Buddy Moss

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Buddy Moss

Eugene "Buddy" Moss (16. tammikuuta 1914, Jewel, Georgia19. lokakuuta 1984, Atlanta, Georgia) oli yhdysvaltalainen bluesmuusikko, kitaristi, huuliharpisti ja laulaja. Monien bluestutkijoiden mielestä hän oli itärannikon merkittävin levyttänyt blueskitaristi Blind Blaken viimeisten sessioiden (1932) ja Blind Boy Fullerin ensilevytysten (1935) välillä.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moss syntyi 12-lapsiseen vuokraviljelijäperheeseen Warrenin piirikunnassa sijaitsevaan Jewelin kaupunkiin. Hänen syntymävuodekseen ilmoitetaan lähteistä riippuen joko 1914 tai 1906. Hän oppi itsekseen soittamaan huuliharppua jo hyvin nuorena ja alkoi soittaa paikallisissa juhlissa Augustan ympäristössä, jonne perhe muutti Mossin ollessa nelivuotias. Vuoteen 1928 mennessä hän oli siirtynyt Atlantan kaduille ja tutustui Curley Weaveriin ja Robert "Barbecue Bob" Hicksiin. Weaverin ja Hicksin mukana Moss levytti ensimmäistä kertaa. The Georgia Cotton Pickers -nimellä äänitettiin 7. joulukuuta 1930 neljä kappaletta Columbialle: "I'm On My Way Down Home", "Diddle-Da-Diddle", "She Looks So Good" ja "She's Comin' Back Some Cold Rainy Day". Yhtyeessä Barbecue Bob ja Weaver soittivat kitaraa ja Moss huuliharppua. Kolme vuotta myöhemmin Moss levytti omalla nimellään American Record Companylle apunaan Fred McMullen ja Curley Weaver. Kappaleet olivat "Bye Bye Mama", "Daddy Don't Care" ja "Red River Blues".[1]

Ensilevytyksensä jälkeen Moss opetteli soittamaan kitaraa. Aluksi hänen soittokumppaninaan oli Barbecue Bob ja tämän kuoleman vuonna 1931 jälkeen Blind Willie McTell. Vuonna 1933 levyttäessään hän oli jo niin taitava kitaristi, että neljä päivän äänityssessiosta julkaistiin kaikkiaan 11 kappaletta. Syyskuussa 1933 syntyi lisää levytyksiä Weaverin ja McTellin kanssa New Yorkissa. Mossin levyt myivät niin hyvin, että hän palasi levytysstudioon taas kesällä 1934, tällä kertaa yksin. Elokuussa 1935 Moss levytti yhdessä Pinewood Tomin eli Joshua Whiten kanssa. Myöhemmin samana vuonna Moss kuitenkin joutui vankilaan.

Syy miksi Moss joutui vankilaan, vaihtelee lähteistä riippuen. Syiksi on mainittu vaimon murha ja vihamiehen tappaminen tappelussa.[2] Hänet vapautettiin hyvän käytöksen ansiosta kuusi vuotta myöhemmin, asiassa auttoi myös James Baxter Longin suositukset. Long oli Blind Boy Fullerin "manageri" ja Long mahdollisesti halusi uuden tähden kuolevan Fullerin tilalle.

Moss palasi levytysstudioon lokakuussa 1941 yhdessä Brownie McGheen ja Sonny Terryn kanssa. Okeh/Columbia-merkille äänitetyistä 13 kappaleesta vain kolme julkaistiin. Toisen maailmansodan myötä hallitus kielsi sellakan käytön 78-tuumaisissa äänilevyissä ja äänilevyteollisuus romahti. Moss työskenteli sekalaisissa töissä kuten hissipoikana, trukkikuskina ja tupakkafarmarina soitellen silloin tällöin Atlantan alueella. Vuonna 1964 Moss kuitenkin vieraili Josh Whiten konsertissa Emoryn yliopistolla ja sieltä hänet "löydettiin uudelleen". Hänet kiinnitettiin muutamalle festivaalille ja Moss myös äänitti Columbialle Nashvillessä, mutta tätä materiaalia ei ole julkaistu. Kesäkuun 1966 keikka Washington DC:ssä julkaistiin myöhemmin Biograph-merkillä. Myöhemmin Moss esiintyi muun muassa Newport Folk Festivalilla vuonna 1969 ja Atlanta Blues Festivalilla ja Atlanta Grass Roots Music Festivalilla vuonna 1976.[1]

Buddy Moss kuoli lokakuussa 1984 jälleen suurelta yleisöltä unohdettuna. Document-levymerkki on julkaissut Mossin sotaa edeltävää tuotantoa 1990-luvulla kolmella albumilla. Vuonna 2006 Fat Possum julkaisi George Mitchellin vuonna 1963 tekemiä äänityksiä. Ne on julkaistu CD:llä The George Mitchell Collection Vol. 2[3].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Bruce Eder: Biography Allmusic. Viitattu 1.6.2008.
  2. Victoria Bush: Buddy Moss facstaff.unca.edu. Viitattu 1.6.2008.
  3. Stefan Wirz: 'Buddy' Moss wirz.de. Viitattu 1.6.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]