Daniel Okas
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Daniel Okas (s. 14. tammikuuta 1998 ) on lahtelainen muusikko, tuottaja, lauluntekijä ja entinen tubettaja. Hän on julkaissut kahdeksan singleä, joista ensimmäisen hän teki yhdessä Tuulin kanssa ("Justin" - Tuuli feat. Daniel Okas) ja toinen "Tanssit mulle", josta tehtiin myös musiikkivideo, Hokkus Pokkus ja Pari pisaraa. Okas julkaisi huhtikuussa 2018 EP:n, jolla oli neljä singleä. Okasin Youtube-kanavalla on yli 30 tuhatta tilaajaa. Tubettamisen Okas kuitenkin lopetti vuoden 2018 alkupuolella. Okasin levy-yhtiö oli Universal Music vuosina 2016-2018. Okas erosi Universalilta ja siirtyi Monsp Recordsille.
Daniel on julkaissut omia vaatteita, huppareita sekä t-paitoja Dokas-logolla. Hän soittaa pianoa sekä virkkaa pipoja.
Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Studioalbumit:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Albumi | Albumin tiedot | Listasijoitukset |
---|---|---|
Whiskey x2 |
|
EP't:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yksinäinen Pianisti EP
Singlet:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi | Single | Albumi |
---|---|---|
2017 | "Tanssit Mulle" | |
"Hokkus Pokkus" | ||
2018 | "Pari Pisaraa" | |
"Trapper Bae" (feat. Hussa) | Whiskey x2 | |
"FTI" | ||
2019 | "Lowrider" | |
"Apollo13" | ||
"Whiskey x2" |
Musiikkivideot:[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Justin (2016)
- Tanssit Mulle (2017)
- Pari Pisaraa (2018)
- FTI (2018)
Vierailijana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi | Kappale | Artisti | Albumi |
---|---|---|---|
2016 | "Justin" | Tuuli | |
2018 | "Sykli" | Pöytis | Trip |
2019 | "Hypnoottinen" [remix] | Kevin Tandu, MEGA-Ertsi, Juno |