Cribbage

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nykyaikainen Cribbage-pistelauta.

Cribbage on Englannissa 1600-luvulla kehittynyt korttipeli, jonka kehittäjän on mainittu olevan runoilija Sir John Suckling.[1] Cribbagea pelataan perinteisesti kaksin, mutta nykyään pelaajia on yleisesti kolme tai enemmän. Peli on omaleimainen ja siinä on suositeltavaa käyttää erityistä pistelautaa puikkoineen.

Pelin sääntöjen oletetaan juontavan englantilaisesta korttipelistä noddy, pelilauta taas pohjautuu noppapelien varhaisiin tulostauluihin. Englantilaiset siirtolaiset toivat pelin Yhdysvaltoihin, jossa se on ollut suosittu etenkin Uudessa Englannissa. Peli oli erityisesti merimiesten ja kalastajien suosiossa, ja inuiitit ovat tehneet mursunhampaasta taidokkaita pelilautoja myytäväksi vierailevien laivojen miehistöille.[2]

Pelaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cribbagea on kahden hengen korttipeli, jota pelataan 52 kortin pakalla. Ässä on alin kortti ja vastaa yhtä pistettä. Kuvakortit ovat kaikki kymmenen pisteen arvoisia, muut kortit oman nimellisarvonsa. Tuloksien laskemiseen käytetään lautaa, jossa on molemmille pelaajille kaksi 30 reiän riviä. Kun pelaaja on käynyt kummatkin rivit loppuun, ja palannut alkuun, hän on saanut 61 pistettä ja peli loppuu.[3]

Aluksi valitaan jakaja sen perusteella, kumpi pelaajista nostaa pienemmän kortin. Jakajasta seuraava on pone. Korttipakka jaetaan kahtia kuvapuoli alaspäin, ja jakaja jakaa pakan alaosasta kummallekin pelaajalle kuusi korttia. Loput kortit laitetaan pakan päälle. Pelaajat ottavat käsikorteistaan kaksi valitsemaansa korttia jakajan varastoon, joka käytetään vasta kun kaikki kortit on pelattu. Nämä kortit lasketaan jakajan pisteisiin, ja vastapelaaja saa vastavuoroisesti siirtää omaa nappulaansa kolme reikää eteenpäin pelin alussa.[3]

Vastapelaaja nostaa pakkaa, ja jakaja kääntää alemman pakan kortin varastokorttien päälle kuvapuoli ylöspäin etulyöntikortiksi, jota käytetään vasta ensimmäisen käden lopussa. jos kortti on jätkä, jakaja siirtää omaa nappulaansa kaksi reikää eteenpäin. [3]

Vastapelaaja aloittaa pelin laittamalla yhden kortin pöydälle kuvapuoli ylöspäin samalla ilmoittaen sen arvon. Jokaisella kierroksella ilmoitetaan yhteissumma aina ääneen. Jakaja yrittää seuraavaksi lyödä pöytään saman kortin kuin vastapelaaja tai kortin, jolla summa nousee 15:een. Näin jakaja saisi kaksi pistettä. Seuraavaksi vastapelaaja yrittää rakentaa pelatuista korteista erilaisia yhdistelmiä: hän voi yrittää saada 15, parin tai kolme samanlaista korttia, jota kutsutaan kuninkaalliseksi pariksi (kuusi pistettä), tai neljä samaa korttia, eli kaksinkertainen kuninkaallisen parin (12 pistettä).[3] Kortteja lyödään pöytään niin kauan kun pistemäärä ei ylitä 31:ä.[4]

Kierros loppuu, kun pistemäärä on 31 tai kumpikaan pelaaja ei voi enää laittaa kortteja. Jos toinen pelaaja ilmoittaa stoppaavansa, toinen pelaaja voi vielä lyödä kortteja pöytään niin kauan kuin hän ei ylitä 31 pistettä, ja saa jokaisesta kortista yhden lisäpisteen; jos hän pääsee vielä 31 pisteeseen, saa hän kaksi lisäpistettä. Jos hän ei yllä 31:een, mutta saa pelattua kaikki korttinsa, hän saa vielä yhden pisteen.[4]

Kun kaikki jaetut kortit on pelattu, kaikki pelaajan kädessä olevien korttien arvot lasketaan yhdistelminä ja lisätään tulokseen, jonka laudalla olevat nappulat osoittavat. Etulyöntikorttia pidetään käden viidentenä korttina. Vastapelaaja laskee ensiksi kätensä, mikä voi loppupelissä osoittautua eduksi. Seuraavaksi jakaja laskee korttinsa ja lopuksi varastokortit. Kortinjako kiertää vuorotellen pelaajalta toiselle. Häviäjä jakaa seuraavan pelin.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grunfeld, Frederic V. (toim.): Pelien kirja, s. 27. (Games of the World, 1975.) Suomentaneet Kirsti Jaantila ja Eero Mänttäri. Helsinki: Otava, 1976. ISBN 951-1-02389-6.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. A Cambridge Alumni Database University of Cambridge. Viitattu 5.9. 2014. (englanniksi)
  2. Grunfeld, s. 118
  3. a b c d Grunfeld, s. 119
  4. a b c Grunfeld, s. 120