Antti Haikonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antti Armas Haikonen (10. helmikuuta 1893 Jaakkima2. toukokuuta 1968) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat vahtimestari Filip Haikonen ja Maria Pärssinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Maria Fadjukoffin kanssa.[1][2]

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haikonen kävi kansakoulun ja kaksi luokkaa Viipurin suomalaista reaalilyseota ja Viipurin kaupungin kauppakoulun. Hän suoritti yksityisesti viidennen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1921. Suojeluskuntain päällystökurssin Haikonen suoritti Hämeenlinnassa vuonna 1920 ja jääkärialiupseereille järjestetyn aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1921 sekä useita lyhyitä kursseja eri aikoina Suojeluskuntain päällystökoulussa. Kapteenikurssin hän suoritti samassa koulussa vuonna 1936–1937.[1][2]

Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n 4. komppania.

Tämä konttoristina vuosina 1912–1915 toiminut viipurilainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 21. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 pataljoonan 4. komppaniaan. Hänet komennettiin värväystehtäviin Suomeen 6. tammikuuta 1916.[1][2]

Jääkäriaktivisti ja Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haikonen osallistui sisällissodan valmistelutoimiin kiertämällä Etelä-Karjalan pitäjissä tekemässä herätystyötä jo elokuusta 1917 alkaen.[1][2] Hän johti 12. joulukuuta 1917 kokousta, johon hän oli kutsunut koolle yhdeksän kunnan suojeluskuntajoukkojen edustajat. Kokous pidettiin Käkisalmessa ja siinä muodostettiin niin sanottu Yhdeksän pitäjän liitto, johon kuului Metsäpirtti, Rautu, Vuoksela, Sakkola, Pyhäjärvi, Räisälä, Kaukola, Käkisalmen kaupunki ja maalaiskunta. Liiton taustalla oli huoli marraskuun yleislakon aikana Pyhäjärven kahakan tapahtumien yhteydessä surmansa saaneen Juho Komosen kohtalon toistumisesta. Näin perustetun liiton johtajaksi valittiin nimismies Urho Seitola ja Haikonen toimi tämän niin sanotun liiton harjoitusmestarina.[3]

Tässä harjoitusmestarin tehtävässä Haikonen koulutti suojeluskuntajoukkoja Sakkolassa, jossa myös pidettiin hänen johdollaan sisällissodan aattona sadan miehen harjoitus Suvannon jäällä.[4] Lisäksi hän koulutti Pyhäjärvellä, Kaukolassa, Räisälässä, Käkisalmen kaupungissa, Raudussa ja Metsäpirtissä. Sisällissodan syttyessä hän toimi joukkueenjohtajana Karjalan Armeijakunnassa Raasulin ja Raudun rintamalla, josta hän siirtyi jälleen suojeluskuntajoukkojen kouluttajaksi Antreaan, Rautuun, Hiitolaan ja Käkisalmelle, kunnes hänet komennettiin Karjalan rautatiepataljoonan 2. komppanian päälliköksi.[1][2]

Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Armeijasta hän erosi 1. kesäkuuta 1918 ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin 5. joulukuuta 1918 Salmin suojeluskunnan päälliköksi. Hänet määrättiin 1. tammikuuta 1924 Sortavalan suojeluskuntapiirin 7. alueen (myöhemmin 11. alue) ja 1. helmikuuta 1933 alkaen 9. alueen päälliköksi.[1][2]

Talvi- ja Jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä Erillis-pataljoona 9:ssä ja osallistui taisteluihin Uomaalla ja Tolvajärvellä, josta hänet siirrettiin saamiensa paleltumisvammojen takia Rannikkotykistörykmentin täydennyspataljoonaan komppanianpäälliköksi, josta hänet siirrettiin Rannikkotykistörykmentin Rakennuspataljoona 3:n komentajaksi. Välirauhan aikana Haikonen toimi Jalkaväenkoulutuskeskus 9:n Osasto P:n komentajana, josta hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 31:n komentajaksi ja myöhemmin Haminan (nimi myöhemmin Etelä-Kymenlaakson) suojeluskuntapiirin ja sotilaspiirin esikuntaan toimistopäälliköksi, joissa tehtävissä hän toimi myös Jatkosodan aikana. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta sotien jälkeen ja siirtyi viettämään eläkepäiviään muun muassa lauleskellen Kotkan Laulumiehissä. Hänet on haudattu Kotkaan.[2]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY: Porvoo 1938.
  • Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa, 1975 ISBN 951-99046-8-9.
  • Väänänen, Kalle: Vainotien vartijat, Viipurin Suojeluskuntapiirin piiriesikunta: Viipuri, 1939.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938.
  2. a b c d e f g Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975.
  3. Väänänen 1939: 104.
  4. Väänänen 1939: 105.