Dihydropteroaattisyntaasi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Dihydropteroaattisyntaasi on entsyymi, joka katalysoi dihydropteroiinihapon muodostumista p-aminobentsoehaposta ja 6-hydroksimetyyli-7.8-dihydropteriinipyrofosfaatista. Entsyymiä esiintyy bakteereissa, arkeissa, kasveissa ja sienissä. Entsyymi on tärkeä osa foolihapon biosynteesiä. Dihydropteroaattisyntaasin EC-numero on EC 2.5.1.15.[1][2]

Rakenne ja toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakenteeltaan dihydropteroaattisyntaasi on dimeeri tai tetrameeri. Entsyymi vaatii toimiakseen magnesium-ioneja.[1] Dihydropteroaattisyntaasi katalysoi reaktiota SN1-mekanismilla. Ensimmäisessä vaiheessa pyrofosfaattiryhmä irtoaa 6-hydroksimetyyli-7,8-dihydropteridiinipyrofosfaatista ja muodostuu resonanssin stabiloima karbokationi. Magnesiumioni koordinoituu pyrofosfaattiryhmään, mikä tekee siitä paremman lähtevän ryhmän. Magnesiumioneilla voi olla myös rooli pyrofosfaatin irtoamisesta entsyymin anionitaskusta. Dihydropteroaattisyntaasissa tapahtuu tällöin myös rakenteellinen muutos, joka tuo p-aminobentsoehapon lähemmäs aktiivista keskusta. Nukleofiilinen p-aminobentsoehappo reagoi karbokationin kanssa muodostaen dihydropteroiinihappoa.[2]

Koska dihydropteroaattia ei ole eläimillä kuten ihmisillä on se hyödyllinen antibioottien vaikutuskohde. Sulfonamidiantibioottien teho perustuu siihen, että ne sitoutuvat entsyymiin p-aminobentsoehapon sijaan ja estävät täten bakteerien tarvitseman foolihapon biosynteesin.[2][3] Myös eräät herbisidit kuten asulaami vaikuttavat dihydropteroaattisyntaasin toimintaan inhiboiden sen[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b EC 2.5.1.15 - dihydropteroate synthase Brenda. Viitattu 24.10.2016. (englanniksi)
  2. a b c Mi-Kyung Yun, Yinan Wu, Zhenmei Li, Ying Zhao, M. Brett Waddell, Antonio M. Ferreira, Richard E. Lee, Donald Bashford & Stephen W. White: Catalysis and Sulfa Drug Resistance in Dihydropteroate Synthase. Science, 2012, 335. vsk, nro 6072, s. 1110-1114. Artikkelin verkkoversio Viitattu 24.10.2016. (englanniksi)
  3. Richard B. Silverman,Mark W. Holladay: The Organic Chemistry of Drug Design and Drug Action, s. 218-219. Elsevier, 2014. ISBN 9780123820303. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.10.2016). (englanniksi)
  4. R. Kirkwood: Target Sites for Herbicide Action, s. 152. Springer, 1991. ISBN 978-0-306-43846-2. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.10.2016). (englanniksi)