De se
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
De se (lat. itsestä) on filosofinen termi, joka tarkoittaa uskomusta tulkittuna niin, että se koskee henkilöä itseään. Toisin sanoen, uskomus on de se -uskomus, jos sen katsotaan kohdistuvan jonkun sellaisen proposition totuuteen, joka liittyy uskomuksen omaavaan henkilöön itseensä. Tulkinta eroaa tällöin tietyllä tavalla de dicto ja de re -tulkinnoista. David Kellogg Lewisin mukaan de se sisällyttää de dicton, mutta ei toisin päin.[1]
Esimerkiksi lause
- 1a. Pekka uskoo, että hänen housunsa ovat tulessa.
on epämääräinen, ja voidaan tulkita kahdella tavalla:[2]
- 1b. Pekka sanoo itselleen: ”Hänen housunsa ovat tulessa”. (de re)
- 1c. Pekka sanoo itselleen: ”Minun housuni ovat tulessa”. (de se)
Lause 1b koskee siis jotain toista henkilöä, lause 1c Pekkaa itseään.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Lewis, David: ”Attitudes De Dicto and De Se”, Philosophical Papers Volume I, s. 133–161(29). Oxford Scholarship Online Monographs, 1983.
- ↑ Sauerland, Uli: Correlates of the de re and de se Distinction (PDF) The Variables Project, Tubingen University. Workshop on Bound Pronouns, USC, May 3, 2001. Arkistoitu 13.9.2004. Viitattu 21.1.2008.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Burge, Tyler: "Memory and Persons" The Philosophical Review, Vol. 112, No. 3., 2003, ss. 289–337.
- Lewis, David: "Attitudes De Dicto and De Se" The Philosophical Review, 88, 1979, ss. 513–543.
- Perry, John: "The Problem of the Essential Indexical" Noûs 13, no. 1, 1979, ss. 3–21.