Avoin sukelluskypärä

Avoin sukelluskypärä on historiallinen, käytöstä poistunut sukelluslaite.

Yksinkertaisin muoto avoimesta kypärästä on noin 50 cm korkea ja 40 cm läpimitaltaan oleva metallilieriö, jonka alareunassa on tiivisteellä varustettu harteille sopiva kaulus. Yläpää on umpinainen, ja sen keskellä on takaiskuventtiilillä varustettu ilmaliitin josta vie letku pintaan. Etupuolella on vahvasta lasista tehty ikkuna. Ilma purkautuu ulos kypärän alareunasta. Kaikissa olemassa olleissa kypärissä ratkaisu on ollut erilainen, koska ne olivat uniikkikappaleita eli tehty omien tarpeiden mukaisesti. Ilmaletkun pituus ratkaisee syvyyden, johon kypärällä pääsee. Ilmaa järjestelmään toimittaa riittävän tehokas mäntäpumppu, jossa on riittävä käyttöpaine. Kypärä kiinnitetään sukeltajaan kainaloiden ali kulkevilla hihnoilla.

Tunnetuimman ensimmäisistä tällaisista rakensi William Beebe. Hän sukelsi avoimella kypärällä aina 20 metrin syvyyteen mutta luopui menetelmästä terveytensä heiketessä. Hän rakensi ensimmäiset kappaleensa riittävän suurista öljykannuista.

Myös Hans Hass kokeili tätä kypärämallia. Hän teki kokeensa ensin Elbejoessa, ja myöhemmin hän käytti tätä myös Kreikan saaristossa vedenalaisten näytteiden otossa.

Suomessa Amatördykkerklub rf rakensi 1950-luvulla oman kappaleensa joka sai nimen NEMO; sitä käytettiin joitakin aikoja, kunnes kätevämmät kannettavat sukelluslaitteet, scuba-laitteet, syrjäyttivät sen. Toimittaja Erkki Koivusalo rakensi itselleen kookkaimman kappaleen, koska hän halusi erityisesti valokuvata veden alla ja hänen avoimeen kypäräänsä mahtui kamera pään viereen. Hänenkin kokeilunsa vuosina 1950–1951 päättyivät, kun hän sai ensimmäisen itsenäisen laitteensa, saksalaisen Dräger 138 -hapenkierrättimen.

Lähteet

• Hans Hass: Kolme miestä meren pohjalla, WSOY 1951
• Hans Hass: Kameramiehiä meren syvyyksissä, WSOY 1952
• William Beebe: Valtamerten syvyyksissä; suom. Kyllikki Kovero, Otava 1940
• Kari Jokinen: Sukeltajan tie, Otava 1996, ISBN 951-1-1446-4