossos, josta sai alkunsa molossien heimo. Thessalian valloittaneita thessalialaisia pidettiin epeiroslaisena heimona, joka oli lähtenyt Thesprotiasta.[2]

Mykeneläisen kauden ja rautakauden taitteessa Epeiros oli mahdollisesti niin kutsuttujen doorilaisvaellusten reitillä. Epeiroksen pääheimojen khaonien, thesprotien ja molossien ajatellaan saapuneen alueelle tuolloin.[6]

Arkaainen ja klassinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Molossien lyömä raha, n. 360–325 eaa.
Aleksanteri I:n lyöttämä raha, 333–330 eaa.

Antiikin aikana Epeiroksen merkittävin kaupunki oli Ambrakia, joka oli Korintin siirtokunnakseen 600-luvulla eaa. perustama. Epeiroksen siirtokuntia ei poikkeuksellisesti perustettu rannikolle sen vuoristoisuuden vuoksi, siinä missä korinttilaiset samaan aikaan perustivat lukuisia siirtokuntia etelämmäksi Akarnanian rannikolle, ja Epidamnoksen ja Apollonian pohjoisemmaksi Illyrian rannikolle. Epeirosta asutettiin vielä 400–300-luvuilla eaa., jolloin elisläiset perustivat Thesprotiaan Bukhaitionin, Elean ja Pandosian siirtokunnat.[2]

Varhaisilla ajoilla Epeiroksen johtava heimo olivat thesprotit, joiden hallussa oli Dodonan oraakkeli. Dodona säilyi Kreikan merkittävimpänä oraakkelinpaikkana, kunnes Delfoi ja Delfoin oraakkeli myöhemmin pitkälti syrjäyttivät sen. Peloponnesolaissodan aikana 400-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla alueen johtoasema oli khaoneilla,[7] mistä saattaa johtua myös se, että Strabon sanoo näiden jossain vaiheessa hallinneen koko Epeirosta.[8] Todellisuudessa khaonit tuskin ovat hallinneet muita heimoja täysin.[2]

Persialaissotien aikaan molosseja johti kuningas Admetos. Tämän poika tai pojanpoika oli Tharrhypas (myös Tharyps, Arrhybas), joka oli vielä nuori peloponnesolaissodan alkaessa, ja sai koulutuksensa Ateenassa. Hänen sanotaan ensimmäisenä saattaneen kansansa helleenisen sivistyksen piiriin.[2][9] Molossien kuninkaan valta oli ilmeisesti suhteellisen vähäinen. Kuninkaan ja kansan kerrotaan kokoontuneen Passaronissa, heimon vanhassa pääkaupungissa, jossa nämä vannoivat uskollisuuttaan laeille.[10] Khaonien ja thesprotien parissa kuninkuus oli sen sijaan hylätty peloponnesolaissodan aikaan tultaessa. Khaonit valitsivat johtohenkilönsä tietystä suvusta.[2]

Peloponnesolaissodan jälkeen molossien valta Epeiroksen alueella kasvoi. Molossit laajensivat alueitaan ja liittivät siihen kilpailevia heimoja. Molossien kuningas Arybbas solmi liiton Makedonian Filippos II:n kanssa, ja Filippos nai Arybbaan tyttären Olympiaan. Seuraavaksi valtaistuimelle nousi Aleksanteri, joka oli Olympiaan veli, ja näin ollen Aleksanteri Suuren eno. Hän sai lähes kaikki Epeiroksen heimot valtansa alle, ja otti ensimmäisenä arvonimen Epeiroksen kuningas.[2][11][12] Tämän jälkeen Epeiros kehittyi merkittäväksi tekijäksi kreikkalaisessa politiikassa.[1]

Aleksanteri nai Filippoksen ja Olympiaan tyttären Kleopatran, oman sisarentyttärensä. Hän teki sotaretken Italian Suur-Kreikkaan alueen kreikkalaisia auttaakseen, mutta sai taistelussa surmansa. Hänen kuollessaan noin 331/330 eaa. valtaistuimelle nousi Aiakides. Hän otti osaa Makedonian valtataisteluun tätinsä Olympiaan puolella.[6][12][13]

Hellenistinen ja roomalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiakidesta seurasi kuninkaana Alketas II ja tätä hänen poikansa Pyrrhos vuonna 306 eaa. Pyrrhos nousi Epeiroksen kuninkaista maineikkaimmaksi ja nosti valtakunnan suurimpaan kukoistukseensa. Hän siirsi valtakunnan pääkaupungin Passaronista Ambrakiaan, joka liitettiin ensimmäistä kertaa Epeiroksen kuninkaiden vallan alle. Pyrrhos avusti Italian kreikkalaisia tekemällä sotaretken Suur-Kreikkaan ja Sisiliaan roomalaisia ja karthagolaisia vastaan, mutta joutui lopulta vetäytymään. Pyrrhosta seurasi kuninkaana tämän poika Aleksanteri II vuonna 272 eaa. ja tätä hänen poikansa Pyrrhos II ja Ptolemaios.[2] Laajimillaan Epeiroksen valtaan kuului alue nykyisen Albanian keskiosista Akarnaniaan saakka.[6]

Pian Ptolemaioksen kuoltua noin vuonna 234 eaa. Pyrrhoksen suku päättyi. Tämän jälkeen valtiomuoto muutettiin tasavaltaiseksi, ja muodostettiin Epeiroksen heimojen yhteinen Epeiroksen liitto, jolla oli oma kansankokous (synedrion). Liitto yritti tasapainotella Rooman ja Makedonian välissä makedonialaissotien aikaan. Kolmannessa makedonialaissodassa 171–168 eaa. liitto jakaantui kahtia molossien tukiessa Makedoniaa ja khaonien ja thesprotien Roomaa.

Roomalaiset voittivat ja valloittivat Makedonian vuonna 168 eaa. Koska epeiroslaisia ja varsinkin molosseja syytettiin Makedonian viimeisen kuninkaan Perseuksen tukemisesta, Rooman senaatti määräsi kaikki Molossian kaupungit tuhottaviksi ja asukkaat myytäviksi orjiksi. Aemilius Paullus laittoi määräyksen täytäntöön. Hän oli jo aiemmin perustanut varuskunnat 70 kaupunkiin, ja hänen kerrotaan tuhonneen kaikki kaupungit yhdessä päivässä ja vieneen 150 000 epeiroslaista orjiksi.[2][6][14]

Nikopoliin raunioita.

Roomalaisella kaudella Epeiroksesta tuli roomalainen provinssi nimellä Epirus Vetus. Sen ja Achaean (Akhaian) provinssin rajana toimi Akheloos-joki. Epeiros ei koskaan antiikin aikana toipunut roomalaisten aiheuttamasta tuhosta, ja Strabonin aikana se oli paljolti autiona ja raunioina. Keisarikaudella alueen keskus oli Nikopoliin (Nicopolis) kaupunki, jonka Augustus perusti Aktionin taistelussa vuonna 31 eaa. saamansa voiton kunniaksi. Sinne siirrätettiin suuri osa lähiseudun jäljellä olleiden kaupunkien asukkaista. Nikopoliin lisäksi myös Buthroton (Buthrotum) toimi roomalaisena koloniana.[2]

Myöhäisantiikista keskiajalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooman vallan aikana ja seuranneella bysanttilaisella kaudella pitkälti aution Epeiroksen alueen asuttivat illyrialaiset sekä albaanit, joita on usein pidetty illyrialaisten jälkeläisinä.[2] Epeiros oli osa Bysantin valtakuntaa aina vuoteen 1204, jolloin neljännen ristiretken sotajoukot valtasivat Konstantinopolin. Bysantin valtakunta hajosi pienempiin valtioihin ja Mikael I Dukas perusti Epeiroksen despotaatin, joka säilyi vuoteen 1359. Silloin se liitettiin takaisin keisarikuntaan (ks. Nikaian keisarikunta).

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heimot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeirosta asuttivat lukuisat eri heimot, joista tärkeimmät olivat khaonit (Khaones), thesprotit (Thesprotoi) ja molossit (Molossoi). Nämä heimot puhuivat kreikkaa. Epeiroslaisista yhdessä käytettiin etnonyymiä Epeirōtēs (Ἠπειρώτης), latinaksi Epirotes.[2][6]

Antiikin Epeiroksen heimot ja alueet.

Theopompoksen mukaan epeiroslaisia heimoja oli yhteensä 14. Strabonin mukaan näihin kuuluivat edellämainitun kolmen heimon lisäksi kassopit (Kassopaioi), amfilokhit (Amfilokhoi), athamaanit (Athamanes), aithikit (Aithikes), tymfait (Tymfaioi), parauait (Parauaioi), talarit (Talares), atintanit (Atintanes), orestait (Orestai), pelagonit (Pelagones) ja elimiootit (Elimioitai). Näistä orestit, pelagonit ja elimiootit asuttivat Pindos-vuoriston itäpuolisia alueita, jotka liitettiin myöhemmin osaksi Makedoniaa, ja siksi niitä pidetään yleensä Makedonian heimoina. Pindos-vuoristoa asuttaneiden athamaanien, aithikien ja talarien alueet puolestaan liitettiin Thessaliaan. Varsinaisesta Epeiroksesta erotetaan yleensä myös Illyrian rajalla asuneiden atintanien ja parauaiden alueet.[2]

Kreikkalaiset itse eivät pitäneet epeiroslaisia heimoja helleenisinä. Tästä syystä Epeirosta ei myöskään luettu ainakaan suurimmalta osaltaan osaksi Hellasta, jonka katsottiin ulottuneen Epeiroksen suunnalla Ambrakiaan saakka. Monet Epeiroksen heimoista olivat kuitenkin läheistä sukua kreikkalaisille, eivätkä olleet näille yhtä vieraita kuin esimerkiksi traakialaiset ja illyrialaiset. Siksi epeiroslaiset voidaan nähdä puoli-kreikkalaisina.[2] Muun muassa Herodotos sijoitti Thesprotian Hellaaseen,[15] kun taas Thukydides piti molosseja ja thesproteja barbaareina.[16] Kreikkalaisina pidettiin vain molossien kuningassukua eli Aiakidai-sukua, joka katsoi periytyvänsä Akhilleuksesta.[6] On luultavaa, että Epeiroksen eteläosissa kansa sekoittui kreikkalaisiin ja pohjoisosissa enemmän illyrialaisiin ja makedonialaisiin.[2]

Epeiroksen heimot olivat itsenäisiä, joskin joku heimoista saavutti aina ajoittain hallitsevan aseman pienemmässä tai suuremmassa määrin. Kunkin heimon johdossa oli alun perin kuningas. Strabonin mukaan pohjoisen Epeiroksen heimot, jotka asuttivat Korkyran ja Makedonian välistä aluetta, muistuttivat kulttuuriltaan monin tavoin makedonialaisia. Hän myös mainitsee eräiden heimoista käyttäneen kahta eri kieltä.[2]

Khaonit, joiden sanottiin jossain vaiheessa olleen heimoista vahvin, asuttivat heimosta nimensä saanutta Khaoniaa. Se ulottui Keraunian vuorilta Thyamis-joelle, joka erotti nämä thesproteista. Thesprotit asuttivat puolestaan Thesprotiaa, joka alkoi Thyamis-joelta ja ulottui etelässä Kassopaian rajalle ja sisämaassa Dodonan alueeseen eli Dodonaiaan saakka. Kassopien asuttama Kassopaia, joka joskus luetaan Epeirokseen, sijaitsi rannikolla ja ulottui Ambrakianlahdelle saakka. Molossit, joista tuli lopulta koko Epeiroksen hallitsijoita, asuttivat alun perin kapeaa aluetta, joka ulottui Ambrakianlahdelta Kassopian ja Ambrakian välistä sekä Thesprotian ja Athamanian välistä pohjoiseen päin Dodonaiaan saakka. Myöhemmin molossit valtasivat myös Kassopaian ja Dodonaian, jolloin heidän alueensa eli Molossia ulottui Aoos-joelta Ambrakianlahdelle.[2]

Luettelo Epeiroksen kuninkaista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epeiroksen molossikuninkaat olivat:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Epeiros”, Antiikin käsikirja, s. 149. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Smith, William: ”Epeirus”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  3. Epirus Vetus Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.2.2018.
  4. Homeros: Ilias 2.635; Homeros: Odysseia 14.97; Thukydides: Peloponnesolaissota 1.5.
  5. Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  6. a b c d e f g Epirus Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.2.2018.
  7. Thukydides: Peloponnesolaissota 2.80.
  8. Strabon: Geografia 7.
  9. Thukydides: Peloponnesolaissota 1.136, 2.80; Pausanias: Kreikan kuvaus 1.11.1; Plutarkhos: Pyrrhoksen elämä 1.
  10. Aristoteles: Politiikka 5.11; Plutarkhos: Pyrrhoksen elämä 5.
  11. Diorodos Sisilialainen 16.72; Strabon: Geografia 6.
  12. a b Kari, R.: Historian ABC, s. 364–366. Osa 1. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2000. ISBN 951-31-1093-1.
  13. Petersen, K.: Ihmiskunnan ajantieto, s. 94. Suomeksi toimittanut Antero Manninen, avustajana Pentti Papunen. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1965.
  14. Strabon II; Livius: Rooman synty 45.34; Plutarkhos: Aemilius Paullus 29.
  15. Herodotos: Historiateos 2.56.
  16. Thukydides: Peloponnesolaissota 2.80.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]