Bornholmin itsehallintopuolue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bornholmin itsehallintopuolue
Bornholms selvstyre parti
Perustettu 1990-luvulla
Johto
  • Tonny Borrinjaland
Ideologia separatismi

Bornholmin itsehallintopuolue on Tanskassa toimiva poliittinen puolue, jonka tavoitteena on saada Bornholmin saarelle itsenäisyyden tai autonomian. 1990-luvulla perustettu puolue on saanut vain vähän menestystä ja muutama sata ääntä kerrallaan.

Bornholm on osa entisiä Tanskan alueita, joista monet olivat pieniä valtakuntia tai päällikkökuntia. Pääsyy puolueen toiminnalle on, että Bornholmilla oli oma kuningas Viikinki-aikoina.

Toisen maailmansodan jälkeen Bornholm koki väestönrakenteen vähenemisen väkiluvun laskun, syntyvyyden vähentymisen ja työllisyysongelmien kanssa. Näiden syiden ja Bornholmin hallitukselle maksamien verojen takia Tonny Borrinjaland perusti Bornholmin itsehallinto puolueen 1990-luvun alkupuolella. Perustamisensa jälkeen puolue on ollut mukana kuusissa kunnallisvaaleissa. Vuonna 2009 se sai yhteensä 299 ääntä ja vuonna 2013 190 ääntä.

Vuoden 2014 Skotlannin kansanäänestyksen itsenäisyydestä aikana puolue ilmaisi sympatiaa Skotlannille ja totesi, että Bornnholmin pitäisi ottaa mallia Skotlannilta. Borrinjaland sanoi, että Bornholmin pitäisi ottaa mallia myös Maltalta ja Singaporelta.

Borrinjaland suosii Bornholmin murteen säilyttämistä, ja hän on aikonut jopa kääntää Uuden testamentin murteelle.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Bornholm's Self-Government Party